Tämä on 12. ja tähän tietoon viimeinen virallinen laulajalista. *-merkki kertoo uudet ja muutokset. Yölaulajakausi joillakin lajeilla jatkuu edelleen ja kaikki reviirit kirjataan sekä mahdollisesti julkaistaankin vielä muutoksien lista. Havainnoijalyhenteet noudattavat viimeisen Keski-Suomen linnut lehden luetteloa sekä edellisten listojen uusien lyhennysten listaa. Ilmoittele virheistä ja puutteista. (Y@)LAULAJAT 2008 (suluissa vuosi 2007 ja ennätys mikäli se on eri vuodelta): VIIRIÄINEN (COTCOT) 2 (16) Vain kaksi viiriäistä äänteli Jämsässä kesä-heinäkuun vaihteessa. Pudotus on jyrkkä ennätysvuoteen 2007, jolloin kirjattiin peräti 16 reviiriä. Pari reviiriä tästä harvinaisuudesta on kuitenkin aivan normaalia, sillä v. 1990 jälkeen on ollut yhdeksän kesää, jolloin on kuultu 0-2 ääntelijää. JÄM 2 Alhojärvi Jokiniemi 20.6. (RPi) -2.7. (SYl) Kurula 28.6. (LLi, RPi) -7.7. (RPi) KAULUSHAIKARA (BOTSTE) 106 =ENNÄTYS (89) Kaulushaikara on laulajalistan vaikein laji, sillä sen ääni kantaa kilometrejä ja huutelijan todellinen paikka jää joskus arvoitukseksi. Kesä on ollut jokatapauksessa myönteinen myös siksi, että havainnoitsijat ovat useimmissa tapauksissa kiitettävästi merkinneet linnun todennäköisen puhaltelupaikan Tiiraan. Mahdollisesti päällekkäisyyksiä on, mutta toisaalta mm. Laukaan Kuusveden tarkempi tutkimus (ks. JVi) osoitti haikaroita olevan yllättävän monessa (8Ä) lahdessa. Kaulushaikara parantelee ennätystään vuosi vuodelta. +16Ä on selkeää eteenpäinmenoa siinäkin mielessä, että kaikilta varmoilta paikoilta (esim. KAN 0Ä) puuttui todennäköisesti havainnoitsija, ei lintu. Laji on levinnyt etelästä pohjoiseen, mutta Laukaan vesistöt sekä Päijänteen lahdet Joutsassa ja Korpilahdella keräävät suurimmat joukot pulloonpuhaltelijoita. Saarijärvi on sikäli mystinen kunta, että lajia ei siellä esiinny. Sama koskee Petäjävettä ja Muuramea. Vuosi sitten saatiin tosin SAA Pyhäjärveltä ja Muuramestakin yksi reviiri. 1996 kuultiin koko alueellamme 8 reviiriä ja siitä alkaen paria taantumavuotta (2000 ja 2006) lukuun ottamatta ennätys on kohentunut jokaisena vuonna! Vieläkö joku muistaa, että vuonna 1990 KSLY:n alueelta kirjattiin vain neljä reviiriä! HAN 4 Pieni-Kaihlanen 13.4. (JRa, H. Kovanen) -27.5. (PKy) Keskinen 27.4. (A. Maukonen) Kynsivesi Pääkkölänlahti 26.5. (TPi, MPi, TPh) -28.5. (PKy) Kynsivesi Saksalansaari E-ranta 20.6. (PKy) JOU 16 Ruokoranta Eskonlahti 18.4.-*28.6., 2.6. 2Ä (PTa, MPo) Saposelkä/Pylsynselkä Luusaari 19.4.-22.6. (TLe) Suontee Lahdisto 19.4-28.6. (TLe) Suontee Levälahti 26.4.-26.5. (PKy) Suontee Vallasjokisuu 2Ä 26.4. (PKy), 26.5. 1Ä (PKy) -28.6. (JVi) Suuri Kurjärvi 26.4.-26.5. (PKy) Puttolanselkä SE-pää 26.4. (PKy) -5.6. (KVe) Keskisenlampi 26.4. (PKy, KOl) -30.6. (SYl, O. Ylistö) Myllynlahti 26.5. (PKy) Angesselkä 5.6. (KVe) Pappistenlahti 5.6. (KVe) Kilkkilänsalmi Pahalahti 11.6. (PTa, MPo) Vallaspelto Unikanselkä 18.6. (R. Ikonen) Suontee Etelälahti 20.6. (JVi) JKL 3 Hämeenlahti 11.4. (MVn, MTn, HLa, MHl, JTo) -8.6. (SYl) Nenäinniemi Pohjanlahti 30.5. (TTo) -22.6. (IVa, M. Vatanen) Keljonlahti 1.6. (SYl, PLy) (reviirin etäisyys maksimissaan Pohjanlahteen n. 1,5 km) -15.6. (IVa) JMLK 1 Kaivovesi Kaivonpohja/Vankiensaari 21.6. (TFo) -24.6. (HLa, A, Ceesay ym.) JÄM 4 Lokalahti 2.4. (KVe, THu, AMy, JLa, LLi, KLa, JKo, K. Rantala) -4.4. (IPe, TKu, THu) Länkipohja Hiukkaanlahti 26.4.-17.5. (LLi) Olkkolanlahti Simonsaaret 20.5. (RPi) -28.5. (JLa) Juokslahti E-suunta 30.5. (JLa) KON 6 Pyhäjärvi (KON/ÄÄN) 23.4. (A. Maukonen, RPr) -17.5. (TNi), 27.4. 2Ä (H. Sihvonen, P. Tikkanen) Liesvesi Mustalahti Uokonniemi/Kellanlahti 26.4. (AKn) -8.5. (OVi) Liesvesi Isolahti 1.-2.5. (HHe) Kynsivesi Salonselkä 28.5.-20.6. (PKy) Kynsivesi Vyölahti 28.5. (PKy) KOR 13 Putkilahti Peuhanniemi Kääjinsalmi 11.4. (TRe) -15.6. (PSu, IVa) Vanhanselkä Vehkakivet 24.4. (HAl) Otavavesi Haapapohja 25.4.-28.5. (HAl) Putkilahti Kylänlahti/Virtasalmi 26.4. (PKy) -31.5. (PLy, SYl, HHö, G. Gamble, J. Raivio) Kasselkä Viljamensaaren E-puoli 26.4. (PKy) -15.6. (PSu, IVa) Otavavesi Ruohtinsalmi/Mottila 26.4. (PKy) -8.6. (PHö, HHö, Wanhan Korpilahden LS-yhd. retkeläiset) Puolakka Livunlahti 26.4.-21.6. (HAl) Pahalahti (paikka arvio) 2.5. (EMa, TTo) Mokka Haljaalansalmi 26.5. (AMy) Ylisjärvi 26.5. (PKy) -8.6. (JJo, MVn, PHö, HHö, Wanhan Korpilahden LS-yhd. retk.) Nokkonen 29.5.-5.6. (PNi, LNi) Kouhinsalo Koivusalmi/Palikkasalmi 30.5. (AHa) -1.6. (PLy, SYl) Synsiänlahti 5.6. (PNi, LNi) KUH 2 Tehi (E-suunnasta Sysmästä) 16.5. (PKy, KVe) Lokkiluoto (NE-suunnasta Sysmästä, ilm. eri kuin Tehiin kuulunut) 20.5. (EMa, KVe, PKy) -21.5. (KVe, PKy) LAU 27 Vuontee Likosalmi 1.4.-*2.7. (JSa) Kuusvesi Tarvaalanvirta/Kirkkolahti 3.4. (PMa) -16.6. (JVi) Lievestuoreenjärvi Kirvessaari 19.4. (JRa) Lievestuoreenjärvi Kallaanlahti 20.4. (JRa, JIk) -22.6. (E. Högmander) Luulunlahti 21.4.-4.6. (JSa) Vuojärvi 23.-27.4. (APi) Lapinjärvi 25.4. (JTo, L. Mikonranta) -30.5. (HHö) Kuusvesi Kuuslahti 2Ä 1.5. (ILi) -10.6. (KHi), 1.7. 1Ä (ILi, SMe) Kuusa Asemalampi 1.-14.5. (K. Koskinen) Saraavesi Laajalahti 2.-4.5. (TTo, SKu) Pyhtäänjärvi 3.5.-4.6. (JSa, MMi, MRä) Kuusvesi Tahkoselkä Matinranta 4.5. (JSy) Saraavesi Kylmäniemi 4.5. (TTo, SKu) -21.6. (UTu, MTu) Pieni-Peurunka 7.5. (TFo, TNi) Äijälä Nurminen 8.5. (ILi) -21.6. (PHä) Lievestuoreenjärvi Kallaanlahden N-pää 11.5. (HHö) Kuusvesi Vehmaanlahti (2,5 km Matinrantaan) 17.5. (JRa, TIk) Ränssintaipale Ahveninen tai Kuusveden W-ranta Kuussaaren W-puoli 27.5. (PKy) -30.5. Ahveninen? (KNy, THa) Rannankylä Ahveninen 28.5. (JJo) Peukaloinen 30.5. (THa, KNy) -31.5. (KVe, NVe, Netta Vesanen) Leppävesi Vihtalahti kevät (MMi) Leppävesi Ilveslahti 8.6. (MVn, MTn) Lievestuoreenjärvi Pirttilahti 13.6. (JRa) Lievestuoreenjärvi Talvilahti 16.6. (JVi) Kuusvesi Kytänlahti 16.6. (JVi) Kuusvesi Haasianlahti 16.6. (JVi) Kuusvesi Uitinsalmi Taalaanniemi 16.6. (JVi) -22.6. (H. Okkonen) LUH 6 Tammiselkä Piimäsaaret 14.4. (HKo) -30.5. (TGr) Onkisalo 27.4. (TFo, TNi) Tammipohja Syystönsaari/Jouhiainen 25.5. (HJu, HLa)- 31.5. (LHi) Tammijärvi 26.5. (PKy) Luhankjärvi 30.5. (PHm) Keihäsniemi Saviselkä 22.5. (yleisöhavainto) -31.5. (M., R. Poikonen) PIH 5 Heinäjoki/Putaanvirta 5.4. (ASr) -7.6. (AKa) Matalajoki, etäisyys ed. 1km 22.4. (RHo) Vuohtojärvi 29.5. (PKy) -14.6. (MRä, JRa, ASy, JIk) Muurasjärven kylä Sääkkönen 29.5. (PKy) Muurasjärvi Ollovenlahti 12.6. (ASr, AKa) -14.6. (EMa, HHö, THa, EHi, LHi, SMe, EKo, HRa) Muurasjärvi Kotalahti 14.6. (SMe, EKo, HRa, SYl, PLy, OKe, LPa) TOI 3 Humalajärvi 26.4. (TPa) Leppävesi Pohjoonlahti 24.5. (TPi, JRa) Leppävesi Humalalahti 26.5. (TPy) -11.6. (JVi) UUR 1 Särkilampi 26.4. (OKe) VII 9 Heinä-Suvanto 16.4. (HHi) (Keiteleen Suvantojärvi, n. 500m E-tornista ja 2,4km W-tornista) -29.5. (PKy) Lätinranta Varsalahti (paikka arvio) 3.5. (PKy, ASy, TTo, KVe) Luotolansaaren W-puoli Koskiselkä (paikka arvio) 3.5. (PKy, ASy, TTo, KVe) Keihärinkoski Jokilahti 8.5. (TMu) Niinilahti Pukkilahti 8.-11.5. (TMu) Suovanlahti Vesilahti 27.5. (PKy) Heinä-Suvanto E-torni, tornin molemmilla puolilla 12.6. (KHi) Paanalanniemi Jokilahti 12.6. (KHi) ÄÄN 5 Kalajärvi 24.4. (KHi) -*27.7. (HHi), 28.4. 2Ä (HHi) -10.5. (IVa, KOl) Liimattala Pyyrinlahti Valkamanlahti/uimaranta 10.5. (T. Rautiainen) -7.6. (KHi) Niinivesi Hirvaslahti 26.5. (SMe, EKo) -5.6. (RSi, SMe, KTu, SPa, E. Kalari, JPe) Niinivesi Pohjoislahti 27.5. (SMe, EKo) -9.6. (LHi) LUHTAKANA (RALAQU) 11 =ENNÄTYS! (9,10-2000) Luhtakana tekaisi myöskin vihdoin uuden ennätyksen. Neljänä vuonna on oltu aivan hilkulla 8-9 reviirissä. Laji alkaa vakiintua tähän 10 reviirin tuntumaan. Takavuosina totuttiin vain 0-3 huutajaan, joten kysymyksessä on joko tehokkaampi havainnointi tai lajin lievä runsastuminen. Lajin pohjoisraja meillä kulki tänä kesänä kuten viimekin suvena Äänekosken taajaman eteläpuolella. HAN 2 Leväsenlampi 31.5. (TPi) Pieni-Kaihlanen 1.6. (AHa, TPi, APh, TPh) JOU 2 Keskisenlampi 26.4. (PKy) -3.5. (PLy, HLy, P. Uusi-Penttilä) Suontee Levälahti 28.6. (JVi) JÄM 3 Lokalahti tornin ruovikko 2.4. (LLi, THu, RPi, KVe, KLa) -3.5. (RPi, JLa, LLi, KPi), 16.4. 2Ä (AMy, KVe, RPi, JLa) Juokslahti Vilunen 1.7. (LLi) LAU 1 Leinola Kylänsalmi 5.6. (PHm) UUR 1 Särkilampi 12.-20.6. (OKe) ÄÄN 2 Niinivesi Pohjoislahti 30.5. (KHi) -17.6. (E. Turpeinen) Niinivesi Hirvaslahti 8.7. (LHi) LUHTAHUITTI (PORPOR) 27 (18, 54-2002) Luhtahuittikin on eteläinen laji, sillä kahteen vuoteen on kuultu vain yksi huittailija Äänekosken pohjoispuolelta (kuntarallissa 2008 PIH 1Ä). Vuosi sitten eniten ääntelijöitä löytyi Joutsasta ja nyt Jämsästä. 27Ä on mukavahko määrä kuuluvaa huitin ääntelyä kesäyöhön, sillä vain kolmena kesänä (1999-2002 jaksolla) on havaittu yli 30 reviiriä. Ennätys on siis muhkea 54Ä, jota ei kai hetimiten rikota. HAN 2 Pirtti-Herttu 3.7. (PLy) Virmasniemi Pikonlahti 6.7. (JRa, ASy, JIk) JOU 2 Lapinkylä Säpöslahti 25.5. (JRa, TPi) Keskisenlampi 27.6. (AKn ym.) JMLK 1 Lehesjärvi 29.6. (PHm) -7.7. (ILi) JÄM 5 Patajoki Hietamäki 25.5. (JLa, RPi) -27.5. (IPe) Tenhaminjärvi 28.5. (JLa) Halli Paro 28.5. (IPe) -29.5. (RPi) Kattilajärvi Peräjärvi 3.7. (MVa) Hulkkionlahti 4.7. (RPi, P. Kallioniemi) -6.7. (RPi) KOR 4 Peuhanniemi 2Ä 29.5. (PNi, LNi), 15.6. 1Ä (PSu, IVa) Tikkala 29.5. (PNi, LNi) Pajulahti 4.7. (PLy, PHm) LAU 4 Kuusvesi Kuuslahti 10.6. (KHi) -26.6. (HHe, JTo) Peurunkajärvi Haarala 19.6. (ILi) -21.6. (JJo, A.-M. Anttonen) Lapinjärvi 28.6. (JRa) -5.7. (JRa, ASy, JIk) Lievestuoreenjärvi 24.-*25.7. (JRa) LUH 1 Judinsalo Herjaanlampi 31.5. (JVi) PIH 1 Muurasjärvi Kylänlahti 14.6. (MPi, TPi) SAA 3 Linna Kuorelahti 28.5. (HTa) Kalmari Kuorejärvi Vanulanlahti 29.6. (RHo) Kalmari Kuorejärvi Huvilanlahti 11.7. (H. Honkonen, S. Hannonen) UUR 1 Särkilampi 20.6.-*4.7. (OKe) ÄÄN 3 Rantakylä Kotalahti 30.5. (JRt) Niinivesi Pohjoislahti 30.5. (KHi) -4.6. (RSi, KTu, SMe, SPa, JPe, E. Kalari) Konginkangas Varjola Pyyrinlahti 20.6. (LHi) RUISRÄÄKKÄ (CRECRE) 323* (238, 624-2002) Rääkkäkesä on ollut hieno. 322 reviiriä on tunnetun historian kolmanneksi paras tulos ja v. 2001 354Ä ei jäänyt kauaksi. Ennätyskesä 2002 (624Ä) on sitten oma luku sinänsä. Jämsä päihitti Laukaan suhteellisen niukasti 64-57. Muita hyviä rääkkäkuntia olivat: PIH 33 (kuntarallialue), UUR 21, ÄÄN 21, SAA 20, TOI 17 ja JMLK 16. HAN 11 Korvenkylä 27.5. (PKy) Läheviita Roukanpuro 1.6. (PLy, SYl) Venekoski Koskenkangas 16.6. (JRa, TPi) Viitalahti Uusitalo 16.6. (JRa, TPi), 2Ä 4.7. (PLy) -7.7. (HHi) Suolijoki Peltola 19.6. (TPi, JRa) Kärkkäälä Eteläinen 19.6. (TPi, JRa) Kirkonkylä Peltorinne 20.6. (TPi) Säkinmäki Lehmola 22.6. (TPi, APh) Virmasniemi Ahtila 6.7. (JRa, ASy, JIk) Niemisjärvi Vehkakorpi 6.7. (JRa, ASy, JIk) JOU 9 Leppäojantie 30.5. (PTa, MPo) Rusila 31.5. (JKo) -27.6. (JVi) Pappinen 5.6. (KVe) Pirttiahontie 12.6. (PTa, MPo) Rääpönniemi Uusitalo 12.6. (PTa, MPo) Rieskalantie 226 12.6. (PTa, MPo) -27.6. (JVi) Mäntymäki 20.6. (JVi) Ala-Mankki 21.6. (T. Salste) Rutalahti Kiialanpolku 28.6. (JVi) JKL 6 Mankola 24.5. (PLy) Rauhalahti 25.5. (TTo) Keljonlahti Harakkasaari 4.6. (PHm) -15.6. (KOl) Kuokkala Pohjanlammen S-osa 30.5. (TTo) -4.6. (MKo) Keljonlahti Särkkä 2.6. (JTo) -16.6. (JTo) Keljonlahti/Kortesuo/Eerolanlahti 15.6. (KOl, TSr, K. Hokka) -17.6. (P. Tikkanen) JMLK 16 Kuukasoja Salmela/Salmelantie-Vähäjärventie 1.6. (MVn) -26.6 (P-paikka Kuukasojan aukea), 3Ä 4.6., 2Ä 7.7. (ILi) Kuukasoja Vesala 4.6. (ILi) Puuppola Vanha-Laulaala 4.6. (ILi) Leppälahti Talsanlampi 8.6.-4.7. (TFo) Leppälahti Talsanlampi Talsa 19.6.-4.7. (TFo) Jylhänperä Koivurinne 20.6. (ILi) Tikka-Mannilan pellot 2Ä 26.6. (ILi) Jylhänperä Ahola 26.6. (ILi) Kuukasojanaukea Kuukasojan th. 26.6. (ILi) Leppälahti Tarula 30.6. (TFo) Leppälahti Koivisto 30.6. (TFo) Jylhänperä Perkiänniitut E 30.6. (SYl) -7.7. (ILi) Kuikka 3.7. (LIj) JÄM 64* Pietilä 23.5. (RPi) Kattilajärvi Peräjärvi 23.5. (RPi) Alhojärven E-puoli, Hassintie 23.5. (RPi) -3.7. (MVa) Lahnajoki Vataantie 35 25.5. (JLa) Alhojärvi N Virkajärvi 26.5.-7.7. (RPi) Alhojärvi Vanha-Savo 27.5. (RPi) Mulikko 27.5. (JLa, TKu) Partalankoski Rantala 29.5. (RPi, AMy) Pataniemi Köykkä 30.5. (JLa) Jämsänniemi Heila 30.5. (JLa) Tervasmäki 31.5. (RPi) Olkkola Mennala 2.6. (RPi) Rapakko 2Ä 6.6. (AMy), 3Ä 30.6. (LLi) -7.7. (RPi) Pahkala Pienamintie 6.6. (AMy) Niittyrinne N-puoli Matinpellontie 6.6. (AMy) -30.6. (LLi) Kääpälä 6.6. (AMy) Juokslahti Vilunen 7.6. (AMy), 13.7. 2Ä (RPi) Riihijärvi Rintala 8.6. (JLa) Hopsu Lahnajoki 11.6.-11.7. (RPi) Suolammi N 12.6. (JLa) Länkipohja Hiukkaa Hepojärvi 13.6. (JHe) -8.7. (RPi) Länkipohja Hiukkaa 13.6. (JHe), 2Ä 8.7. (RPi) Vessarinkylä Vessarinlahti 14.-16.6. (MKe) Kaipola Peltola 14.6. (E. Ylinen) Pataniemi Lakko 14.6. (KLa, M. Lajunen) Alhojärvi Jokiniemi 20.6.-24.7. (RPi) Mäntymäki 22.6. (JLa, M. Hänninen) Alhojärvi Kumpula 23.6. (JLa) -30.6. (AMy) Kaipolanväylä puhdistamo 24.6. (AMy) Alhojärvi Lahtomäki 28.6. (LLi, RPi) -1.7. (SYl) Alhojärvi Sahala 30.6. (AMy) Länkipohja Hiukkaa Seppälä 30.6. (AMy) Karhala 30.6. (LLi) Juokslahti Jaakkola 30.6. (LLi) Juokslahti Punala 30.6. (LLi) Vierula 1.7. (LLi) Lahola 1.7. (SYl) Hakamäki 2Ä 1.7. (SYl) Manula 1.7. (SYl) -24.7. (RPi) Uusi-Juhola 2Ä 1.7. (SYl) Kattilajärvi Niskala 4.7. (JLa) Kurula 5.7. (RPi) Suinula 2Ä 8.7. (RPi) Halli Paro 8.7. (RPi) Hiukkaanlahti 8.7. (RPi) Hiukkaa Kuusisto 8.7. (RPi) Kilpakorpi Rakantajankatu, radan N-puoli 9.7. (RPi) Hopsu Iso-Hopsu, tien E-puoli 11.7. (RPi) Pänkälä 11.7. (RPi) Juokslahti Sipilä 2Ä 13.7. (RPi) Karilahti 2Ä 13.7. (RPi) Leipälä 13.7. (RPi) Kilpakorpi ravirata 20.7. (RPi) Ekonen 24.7. (RPi) *Auvila 31.7. (JLa) JMSK 7 Tuuralammi, joen W-puoli 2Ä 3.6. (RPi), 1Ä 6.6. (AMy) Hietakylä Eerikkälä 11.6.-11.7. (RPi) Lehmisuo 3Ä 17.6. (JLa), 2Ä 11.7. (RPi) Koskenpää Laitala 9.7. (RPi) KON 4 Peltomäki 28.5.-20.6. (PKy) Rossinkylä Ukonjärven pelto 2.7. (SJ) Siikakoski 7.7. (HHi) Lahdenkylä 16.7. (A. Maukonen) KOR 12 Kuusijärvi Tapanila 19.6. (P. Välivaara) Hyrkkölä 22.6. (JVi) Raidanlahti 22.6. (JVi) Oittila Riitarinne 22.6. (JVi) Saalahti Saajoki 3Ä 20.6. (JVi) Viljaspohja Molikka 3Ä 9.7. (PHm) Viljaspohja Hakola 2Ä 9.7. (PHm) KUH 5 Iso-Ruolahti 12.6. (RPi) Närväntie Tehin risteys 27.6. (PHä, VLi) Närväntie Hevossaari 2Ä 27.6. (PHä, VLi) Tehi Koivuniemi 3.7. (MVa) LAU 57* Leppävesi Kalmari 28.5., 2Ä 30.6. (PHm) Lievestuore Pirtti 29.5.-28.6. (JRa) Asemankylä Rokkamäki Lähteenmäki 1.6. (PHm) -8.7. (ILi) Kuhankoski Hirvisuo 3.6. (THa) Rokkamäki Purola 4.-5.6. (PHm) Äijälä Kuikkalampi 2Ä 4.6. (THa, KNy) Äijälä Isolahti Sysmänpelto 4.6. (THa, KNy), 1.7. 2Ä (ILi, SMe) Ränssintaipale Taivalmäki 5.6. (PHm) Puhakka Kuhno 6.-17.6. (JRa) Puhakka Rinteelä 6.6. (JRa) -6.7. (JRa, ASy, JIk) Haapasuo 6.6. (PLy) Kuukkala 6.6. (PLy) Valkola Kaipio 6.6. (ILi) Puhakka Peltokoski 13.-17.6. (JRa) Vehniä Puntassuo 14.6. (ILi) Simuna Isosuo 16.6. (TPi, JRa) Lievestuore Välilä 17.6. (JRa) -10.7. (JRa, ASy, JIk) Lievestuore Honkatölpäs 19.6. (TIk) Asemankylä Mökkipohja 19.-21.6. (JJo, A.-M. Anttonen) Ränssintaipale Uotila/Harju 2Ä 19.6. (ILi), *1Ä 26.7. (ILi, RSi) Ränssintaipale Lähteelä 19.6. (ILi) Vuonteen pellot 2Ä 20.6. (ILi) Vihtavuori Kuhla 20.6. (ILi) Puhakka muuntoasema NE-puoli 20.6. (JRa) -1.7. (PLy, HLy) Tervatehdas Jurvala 22.6. (TTo) Viitalankylä 22.6. (TTo) Puhakka muuntoasema SE-puoli 23.6. (JRa) -10.7. (JRa, ASy, JIk) Äijälä Syrjälä/Leväslampi (siirtynyt Kuikkalammen reviiriltä? 300-400m) 23.6. (PHä) -2Ä 1.7. (ILi, SMe) Puhakka Jormakka 23.6. (JRa) Puhakka Isokorpi 23.-25.6. (JRa) Äijälä Mehtola 23.6. (PHä) Vehniä Peltoperä 25.-27.6., 8.7. 2Ä (ILi) Leppävesi Mäkelä 26.6. (HHe, JTo) -30.6. (PHm) Vehniä Alasen SE/E-ranta 26.6. (ILi) Piilopohja 29.6. (JSa) Leppävesi Anttila 30.6. (PHm) Peurunkajärvi Pukara 30.6. (PHm) Hiekkapohja 30.6. (PHm) Hiekkapohja Korpela 2Ä 30.6. (PHm) Rokkamäki Lähteenmäki 30.6. (PHm) Leppävesi Saviahon S-puoli Raikkolantie 3.7. (MVn) Lievestuore Takala 6.-10.7. (JRa, ASy, JIk) Montola Isoniitty 6.7. (JRa, ASy, JIk) Puhakka Taipale 6.-10.7. (JRa, ASy, JIk) Valkola Joukola 8.7. (ILi) Valkola Verho 8.7. (ILi) Äijälä Koivuranta 14.7. (ILi) Äijälä pellot Äijälä 24.7. (RSi) *Asemankylä Rokkamäki Uusi-Peltola 26.7. (siirtymä lähes 0,5km) (ILi) LUH 2 Iso Rauansuo 27.6. (JVi) Tammijärvi 27.6. (JVi) MUU 8 Valkola 1.6. (SYl, PLy) -6.6. (SYl) Isolahti Mutkala 4.6. (PHm) Isolahti Polkula 4.6. (PHm) Isolahti Lapinmäki 2Ä 4.6. (PHm) -8.6. 1Ä (PSu) Riskoperä 5.6. (AMä) Pitkälä 8.6. (JJo, MVn) Sulunsalmi Kaunisto 17.6. (TFo) PET 7 Töysänperä 5.6. (J. Mäkinen, R. Huikku, S. Vuoksenranta) Pengerjoki Mommiojärvi 12.6. (LIj) -13.6. (PNi) Rytyperä Saarela 13.6. (OKe) Liisalanperä Tuohimäki 14.6. (LIj) Karjokoski 20.6. (PNi, M. Kuosmanen) Piesala Ylä-Taipale 20.6. (LIj, PNi) Pengerjoki Koivikko 20.6.-1.7. (PNi) PIH 33* Kortteinen SE-osa Kotilehto 29.5. (PKy) -14.6. (MRä, JRa, ASy, JIk) Muurasjärvi Junganperä Maunula 29.5. (PKy) -13.6. (JVi, PKy, KVe) Muurasjärvi Junganperä Luoma-aho 11.6. (ASr, AKa) Muurasjärvi Taajama 12.6. (ASr, AKa) Kojola Niittyjärvi 11.6. (ASr, AKa) -14.6. (EHi, LHi), 2Ä Rimpisalo 14.6. (MPi, TPi, EMa, HHö, THa) Kärväskylä Kärväsjärvi 13.6. 1Ä (EMa, HHö, THa), 2Ä (ASr, EKo, SMe, HRa), 14.6. 1Ä (eri reviiri, yht. 3Ä) (EKo, SMe, HRa, PKy, JVi, KVe) Harjulanmäki 13.6. (ASr) -14.6. (EKo, SMe, HRa) Pohja Koira-aho 13.6. (ASr) -14.6. (LHi, EHi), 2Ä 14.6. (EKo, HRa, SMe) Ala-Liitonjoki 12.6. (ASr)- 14.6. (MRä, JRa, ASy, JIk, EKo, SMe, HRa, PLy, SYl, LPa, OKe) Kortteinen Pajuniemi 14.6. (MRä, JRa, ASy, JIk, TPi, MPi) Kortteinen Ristola 14.6. (MPi, TPi, SMe, EKo, HRa) Muurasjärvi Tossavala 13.6. (JVi, KVe, PKy) -14.6. (MPi, TPi) Puuruskylä 14.6. (MPi, TPi) Uusiperä 14.6. (MPi, TPi) Eteläkylä 14.6. (MPi, TPi) Huumarmäki 14.6. (MRä, JRa, ASy, JIk) Liitonjoki 3Ä 14.6. (MRä, JRa, ASy, JIk), 2Ä (SMe, HRa, EKo) Pohja Löytynmäki Valkeismäentie 14.6. (OKe, LPa, SYl, PLy, JVi, PKy, KVe) Seläntaus Hallapuro 14.6. (OKe, LPa, SYl, PLy) Seläntaus Pajukonperä Suoaho 2Ä 14.6. (KVe, PKy, JVi) *Haaskanperä Notko 14.6. (EMa, HHö, THa) *Muurasjärvi Herrala 14.6. (EMa, HHö, THa) *Muurasjärvi Junganperä Junganjärvi Kivilahti 14.6. (EMa, HHö, THa) Jokiperä 21.6. (S. Salonkoski) Puuruskylä 21.6. (S. Salonkoski) Muurasjärvi Junganperä Karila 14.7. (P. Ruuska) SAA 20 Pajupuro Suoaho 31.5. (HTa) Lautajärvi 1.6. (HTa) Mahlu Harjunneva 1.6. (HTa) Kalmari Sysilampi 8.6. (H. Honkonen, S. Hannonen) Kalmari Rautasuo 8.6. (H. Honkonen, S. Hannonen) Kotikumpu 28.6. (PHm, SYl, PLy) Lautakytö 28.6. (PHm, SYl, PLy) Kontiovuori 2Ä 28.6. (PHm, SYl, PLy) Tarvaala 2Ä 28.6. (PHm, SYl, PLy). 3.7. (A. Pesola) Tarvaala Peltoniemi 28.6. (PHm, SYl, PLy) Satosuo 28.6. (PHm, SYl. PLy) Satosuo Varpula 28.6. (PHm, SYl, PLy) Satosuo Ränssi 28.6. (PHm, SYl, PLy) Satosuo Mäntylä 28.6. (PHm, SYl, PLy) Satosuo Tuomikoski 28.6. (PHm, SYl, PLy) Kalmari Kallio 11.7. (S. Hannonen, H. Honkonen) Pyhäkoski Jokiranta 13.7. (A. Herttuala) Rahkola Kuhnonlahti 13.7. (A. Herttuala) TOI 17 Kankainen Lapinjoki 28.5. (JRa) Matara-aho 19.6. (TFo) Heiska Metsola 2Ä 19.-29.6 (TFo) Heiska Kuusela 2Ä 19.-29.6. (TFo) Vihijärvin N-pää Vähä-Lautasilta 28.6. (JVi) Kankainen Vuorela 2Ä 28.6. (JRa) Kankainen Kujala 28.6. (JRa) Kankainen Haapala 28.6. (JRa) Kankainen Kantopuru 28.6. (JRa) Kankainen Koivukumpu 28.6. (JRa) Kankainen Niittyranta 28.6. (JRa) Kankainen Peltoniemi 28.6. (JRa) Vihijärvi Baijerin laakso S-pää 4.7. (PHm, PLy) Vihijärvi Baijerin laakso Kuokkala 4.7. (PHm, PLy) UUR 21 Höytiä Heinäaho 8.6., 2Ä 2.7. (OKe) Sälliperä Sällilä 12.6. (OKe) -*31.7. (ILi) Sälliperä Kuikkaniemi 12.6. (OKe) Kotaperä Koskela 13.6. (OKe) Kotaperä Saunamäki 13.6. (OKe) Salo 17.6. (MKo) Haukimäki Ketola 17.-23.6. (OKe) Höytiä Vääräsmäki 19.6.-*31.7. (OKe) Tehlo Rauhalahti 19.6. (OKe) Kyynämöinen Helkala 19.6. (OKe) Kyynämöinen Jokiranta 23.6. (OKe) Kelloperä Korvenranta 23.6.-*31.7. (OKe) Kelloperä Suoranta 23.6. (OKe) Särkiaho/Särkilampi 23.6.-2.7. (OKe) Kangashäkki Punkki 27.6. (ILi) -8.7. (LHi) Tehlo Ohra-aho 30.6. (OKe) Kyynämöinen Talaslahti 30.6. (OKe) Hiirola Ala-Korkeamäki 19.7. (T. Nieminen) Sälliperä Saviranta 20.7. (HHö, G. Gamble) Sälliperä iso pelto 20.7. (HHö, G. Gamble) VII 3 Purala Kuorikoskentie 1045 1.6. (M. Nissinen) Soliskylä 12.6. (KHi) Niinilahti Kallioniemi 15.6. (TMu, T. Muhonen, K. Liimatainen) ÄÄN 21 Honkolan pellot 30.5. (SMe, EKo), 2Ä 7.7., 3Ä 25.7. (LHi) Koivisto Leppälä 3.6. (ILi) -10.6. (LHi) Koivisto isot pellot 5.6. (KTu, RSi, SMe, SPa, E. Kalari, JPe) Saarikas Saarikkaantie 6.6. (HHi) Saarikas Pukkitie 6.6. (KHi) Kalaniemi Hakola 11.6. (KHi) Konginkangas 20.6. (LHi) Hietama Mäkikyläntie 22.6. (KTu) -24.6. (SMe) Hietama Tervavuorentie Koirakorpi/Mäkiaho 24.6.-24.7. (SMe) Hietama Kantoniemi 29.6. (M. Ruuska) Paatelan pellot Harjula 30.6. (SMe) Paatelan pellot (lähellä ÄÄN-SUO tietä) 30.6.-1.7. (SMe) Liimattala Peräpohjantie 2Ä 4.7. (KHi) Liimattala Polunharju 4.7. (KHi) Liimattala Häkkiläntie 4.7. (KHi) Piilolanniemi Lidlin pelto 5.7. (I. Korhonen) Honkola Härkäkorventie Toivola 7.7. (LHi) Kirppula 14.7. (TNi) KEHRÄÄJÄ (CAPEUR) 28* (21, 40-2004) Kehrääjiä surisi alkukesän sateisuudesta huolimatta runsaammin kuin viime kesänä. No, eipä se 2007 kesäkään ollut erinomaisen lämmin. Jämsä, Kuhmoinen, Joutsa ja Laukaa ovat melko perinteisiä alueita kuulla rukin surinaa. Varmasti on olemassa useita kuntia, joissa kehrääjiä oleilee, mutta joissa sitä syystä tai toisesta ei päästy kuulemaan. Listan mukaan nimittäin suurin osa kunnista olisi kehrääjätöntä aluetta ja sehän ei oikein voi pitää paikkaansa. 27Ä on kuitenkin hieno tulos ja neljänneksi suurin reviirimäärä, josta kiitos kaikille öisten mäntykankaiden kiertäjille. JOU 5 Haapasuonharju 26.5. (PKy), 31.5. 2Ä (LHi), 4Ä 20.6. (JVi) JÄM 9 Kollinmäki 20.5. (RPi) Kollinkangas 27.5. 2Ä (IPe), 1Ä (JLa) -8.7. (RPi) Haaralankangas mikroautorata 27.5. (JLa) -28.5. (AMy) Kollinkangas Näätämäentie 3Ä 2.6. (RPi) -30.6. (HHe, JTo) Näätämäki Akkasuon NW-puoli 2.6. (RPi) Heräkulma 2.6. (RPi) KOR 2 Vaarunvuori 25.5. (HHö, PHö, TFo) -30.6. (HHe, JTo), 28.5. 2Ä (HAl) KUH 6 Puukkoistentie n. 2km Kuhmoisista 27.6. (PHä, VLi) Hakin montut Veräjämäentie ja Aninkaisentien rist. 2Ä 27.6. (PHä, VLi) Pyhänpääntie (Närvä-Pyhänpää) 3Ä 27.6. (PHä, VLi) Närväntie Pyhänpääntien risteys 27.6. (PHä, VLi) LAU 5 Valkola Hitonhauta 8.6. (ILi, TÄi), 2Ä 5.-6.7. (OKe, K., H. Herranen) Hietasyrjänkangas 10.6. (KHi) Lievestuore Honkatölpäs 17.6. (JRa) Hietasyrjänkangas (eri rev, kuin ed.) 14.7. (ILi) *TOI 1 *Huikko 27.6. (J. Pulli, A. Pulli, R. Siekkeli) KÄENPIIKA (JYNTOR) 81* (81) Käenpiian runsastumista selitettiin aikoinaan Tiira-havaintojärjestelmän käyttöönotolla, joka mahdollisti havaintojen laajan tallentamisen. Kuitenkin ensimmäisenä vuonna ei yleistymistä tapahtunut, mikä romuttaa osittain tätä teoriaa. Jo vuonna 2002 alkoi reviirimäärä nousta syystä tai toisesta ja pari viimeistä vuotta on liikuttu tällä "ennätystasolla". 80 reviiriä jää vain yhden viime vuoden ennätyksestä. Tässä on huomattava se, että elokuisia huutelijoita tai muita havaintoja (tänä vuonna toistaiseksi 1Ä) en ole laskenut enää listalle, koska kysymys on jo mahdollisesta syysmuutonaikaisesta ääntelystä ja siirtyilystä. Linnulla molemmat sukupuolet kiikittävät, joten aivan vierekkäiset huutajat on tulkittu pariskunnaksi ja yhdeksi reviiriksi. Jämsä (16), Äänekoski (12), Pihtipudas ja Korpilahti (7) ovat "merkittävimpiä käenpiika-alueita". Käenpiialla menee siis kohtuullisesti, koska suunta on nouseva ja vakiintunut. Tulevat vuodet osoittavat pitääkö edellinen paikkansa. HAN 2 Suolivesi Salmela 29.5. (TPi) Säkinmäki Lehmola 29.5. (TPi) JOU 1 Havumäki Kankaala 25.5. (JRa, TPi) JKL 4 Rauhalahti 28.4. (JAn) Suuruspää Suuruspääntie 16 29.4. (PMa, HSu) Hämeenlahti Hämeenpohjantie 1.5. (JMä) Kuokkala Pohjanlampi 15.5. (TGr) JMLK 6 Palokka Matinmäentie 28.4. (E. Heinonen) Vaajakoski Kotimäki 8.5. (TPa) Vaajakoski Harjutie 8.5. (TPa) Oravasaari Multamäentie 1 13.-27.5. (TPy) Löytömäki 17.5. (MMi) Leppälahti Talsanlampi 28.5.-9.6. (TFo) JÄM 16 Kirkkoniemi Kavala Vanha hautausmaa 30.4. (MKe) Kavala Kirkkotie 30.4. (MKe) -1.5. (AMy) Särkisvuori 30.4. (MKe) Vessarinkylä Kaunisto/Haaratie 30.4.-31.5. (MKe) Lokalahti 3.5. (LLi, JLa, KPi, RPi) Pitkäjärvi 4.5. (AMy) -6.5. (PKe) Kaipola Sähkömiehenpolku 8.5. (KKa, KVi) Auvila 9.5 (JLa) Auvila Maatalous- ja puutarhaoppilaitos 15.5.-5.6. (JLa) Kelhä Pääskyläntie 19.5. (PTa, MPo) Peijari 20.5.-5.6. (IPe, E. Peijari) Kirkonmäki 23.5. (IPe) -3.6. (JLa) Ylä-Partala Takkula 23.5. (RPi, K. Nieminen) Riihijärvi Rintala 24.5.-8.7. (JLa) Poro-oja 25.5. (JLa) Vähäsalmi Aittosuo 13.6. (MKe) JMSK 1 Hallinmäki 31.5. (KNy) KON 1 Pyhälahti Itäsaari, niityn E-laita 19.5. (AHa) KOR 7 Sarvenperä Saukkojärvi 3.5. (JMä, HLa, RVä) Kärkistensalmi 10.5. (TTo) Putkilahti Koivusalmi 15.5. (HAl) Putkilahti Hiirosalmi 19.5. (HAl) Heinosniemi Niinioja 28.5. (PKy) Ylä-Muuratjärvi 1.6. (Perttu, Pirkka, H., ja L. Linjama) Parkkola 3.6. (Perttu ja Pirkka Linjama) *KUH 1 *Tapiala Pitkävesi Syväniemi 27.6. (K. Oittinen) LAU 5 Lievestuore Majasaarentie 1 A 30.4. (JRa) Lievestuore Saarilammintien ja Särkiniementien risteys 23.5. (TGr) Hevosvuori 24.5. (T. Lehtola) Lievestuore Varikko 30.5. (JRa) Rantalankylä Välisuo 5.6. (JRa, TPi) LUH 3 Lempää Tarmola 9.5. (KNy, THa) Kirkonkylä Vahervuori 14.5. (AHa, THa) Tomola Vanha-Koivisto 25.5. (HKo) MUU 3 Rannankyläntie 123/Lylyjärven ja Tammelan talon välinen notko 20.4.-3.6. (J., A. Häkkinen) Isolahti Lapinmäki 21.5. (AMä) -5.6. (TLi, AMä) Paavalinvuori Paavalinvuorentie 29.5. (KVe) PET 2 Könkköjoki Sahakoski 6.5. (JSy) Oiniemi 17.5. (LIj) PIH 7 Alvajärvi Herrasperä 18.5. (AKa, P. Pasanen) Pohja Huumarmäki 22.5. (TTo) Liitonjoki Lamminmäentie Koivumäki Kuusela/Kumpula 29.5. (PKy) -14.6. (PLy, OKe, SYl, LPa, EKo, SMe, HRa, HLa, HJu, IRe)(2Ä on tulkittu parin ääntelyksi) Alvajärvi Lahdenkylä Lahdenpohja Lahdenniitty 14.6. (MRä, JRa, ASy, JIk, EHi, LHi) Saani Kivikko 23.6. (AKa, S. Matikainen) Saani Ruokolahti 23.6. (AKa, S. Matikainen) Saani ent. koulu 23.6. (AKa, S. Matikainen) SAA 1 Linna Räsänniemi 4.5. (HTa) TOI 3 Kirkonkylä Uudensillantie 24.5. (TPi, JRa) Myllykangas Hamperinjoki 24.5. (TPi, JRa) Kankainen Jokela 28.5. (JRa) UUR 1 Höytiä 4.5. (OKe) VII 5 Niinilahti Kallioniemi 1.5. (TMu) Luotolansaari Täivuori 3.5. (TTo, PKy, KVe, ASy) Keihärinkoski 20.5. (A. Simonen) Luotonen Pieni-Saukkonen E 21.6. (THa) Ilmolahti Kaljula 8.7. (KNy, THa) ÄÄN 12* Hietama Muinosmäki 2.5.-2.7. (KTu) Konginkangas vanhainkoti 8.5. (SMe) Hietama Isoneva 17.5. (KTu) Mämme Karvalahti 17.5. (HHi, KHi) Kalaniemi Poutala 2Ä (toinen tulkittu naaraaksi) 24.5. (THi) Kovalanniemi 28.5. (KHi) Liimattala Polunharju 29.5. (KHi) Liimattala Lylynharju 3.6. (HHi) Hietama Kiimasjärventie 12.6. (KTu) Mämmen Mylly SE-suunta 20.6. (HHö) Saarikas Rito-oja Pukkitie 24.6.-3.7. (PHä) *Matilanvirta 25.7. (HHi) KANGASKIURU (LULARB) 17 (16,18-2005) 1990-2003 kangaskiurureviirit laskettiin yhden käden sormilla eikä koskaan kaikkia sormia tarvittu. Nollavuosiakin oli peräti seitsemän. Vuosi 2004 yllätti 11 laulavalla kangaskiurulla ja sen jälkeen on ollut kolmena vuonna (välivuosi 2006 8 rev.) lähes 20 laulupaikkaa. Ilman Jämsän keskittymää tulos olisi selvästi heikompi, sillä yli puolet havainnoista on kyseisiltä alueilta. Toki hiekkakuoppien havainnointi on tehostunut, mutta ilahduttava yleistyminen näyttäisi olevan tapahtunut myös valtakunnan tasolla. JMLK 1 Kuukasojan aukea 16.4. (PHm) JÄM 10 Näätämäki 1.4. (AMy) -27.4. (RPi) Kollinkangas sähkölinja 5.4. (IVa, KOl, PSu) -1.5. (TFo), 6.4. 2Ä (PHm, M. Hämäläinen) -27.4. (RPi) Kollinkangas Näätämäentie 6.4. (PHm, M. Hämäläinen) -1.5. (AMy), 12.4. 2Ä (TPa, TGR) -27.4. (RPi) Haaralankangas koirakenttä 6.4. (PTa, MPo) -29.4. (MTu) Haaralankangas mikroautorata 18.4. (JLa) -28.5. (AMy) Haaralankangas taimitarha 27.4. (RPi) Haaralankangas Crossirata 27.4. (RPi) Paloharju 28.4. (RPi) LAU 2 Puhakka 1.4. (JRa) -6.4. (JRa, ASy, JIk, IVa, JJo, KOl) Pedonmäki 28.4. (HRa) PIH 1 Oriräme 22.5. (TTo) ÄÄN 3 Liimattala ravirata SE-pää 16.4. (HHi, THi) -25.4. (HHi) Liimattala 1km raviradasta 25.4. (HHi) Liimattala Kurikkaharju 3.6. (HHi) SATAKIELI (LUSLUS) 141 (174, 201-2003) Satakieli piti pintansa, vaikka joillekin kerttusille alkukesän koleus ja sateet olivat vastenmielisiä. Muuttoa Kesi-Suomeen tapahtui 141 kertyneen reviirin verran. Määrä on kuitenkin lähes heikoin seitsemään vuoteen, mutta 140-142 on kuitenkin kyseisen jakson ns. normaalilukema. Voisi pikemminkin sanoa, että satakielellä on ollut peräkkäin seitsemän hyvää vuotta! Satakielen levinneisyys on painottunut Jyväskylän eteläpuolelle. Jämsässä kuultiin 42 ja Jyväskylässäkin 24 lurittelijaa. Pohjoisissa kunnissa (ÄÄN-KAN-VII-PIH) havaittiin yhteensä 8 laulajaa. Huomattakoon, että 2003 ennätys ei ollut 218, kuten listoissa on lukenut, vaan tähän katsaukseen korjattu 201. HAN 3 Raatinen 27.5. (PKy) Korvenkylä 27.5. (PKy) Pellisensalmi 1.6. (TPi) -18.6. (TPi, JRa) JOU 12 Pappinen 2Ä 25.5. (PKy), 1Ä 5.6. (KVe) Rieskalantie 226 27.5. (MPo) -5.6. (KVe) Rieskalantie 390 2Ä 27.5. (MPo) Sairastenlahti 29.5. (JVi) Leppäojantie 30.5. (PTa, MPo) Rieskalantie Kairostien SW-puoli 5.6. (KVe) Savelantie 8.6. (PTa, MPo) Pärnämäentie 8.6. (PTa, MPo) Pärnämäentie 216 8.6. (PTa, MPo) Rutalahti Auvila 20.6. (JVi) Rutalahti Haapajoki 20.6. (JVi) JKL 24 Tourujoki radiotalo 7.5. (KOl) -18.5. (KOl, AKn) Tourujoen laakso 16.5. (H. Sihvonen) -14.6. (KOl), 3Ä (luontopolun N- ja S-pää, Kinakujan silta) 6.6. (AKn) Aholaita/Tuohimutka 17.5. (HHe, JTo) -5.6. (JAn), 29.5. 2Ä (SYl) Rauhaniemi/Äijälänsalmi 21.5. (JVi) -16.6. (MHl), 11.6. 2Ä (MKo) Halssila Jyväsjärven ranta 23.5. (PHm) -5.6. (JAn) Kuokkalanpelto Kuokkalan kartano 23.5. (PHm) -5.6. (JAn), 29.5. 2Ä (SYl) Korkeakoski 23.5. (TTo) Eerolanlahti 2Ä 25.5. (TTo), 1Ä 27.5. (PMa, HSu) -15.6. (KOl, TSr) Rautpohja 25.5. (TTo) -15.6. (TSr) Viitaniemi 25.5. (SYl) Myllyjärvi 26.5. (M. Tapaninaho) Mattilanpelto 26.5. (PKy) Kukkumäki 30.5. (PKy) Halssila uimaranta 1.6. (MHä, I. Keränen) Samulinniemi 4.6. (MKo) Aittorinteen W-puoli Kurjenkuja 5.6. (JAn) Kuokkala Hämeenpohjantie 7.6. (MTn, MVn) Keljonlahti Särkkä 12.6. (TTo) JMLK 7 Puuppola Puuppolankoskentie 70 22.5. (ILi) Puuppola Puuppola (n. 400m ed.) 25.5. (IVa, KOl) Palokka Heikkilä 26.5. (E. Heinonen) -7.6. (AKn) Jyskän veneranta 1.6. (TPa) Vaajakoski Niitynpääntie 4.6. (TPa) Vaajakoski Hupeli 6.6. (TPa) Haapalahti 11.6. (JTo, L. Häkkinen, A. Eloranta) JÄM 42 Suolammi 14.5. (JLa) Lopotti Pääskysmäentie Tervasmäen th. (junaradan ja Pääskysm.tien väli) 19.5. (MPo) -11.6. (siirtynyt 200m SE) (RPi) Alhojärven S-pää/Takanen 19.5. (RPi, PTa, MPo) -6.6. (AMy), 2Ä 23.5.- 10.6. (N- ja S-puoli)(RPi) Alhojärvi Alhoniemi Hassintie (järven ranta W-puoli) 20.5. (RPi) -3.7. (M. Vakiala) Manula 20.5. (RPi) Karhala/Keskinen Kansanopisto/Oikarinmutka 20.5. (MPo)- 5.6. (AMy) Kilpakorpi Rakentajankatu 21.5.-2.6. (RPi) Keskusta ent. meijeri 22.5. (RPi) Leilahti 22.5. (RPi) -5.6. (AMy), 29.5. 2Ä (JLa) Juokslahti Moiskalantien N-puoli/Ruonanlahti 23.5. (RPi), 29.5. 2Ä (AMy) - 3.6. (RPi) Pänkälä Hauenkuono 23.5. (RPi) -25.5. (PTa, MPo) Könkkölä 23.5. (RPi) -6.6. (AMy) Alhojärvi E/SE-puoli 3Ä (2Ä E-puolella Pienamin suunnassa) 23.-30.5., 10.6. 2Ä (RPi) Rusula Tuulensuu 23.5. (RPi) Kelhä Vitikkalansilta Pääskylänt.th. 23.5. (PTa, MPo) -5.6. (AMy) Kääpälän pellot 25.5.-6.6. (AMy) Pataniemi Isännäisenjärvi NE 25.5. (JLa, RPi) -3.6. (RPi) Juokslahti Vilunen 25.5. (JLa, RPi) Lopotti 25.5. (Hinkkalan reviiristä SE) (PTa, MPo) -11.6. (RPi) Auvila Pispalantie 25.5. (PTa, MPo) -29.5. (JLa) Pietilä Varastotie 25.5. (PTa, MPo) Lopotti Hinkkalan navetta 26.5. (PTa, MPo) -6.6. (AMy) Kilpakorpi Rahtarinkatu 26.-28.5. (RPi) Rantapolku 26.5. (MPo) -5.6. (AMy) Auvila Koskentie 46 26.5. (JLa) -6.6. (AMy), 29.5. 2Ä (JLa) Suinula 28.5. (IPe) -29.5. 3Ä (Eloranta, Ylä-Nikkilä, Suinunlahti) (RPi) Suinula vanhainkoti 28.5. (IPe) Viiala Kaipolanväylä 28.5. (JLa) -1.6. (RPi) Talviala venesatama 28.5. (AMy) Partalankoski Uusitalo 28.5. (RPi) Lahdenkylä Simola 28.5. (IPe) Turkinkylä Hanhijärvi E 29.5. (JLa) Alhojärvi Hanisjärvi 29.5. (AMy) -30.5. (RPi) Koirajärvi 6.6. (AMy) Veijala 7.6. (AMy) Länkipohja Lapinlahti 8.6. (AMy) -13.6. (siirtynyt hieman W) (JHe) JMSK 6 Kellokallio rautatien ylikäytävä 19.5. (RPi) -6.6. (JLa) Kellokallio veturitalli 25.5. (AMy) -28.5. (AMy) Jämsänjoki katkaisulaitoksen S-puoli 25.-28.5. (AMy) Tuuralammi N 27.5. (JLa) -6.6. (AMy, JLa) Tuuralammi S/SE 27.5. (JLa) -6.6. (AMy) Tuuralammi E 6.6. (AMy) KON 1 Välilä Kotitie 22.5. (A. Maukonen) KOR 13 Putkilahti Peuhanniemi/Kassaari 15.5. (TRe) -5.6. (PNi, LNi) Putkilahti Ylisjärven S-pää (Virtasalmen ja Lähdelahden raja) 19.5. (TRe) - 30.6. (HHe, JTo) Putkilahti Peuhaniemi Kääjinsalmi 25.5. (JJo, PHm, HHö, PHö, S. Högmander, TFo) -8.6. (PHö, HHö, Wanhan Korpilahden LS-yhd. retkeläiset) Putkilahti Kopiseva/Niemelä 25.5. (MTu) -8.6. (PHö, HHö, Wanhan Korpilahden LS-yhd. retkeläiset) Putkilahti Könnöntie Mikkola 26.5. (PHm, JJo) -31.5. (SYl, PLy) Putkilahti Hiirosalmi 29.5. (HAl) Saakoski Saajoki 28.5. (JVi) Saakoski Kalmari 28.5. (JVi) Putkilahti Harjula 31.5. (SYl, PLy) Putkilahti Mahlaanpohja E 31.5. (SYl, PLy) -5.6. (PNi, LNi) Putkilahti Kouhinsalo 1.6. (SYl, PLy) -8.6. (PHö, HHö, Wanhan Korpilahden LS-yhd. retkeläiset) Putkilahti Niemelä/Mahlaanpohja W 1.6. (PLy, SYl) -5.6. (PNi, LNi) Putkilahti Reinanpohja 1.6. (SYl, PLy) KUH 1 Pihlajakosken satama 3.5. (R. Tammelin, O. Europaeus) LAU 12 Vihtasilta Järvilinnantie 15 1p 16.5.-5.6. (THa, KNy) Haarala Puttola 27.5. (PHm) -6.6. (PLy) Vihtavuori Lammasmäki 28.5.-2.6. (PHm) Kuukkala 28.5.-2.6. (PHm) Puhakka Hyppölä 28.5. (JJo) Puhakka Kiviaho 28.5. (JJo) Puhakka Rinteelä 28.5. (JJo) Pekkala/Piilopohja Pekkalantie 6.6. (PLy) Piilopohja/Kuukkala (650m 28.5. reviiristä) 6.6. (PLy) Äijälä Hannula 10.6. (KHi) Puhakka Ahola 17.6. (JRa) Tarvaala Savola 20.6. (ILi) LUH 5 Tammilahti Saarela 25.5. (TLi, HJu, HLa) Vanhala 25.5. (TLi) Lukkola 25.5. (TLi) Judinsalo Turanen 30.5. (PHm) Judinsalo Herjaanlampi 31.5. (JVi) MUU 6 Muuramenlampi/Verkkoniemi Muuramenjoki 26.5. (IVa, TFo) -12.6. (TFo) Muuramenlampi Saunakylä 20.5. (TFo) -1.6. (SYl, PLy, JTo, KRa) Pitkälä Teollisuuskatu 25.5. (TFo) -8.6. (JJo, MVn), 2Ä 26.5. (PHm, JJo) -6.6. (SYl) Jaakkola Rättäli 25.5. (TFo) Jaakkola 3.6. (etäisyys ed. n. 500m)(TFo) PIH 1 Löytynmäki Löyttylä 13.6. (ASr) -14.6. (MRä, JRa, ASy, JIk) SAA 2 Husuaho 31.5. (HTa) Mahlu 1.6. (HTa) VII 3 Vanha Kirkkosaari 4.6. (MVi) Huopana Peltola 12.6. (KHi) Muikunlahti Lampilantie 12.6. (KHi) ÄÄN 4 Pukkimäki 30.4. (LHi) Mustaniemi satama 25.5. (EKo) -4.6. (SMe) Liimattala Reinikka 30.5. (KHi) Hujakko N-pää 1.6. (SPa) -5.6. (KTu, RSi, SMe, SPa, E. Kalari, JPe) PENSASSIRKKALINTU (LOCNAE) 40* (47, 78-2004) Pensassirkkalinnulla on menossa muutaman vuoden taantuma. 40Ä on huonoin tulos peräti yhdeksään vuoteen! Vuonna 1998 havaittiin sirisemässä 38 pensassirkkalintua eli voidaan sanoa, että ollaan palattu takaisin 90-luvulle. Jämsä oli ainoa yli 10 linnun kunta. HAN 3 Keskinen S-pää 6.6. (THa) Keskinen N-pää 6.6. (THa) -3.7. (PLy) Viinikkala Puruniittu 16.6. (TPi, JRa) JOU 2* Uimaniemi 20.6. (JVi) *Ruokoranta Rajalantie 20.6.-5.7. (PTa, MPo) JKL 1 Eerolanlahti 25.5. (TTo, IVa, SYl) -1.7. (A. Viitalaakso-Kaasalainen) JMLK 3 Vesanka Soikkalanmäki 16.-27.6. (OKe) Kuikka 28.6. (PHm, SYl, PLy) Kuukasojanaukea 7.7. (ILi) JÄM 11 Länkipohja Hiukkaanlahti 28.5. (RPi) -13.6. (JHe) Juokslahti/Ruonanlahti 29.5. (AMy) Pietilä 31.5. (KPi) -16.6. (JLa, M. Hänninen) Talasniemi 2.6. (RPi) Länkipohja Hiukkaa Seppälä (siirtynyt yli 300m) 30.6. (AMy) Alhojärvi Lahtomäki 1.7. (SYl) Kiviniemi 3.7. (JHe) Paro 8.7. (RPi) Myllyperä 8.7. (RPi) Hiukkaa Kuusisto 8.7. (RPi) Tervasmäki Iso-Simola 11.7. (RPi) JMSK 2 Lehmisuo 17.6. (JLa) Joki-Kerkkola 30.6. (LLi, AMy) KOR 1 Kääjinsalmi 30.5. (HHö, LHi) -5.6. (PNi, LNi) LAU 4 Pekkala 3.6.-*1.8. (JSa) Piilopohja/Pekkala Pekkalantie 6.6. (n. 300m:n siirtymä) (PLy) Valkola Moisionkylä 6.6. (PLy) Äijälä Kuikkalampi 22.6. (TTo) MUU 2 Pitkälä 4.6. (TFo) Isolahti Lapinmäki 4.6. (PHm) -8.6. (PSu) PIH 1 Junganmäki 14.6. (MPi, TPi) SAA 1 Rahkola Rahkolantie 207 5.5. (HTa) UUR 2 Höytiä Heinäaho 26.6. (OKe) Sälliperä Visalantie/Väliläntie 17.7. (ILi) -20.7. (HHö. G. Gamble) VII 1 Ilmolahti 8.-12.6. (KHi) Huopana 12.6. (KHi) ÄÄN 5 Honkola Kangashäkintie isot pellot 2Ä 27.5. (SMe, EKo) -25.7. (LHi) Liimattala Reinikka 30.5. (KHi) -20.6. (LHi) Honkola Soidinsuontie Oulila 25.6. (SMe) Liimattala Katajamäentie 10.7. (HHi) VIITASIRKKALINTU (LOCFLU) 29* (37, 43-2002) Pensassirkkalinnun taantuman syy on hieman arvoituksellinen, sillä viitasirkkalintuja kuultiin loppujen lopuksi aivan mukavasti. 29Ä sijoittuu viidenneksi kaikkien aikojen tilastossa. Kesä oli silti heikompi kuin vuosina 2006-2007. Jämsä jyrää tässäkin tilastossa ykkösenä kuuden reviirin voimin. HAN 3 Rämynkylä Koivula 16.6. (TPi, JRa) Pellisensalmi 20.-22.6. (TPi) Raatinen Ristonlampi 22.6. (TPi, APh) JKL 1 Keljonlahti Särkkä 12.6. (TTo) -26.6. (HHe, JTo) JMLK 1 Puuppola Mehtolantie 26.6. (ILi) JÄM 6 Suinula Eloranta 28.5. (IPe) -29.5. (RPi) Halli Paro 6.6. (KVi) Alhojärvi Koirajärvi 23.6. (JLa, M. Hänninen) -1.7. (SYl) Kaltila Peltosalmi 26.6. (K. Laamanen) Hiukkaa Nikkilä 30.6. (AMy) -8.7. (RPi) Lähdevainio 30.6. (LLi) JMSK 2 Kellokallion ja Tuuralammin välinen kevyenliikenteen väylä 27.5. (JLa, TKu) -6.6. (AMy) Ylä-Kerkkola 6.6. (JLa, JKo) KON 1 Parantala 30.6. (HHe) KOR 1 Putkilahti Riihilahti 4.7. (HHe, JTo) KUH 2* Tevantie 20 27.6. (PHä, VLi) *Päijälä Pukaranjärvi Ruokolahti 28.6. (K. Oittinen) LAU 4 Puhakka Niittula 27.5. (PKy) Lievestuore Haukkaharju 6.6. (JRa) Puhakka Ahola 13.6. (JRa) Leipäpohja 9.7. (ILi) LUH 1 Kankaisjärvi 30.5. (PHm) MUU 1 Teollisuuskylä 4.6. (PHm, TFo) -15.6. (KOl, PSu, IVa) SAA 2 Hännilä Kivilahdentie 1.6. (HTa) Ranta-Hännilä Taipale 4.6. (HTa) ÄÄN 4* Konginkangas Varjola 20.6. (LHi) Honkola Tervavuorentie Lepikko 7.7. (LHi) -24.7. (SMe) Viitakylä Niittyharju 7.7. (TNi) *Viitakylä Kapeasuo 7.7. (TNi) RUOKOSIRKKALINTU (LOCLUS) 3= ENNÄTYS! (0, 1-1999) KOR 3 Putkilahti Kääjinsalmi 25.5. (TLi, MHu, MTu, AMä, HHe, PHm, JJo, PKy, JLa, HHö, PHö, MHä, TTo, RPi, TFo, JTo, PHm, KVe, S. Högmander) -1.6. (HAl) Putkilahti Kauppilanluodon E-puoli (0,8 km ilmeinen siirtymä) 4.6. (HHi) -8.6. (MVn, JJo, HHö, PHö, Wanhan Korpilahden LS-yhdistyksen retkeläiset) Putkilahti Kassaaren W-pää (0,6 km siirtymä, lintu sama?) 30.6. (HHe, JTo) Ruokosirkkalintu teki uuden ennätyksen, koska sama(?) yksilö siirtyi kahdesti riittävän kauaksi edellisestä laulupaikasta, jolloin se oli merkittävä uudeksi reviiriksi. Näin siksi, että teoriassa olisi ollut mahdollista, että lintu on eri. Tässä tilastossa ei siis lasketa yksilöitä, vaan reviirejä, jolloin vertailukelpoisuus säilyy. Sama koskee myös esim. rääkkiä, joiden siirtymisistä on mahdoton tehdä johtopäätöksiä. Tärkeintä on se, että vertailukelpoisuus vuosien välillä säilyy. Vuonna 1999 on lajista aikaisempi ja ainoa havainto. RYTIKERTTUNEN (ACRSCI) 5 (24, 29-1999) Rytikerttunen oli kesän suuria katoajia. Tulos on huonoin 12 vuoteen ja pitää mennä kauaksi 90-luvulle vuoteen 1996, josta löytyy 4Ä:n merkintä. JKL 2 Pitkäruoho 27.6. (ASy, HHe, MVn) -30.6. (AKn) Äijälänsalmi/Rauhaniemi 27.6. (TPa) -3.7. (IVa, T. Paavola) JÄM 2 Lokalahti 26.5. (RPi) -2.6. (KVe) Olkkolanlahti Simonsaaret 30.5. (RPi) KOR 1 Peuhanniemi Kassaari 29.5. (PNi, LNi) -12.6. (TGr, L. Kilpeläinen) LUHTAKERTTUNEN (ACRRIS) 31 (37, 43-2003) Erikoista on, että luhta- ja viitakerttunen eivät kärsineet sateista ja helteiden puuttumisesta. Päätekijöiksi noussevatkin muutonaikaiset tekijät ja talvehtimisalueiden olosuhteet. Myös viime kesän poikastuotolla lienee oma merkityksensä. Luhtakerttusen reviirimäärä 31 on ns. hyvien vuosien tasoa (32-37Ä) piikkinä ennätys 43Ä vuodelta 2003. Jyväskylä ja Laukaa kunnostautuivat kumpikin kahdeksalla reviirillä. Pohjoisista kunnista kertyi vain pari reviiriä ja niistäkin toinen hyvin tutkitulta Pihtiputaan alueelta. JOU 1 Niemelä 20.6. (JVi) JKL 8 Kuokkalan kartano/Samulinniemi Riihimäentie 7.6. (JKa) -15.6. (KOl) Keljonlahti Särkkä 2.6. (JTo) -22.6. (JJo) Keljonlahti Taipale 16.6. (MHl) -4.7. (JTo, KRa) Keljonlahti Taipale 300m ed. 25.6. (PLy) Kuokkalanpelto Rinnus 24.6. (PLy) Kuokkalanpelto Auratie/Isokatu 24.6. (PLy) -30.6. (TPa) Kampus 28.6. (PKy, KKy) Kuokkalanpelto Karhitie (lauloi yhtä aikaa Auratien linnun kanssa) 28.6. (HLa) JÄM 4 Hiukkaanlahti 13.6. (JHe) -14.6. (KLa, M. Lajunen) Vessarinkylä Korpula 29.-3.7. (MKe) Joki-Kerkkola 30.6. (LLi) Vilkkilä 3.7. (JHe) JMSK 2 Hietakylä Lahnamaa 11.6. (RPi) Kellokallio rautatien ylikäytävä 4.7. (JLa) KON 1 Ahoniemi 3.6. (OVi) LAU 8 Valkola Nakkila 6.6. (PLy) Lievestuore Paavonkuja 13.6. (JRa) Tarvaala Savola 20.6. (ILi) Puhakka Koivuaho 23.6. (JRa) -6.7. (JRa, ASy, JIk) Lievestuore Hohontie 23.6. (JRa) Lievestuore Pirtti 25.-28.6. (JRa) Lievestuore Kelkkamäki 30.6. (JRa, JIk) Kuuslahti Allunlahdentie 2.7. (HLa, J. Hänninen) LUH 1 Hauhanpohja Kurkioja 31.5. (TPy) PET 1 Pengerjoki 1.7. (PNi) MUU 2 Teollisuuskylä 15.6. (KOi, PSu, IVa) Business Park 25.6. (HHe, JTo) PIH 1 Elämäjärvi S Hassila uimaranta 14.6. (JLa, KKa, KVi, EMa, HHö, THa) UUR 1 Haukimäki Partamäki 17.6. (MKo) -23.6. (OKe) ÄÄN 1 Honkola Soidinsuo 9.-12.6. (LHi) VIITAKERTTUNEN (ACRDUM) 237* (208, 239-2006) Viitakerttunen ylsi parin reviirin päähän lähes mahdottomalta tuntuneesta ennätyksestä 239, joka saavutettiin viime kesänä 2007. Laji on ns. suuria menestyjiä, sillä jo neljä peräkkäistä yli 200 reviirin vuotta antaa uskoa todelliseen runsastumiseen. Viitakerttusenkin painotus on eteläinen, mutta esim. Pihtiputaalla havaittiin 11 reviiriä. Luvut puhuvat puolestaan: JÄM 58, JKL 37, LAU 26, MUU 23, JOU 22 jne. HAN 3 Korvenkylä 27.5. (PKy) Havusalmi Kupari 19.6. (TPi, JRa) Niemisjärvi Vähämäki 6.7. (JRa, ASy, JIk) JOU 22 Perttulanpolku 31.5. (PTa, MPo) Pappinen 31.5. (LHi) -20.6. (JVi) Leivonmäki kirkonkylä/vanhainkoti 31.5. (LHi) -28.6. (JVi) Rieskalantie Ylätalo 5.6. (KVe) -27.6. (JVi) Tolvasniemi Pellonpää 7.6. (TLe), 2Ä 20.6. (JVi) Pylsyntie Ranta-Pylsy 7.6. 2Ä, 8.6. 1Ä (PTa, MPo) Pärnämäki Kortekangas 7.6. (TLe) -8.6. (PTa, MPo) Rieskalantie Huttula 5.6. (KVe) -27.6. (JVi), 2Ä 12.6. (PTa, MPo), Korpilahdentie 12.6. (PTa, MPo) Rutalahti Auvila 2Ä 20.6., 1Ä 28.6. (JVi) Rutalahti Haapajoki 20.6. (JVi) -4.7. (PLy, PHm) Kuhasenmäki 20.-28.6. (JVi) Haminanmäki 20.6. (JVi) Pastila 20.-27.6. (JVi) Rutalahti koulun eteläp. 28.6. (JVi) Rutalahti Hiilenpuro 28.6. (JVi) Rutalahti Pienivuori 4.7. (PLy, PHm) Leivonmäen kansallispuiston risteys 4.7. (AHa) JKL 37 Sarvivuori 25.5. (EMa) Mankola 27.5. (HSu, PMa) -15.6. (KOl) Kuokkala Keskisentie 8 28.5. (JMk) -19.6. (TPa), 1.6. 2Ä (JMk) Tourula Tourujoen laakso/ Ailakinkatu 29.5. (AHa, KOl), 2Ä 27.6. (SYl) -4.7. (KOl), 13.6.-23.6. 3Ä (Ailakink. 11, 16 ja 18) (AHa) Kuokkalanpelto Kuokkalan kartano 30.5. (P. Linjama) -16.6. (MHl), 2Ä (toinen liik.ympyrän läh.) (TPa) Aittorinne Ala-aitankatu 30.5. (JMä) Sippulanniemi Taipale sähkölinja 1.6. (PLy, SYl, JTo, KRa) Hämenlahti Hämeenpohjantie 31.5. (TPa) -1.7. (HHe), 2Ä 4.6. (JVi) -5.6. (TPa) Keljo Keljonkeskuksen liikenneympyrä 2.6. (JTo) Keljonlahti Särkkä 2.6. (JTo) Killeri 3.6. (TNi) Kuokkala Auratie 31.5. (TPa) -4.6. (JVi, TPa) Aholaita 4.6. (JVi) -27.6. (TPa) Tikka Koivukuja/Kuokkala Pohjanaho 4.6. (MKo) -2.7. (JSy) Samulinniemi 4.6. (MKo) -16.6. (MHl) Taulumäki Kankaankatu 6.6. (JVi) Kuokkala Suuruspääntie 6 8.6. (JKa, JVi) Kuokkala Suuruspää Ensikoti 8.6. (JKa) Palokkajärvi S-osa luusua 14.6. (KOl) Holsti Pallokenttä 16.6-1.7. (JIk) Holsti Holstintie 17.6. (JIk) Tuohimutka 19.6. (JMä) Lohikoski Niittytie/puistometsä 19.6.-2.7. (KOl) Kortepohja Vehkalampi/Ylioppilaskylä 23.6. (TPa) -1.7. (AIj) Viitaniemi Taidepolku 23.6. (TPa) Äijälänsalmi 24.6. (PLy) -29.6. (J. Ahtiainen) Ristonmaa golfkenttä 25.6. (PLy) Ristonmaa Survontien alku 25.6. (PLy) Nisula 26.6. (SYl) Leppälahti Koivula 27.6. (TPa) Kuokkala lämpövoimala 2.7. (JSy) Eerolanlahti 1.7. (A. Viitalaakso-Kaasalainen) JMLK 10 Kellokallio rautatien ylikäytävä 27.5. (JLa) Vaajakoskentie Tekevä 29.5. (JMä) Jyskä Valmetintie Jyskän varastomyymälä 30.5. (TPa) Vesanka Soikkalanmäki 16.-27.6. (OKe) Vesanka Sipilä 16.6. (OKe) Vaajakoski Unnukantie 23.6. (TPa) Vaajakoski Mustalahti 26.6. (TPa) Jyskä Valmetintien ja Jyskänvuorentien risteys 27.6. (TPa) Ilmopohja Ilmola 2.7. (PHm) Tikka-Mannila Mäntykangas 7.7. (ILi) JÄM 58 Lopotti Hinkkala 25.5. (PTa, MPo) Viiskulma Seppolantie 10/Apteekkarin ryytimaa 25.5. (PTa, MPo) -6.6. (AMy) Viiskulma Kelhänkatu 27.5. (IPe) -31.5. (RPi) Halli Paro 28.5. (IPe) -8.7. (RPi) Arvajanreitintie Torkkeli 28.5. (JLa) Keskinen Jehovantodistajien valtakunnansali 28.5.-5.6. (AMy) Suinula Mäki-Siukola 29.5. (RPi) Myllyperä 29.5. (RPi) Pataniemi Veijala 30.5. (JLa) Juokslahti Kotiniemi 30.5. (JLa) Juokslahti Punala 30.5. (JLa) -30.6. (LLi) Pääskyläntie 30 30.5. (PTa) -31.5. (RPi) Kilpakorpi Rakentajankatu 31.5., 4Ä 7.-13.7, 1Ä 18.7. (RPi) Lopotti Pääskysmäentien ja Kiukkolantien risteys 31.5. (RPi) -30.6. (AMy) Alhojärvi S/Vanha-Juhola 2.6.-18.7. (RPi) Lokalahti 2.6. (RPi) Riihijärvi Uusi-Riihijärvi 3.6. (JLa) Kaukola Jämsänjoen varsi 3Ä (1S, 2N-puolella) 3.6. (JLa) -1Ä 30.6. (LLi) Juokslahti Ruonanlahti 3.6. (RPi) Juokslahti Lahdenkylä 3.6. (RPi) Pataniemi Isännäinen 2Ä 3.6. (RPi), 1Ä 30.6. (LLi) -13.7. (RPi) Keskinen 5.6. (AMy) Pääskyläntie 19 4.6. (PTa) -30.6. (AMy) Pääskyläntien ja Jämsänjoen väli 5.6. (AMy) Lopotti Tervasmäentie 2Ä 6.6. (AMy) Pispala uimaranta 6.6. (AMy) Pispala uimaranta Jämsänjoen W-puoli 6.6. (AMy) Pispalantien loppu 6.6. (AMy) Pispalantie 26 6.6. (AMy) Pispala Kirkonmäki 6.6. (MPo) Riihijärvi Rintala 6.-10.6. (JLa) Lahdenkylä Huusko 7.6. (AMy) Iso-Koljonen 7.6. (AMy) Juokslahti Tihilä 7.6. (AMy) -2Ä 30.6. (LLi) Köykkä 7.6. (AMy) Markkula 8.6. (IPe, KKa) Partala Jokela 10.6. (RPi) Kakaristo Jokiniemi 20.6. (RPi) Vessarinkylä Haaratie 21.6. (MKe) Alhojärvi Sahala 28.6. (LLi) -30.6. (AMy) Pahkala 30.6. (LLi) Rauhanvaara 30.6. (LLi) Joki-Kerkkola 30.6. (LLi) Juokslahti Jatkola 2Ä 30.6. (LLi) Juokslahti Vilunen 30.6. (LLi) Karhala 30.6. (LLi) Hiukkaa 8.7. (RPi) Kääpälä 9.7. (RPi) Saarikko 11.7. (RPi) JMSK 8 Kellokallio rautatien ylikäytävä 27.5. (JLa), 2Ä 1.7. (RPi) -4.7. (JLa) Linnasenvuori NW 31.5. (JLa) Kellokallio veturitalli 3.6. (RPi) -6.6. (AMy) Virtasalmi 3.6. (JLa) Tuuralammi NE-kulma, radanvarsi 6.6. (JLa, JKo) Hietakylä Mikkola 1.6. (RPi) Hopsu Lahnajoki 11.6. (RPi) KOR 12 Putkilahti Kassaari 30.5. (PHm) Putkilahti Reina 1.6. (PLy, SYl) Putkilahti Virtasalmi 1.6. (PLy, SYl) -8.6. (HHö, PHö, Wanhan Korpilahden LS-yhd. retkeläiset) Putkilahti Ruohtinniemi 2.6. (HAl) -8.6. (TLi, PHö, HHö, Wanhan Korpilahden LS-yhd. retkeläiset) Putkilahti Hiiropohjantie-Koivistontie 2.6. (HAl) Tikkala 5.6. (TLi) Putkilahti Riihilahti 19.6. (T. Hartikainen, Akateeminen Pentti-Seura) 20.6. (JVi, T. Hartikainen, Akateeminen Pentti-Seura) Keskusta Kemppaisentie 22.6. (JVi) Keskusta vanhainkoti 2Ä 22.6. (JVi) Putkilahti Lähdelahti 27.6. (JVi) Putkilahti Peuhanniemi Kääjinsalmi 30.6. (JTo, HHe) KUH 1 Keskusta Kirjonurmen talli 27.6. (PHä, VLi) LAU 26 Lievestuore Majasaarentie 1 A 26.5.-12.6. (JRa) Lievestuore Majaniementie 8 29.5.-23.6. (JRa) Lievestuore Haarlatie 2.-13.6. (JRa) Vihtasilta Järvilinnantie 15 3.6.-*20.7. (THa, KNy) Leinola Tempaala 5.6. (PHm) Kuhankoski Kuoppala 5.6. (THa, KNy) Kuhankoski Puhdistamo 5.6. (THa, KNy) Lievestuore Kelkkamäki 2Ä 6.6. (JRa) Lievestuore Opistotie 6.6. (JRa) Lievestuore Kulmalantie 2Ä 6.6., 1 rev. 15.7. (JRa) Lievestuore Polvenkuja 6.-28.6. (JRa) Lievestuore Sylvi Saimontie 6.-13.6. (JRa) Lievestuore Hohontie 971 6.-23.6. (JRa) Valkola Kaipionpohja 6.6. (ILi) Vatia Ruotala 6.6. (ILi) Lievestuore Kirkonmäki 9.6. (JKu) Haapalankylä 10.6. (KHi) -22.6. (TTo) Saarilampi 16.6. (JRa, TPi) Simuna Mansikka-aho 16.6. (TPi, JRa) Kuuslahti Allunlahdentie 22.6. (TTo) Lievestuore Luikanlahti 26.6-1.7. (JRa) Hoho Rajala 28.6. (JRa) Lievestuore pururata 28.6. (JRa) Vehniä Peltoperä 5.-8.7. (ILi) LUH 4 Tammijärvi Kolmkantintie Kärjärven SW-puoli 5.6. (KVe) -27.6. (JVi) Tammijärvi Pihlajamäentie 5.6. (KVe) Takala 2Ä 30.6. (SYl, O. Ylistö) MUU 23 Teollisuuskylän niityt/Korvenperä 31.5. (HHö, G. Gamble, JTo, KRa), 6.6. 2Ä (toinen uusi) (SYl, PSu) -15.6. (PSu, IVa), 8.6. 4Ä (JJo, MVn), 15.6. 5Ä (KOl) Keskusta Heikkilä 1.6. (SYl, PLy) -6.6. (SYl) Pitkälä 1.6. (SYl, PLy) -6.6. (SYl) Ala-Sallaantie 67 1.6. (SYl) Saarenkylä Lulli 2.6. (TPi) -4.6. (TFo) Muuramenlampi Muuramenjoki 3.6. (TFo) -5.6. (KVe) Riihimäki 4.6. (PHm) Riihiniemi 4.6. (TFo) Saarenkylä Hakola 4.6. (TFo) Saarenkylä Halkola 4.6. (TFo) Saarenkylä Niemelä 4.6. (TFo) Verkkoniemi Penttilänraitti 5.6. 3Ä (KVe) Hautalanmäki 6.6. (SYl) Rinteeläntie 6.6. (SYl) Keskusta Setäläntie 12.6. (KVe) Keskusta Muuramentie 12.6. (KVe) Business Park 25.6. (HHe, JTo) PET 1 Pengerjoki 6.6. (PNi) PIH 11* Niemenkylä Lylylä 8.6. (ASr) -14.6. (KVe, PKy, JVi), 2Ä (OKe, LPa, SYl, PLy) Kärväskylä 13.6. (ASr) -14.6. (EKo, SMe, HRa) Rönnynkylä Hautasaari 13.6. (MRä, JRa, ASy, JIk) Alvajärvi Taipaleenperä *13.6. (KNy, J. Nyberg) -14.6. (PKy, JVi, KVe) Pohja Koira-aho/Kennäs *13.6. (EMa, HHö, THa) -14.6. (EKo, SMe, HRa, LHi, EHi) Alvajärvi Herrasperä Lehtoperäntie 14.6. (EKo, SMe, HRa) Muurasjärvi Kivikko 14.6. (EKo, SMe, HRa) Koivujoki 14.6. (EHi, LHi) Pohja Löytynmäki 14.6. (PKy, JVi, KVe) *Haaskanperä Notko 14.6. (EMa, HHö, THa) SAA 3 Saarelankylä 31.5. (HTa) Mahlu Lehtoniemi 1.6. (HTa) Länsi-Kalmari Kantola 6.6. (H. Honkonen, S. Hannonen) TOI 2 Kirkonkylä Ahokas 24.5. (TPi, JRa) Kankainen Kilpala 28.5. (JRa) UUR 3 Hiirola Tahvolanmäki 3.6. (ILi) Salo 17.6. (MKo) Kelloperä Suolahti 20.6. (OKe) VII 4 Heinä-Suvanto 12.6. (KHi) Kokkila saha 12.6. (KHi) Mäntylä 24.6. (PKy) Murronmäki 24.6. (PKy) ÄÄN 10 Honkola Tourula/Eerola 27.5. (SMe, EKo) -5.6. (RSi, KTu, SMe, E. Kalari, SPa, JPe) Honkola Tallijoki 30.5. (KHi) Räihä Ylä-Räihä 31.5. (THi) Hietama Hietamankoski 3.6. (JPe) Sumiainen seurakuntatalo 10.6. (KHi) Mämme Pohja 19.6. (HHö, PHö) Honkola Härkäkorventie Anttila 2Ä 24.6. (SMe) Paatela 1.7. (SMe) Kolunpohja 7.7. (LHi) RASTASKERTTUNEN (ACRARU) 0 (5) Nollavuosi kirjattiin ennätysvuoden jälkeen. Kutakuinkin joka toinen vuosi laji on jäänyt ilman havaintoja 1990 alkaen. KULTARINTA (HIPICT) 18 (27, 35-2004) Huonoin vuosi v. 2002 jälkeen, mutta erot eivät ole suuria. Yleensä reviirejä kertyy alle 30 ja onpa kuudesti jääty jopa alle 10 reviirin 1990-2008 jaksolla. Äänekoskella kulkee tänä vuonna lajin keskisuomalainen pohjoisraja. JKL 3 Ylistönrinne 23.5. (TTo, SYl) -*2.7. (IVa, T. Paavola) Keljo Hovila 28.5. (PHm) Kuokkalan kartano 29.5. (SYl) -4.6. (JVi) JMLK 1 Palokka Pappilanjoki 6.6. (JVi, AKn) -10.6. (PLy) JÄM 6 Olkkola UPM-jätevedenpuhdistamo 19.-23.5. (RPi) Honkalantie 10 20.5. (AMy) Kirkonmäki 27.5. (AMy) -3.6. (JLa) Länkipohja Hiukkaanlahti 8.6. (AMy) Lokalahti parkkipaikka 15.6. (RPi) -5.7. (RPi) Vessarinkylä Pohjanlammi N 29.6.-1.7. (MKe) KON 2 Lummukankylä Lummukkamylly 19.6. (JRa, TPi) Hänniskylä 20.-21.6. (PKy) LAU 2 Kuuslahti 27.5. (PKy) Lievestuore Majaniemi 5 4.6. (JRa, JKu) SAA 1 Hirvaanmäki Konnunsuo 25.5. (RHo) TOI 1 Haukanmaa Koivuranta 7.6. (TPi) ÄÄN 2 Hietama Muinosmäki Mäkikyläntie 242 22.5. (KTu) Liimattala Reinikka 20.6. (LHi) PIKKUKULTARINTA 0 (1, 1-2002, 2003) Tätä harvinaista laulajaa on kuultu vain kolmesti Konneveden Särkisalossa (2002-2003) ja viime kesänä Äänekosken Saarikkaalla. Ensi vuonna laji löytyy listan lopusta otsikolla: "Ei havaittu vuonna 2008". MUSTAPÄÄKERTTU (SYLATR) 149* (203) Mustapääkerttu on listan ainoa laji, joka ei ole harvinaisuus eikä pikkuharvinaisuus. Lajin riippuminen listalla perustuu uteliaisuuteen sen suhteen kuinka se leviää mahdollisesti pohjoisiin kuntiin ilmastonmuutoksen myötä. Tämä vaatisi pitkän seurantajakson. Tänä kesänä havainnoista 98,7% on kolmen pohjoisen kunnan (KAN-VII-PIH) eteläpuolella. Kahdesta Pihtiputaan havainnostakin (ainoat näissä kolmessa kunnassa) toinen on kuntarallin ansiota. Mustapääkertun tulos on kokonaisuutena huipputasoa, mutta selvästi heikompi kuin viime vuonna ja jää reilusti myös kesästä 2006. Kautta aikojen kolmanneksi eniten reviirejä kerännyttä kesää ei voi kuitenkaan moittia tässä yhteydessä heikoksi. Jyväskylän 47Ä ja Jämsän 25Ä erottuvat selvästi kuntalistalta. Näissä kahdessa kunnassa havainnoitiin noin puolet kaikista mustapääkertuista. HAN 3 Hankamäki Vieru 7.6. (TPi, TPh) Hankamäentie 7 8.6. (TPi, MPi) Raatinen Ylösenjoki 11.6. (TPi, MPi, TPh) JOU 13* Rieskalantie 91 28.5. (MPo) Ruokoranta 31.5.-7.7. (PTa, MPo) Kuhasenmäki 31.5. (LHi) Pylsy Välikangas 7.-29.6. (TLe) Pylsy Ranta-Pylsy 7.-29.6. (TLe) Tolvasniemi Haarala Jänismäentie 7.6. (TLe) Tolvasniemi Rajamäki 7.6. (TLe) Viherinkoski 26.6. (TLe) Pylsyntie Jokela 28.6. (TLe) *Rajalantie Suomäki 20.7. (PTa, MPo) *Kinkosentie 29.6. (PTa, MPo) *Haminamäki 2Ä 5.7. (TLe) JKL 47 Halssilanrinne 29.4. (K. Inki) -13.6. (HHö, PHö) Tourujoen laakso 1.5. 2Ä (TTo) -9.7. (SYl), 3Ä 30.5. (JAn) -13.6. (TPi) Hämeenlahti/Hämeenpohjantie 2.5. (PHm) -24.6 (JTo), 3.5. 2Ä (MVn, MTn) Lohikoski Lahjaharjuntien E-puoli 2.5.-2.6. (AHa) Pitkäruoho 4.5. (JMä) -22.6. (KOl), 13.5. 2Ä (TPa) Hämeenlahti Tousalan mutka 4.5. (JMä) -10.5. (HLa) Sulkula siirtolapuutarha 4.5. (MHl) -17.6. (JMk) Ylistönrinne 4.5. (PHm) -7.7. (JTo) Sippulanniemen golfkenttä Halisenmutka 5.5.-7.7. (JMk) Sippulanniemen golfkenttä Niemisjärven NW-pää 6.5.-17.6. (JMk) Sippulanniemen golfkenttä Lonkila/Niemisjärven SE-pää (350-400m Majamäen reviiristä) 10.5. -19.6. (JMk) Taka-Keljo Etappi 23.5. (JTo) Laajavuori 24.5. (UTu, MTu) Rautpohja 25.5. (TTo) Tourula/Tourujoki Kinakujan silta/Ailakinkatu 28.5. (SYl), 2Ä 2.6. (SYl) -13.6. (AHa) Ristikivi Niemijärvi 28.5. (JTo) Lohikoski uimaranta 28.-29.5. (HLa) Kuokkala Pohjanlampi 29.5. (TPa) Kuokkalanpelto Kuokkalan kartano 30.5. (TPa) Kukkumäki 30.5. (PKy) Kypärämäki 30.5.-24.6. (TNi) Lohikoski Lahjaharju Keittäjäntie 31.5.-5.6. (PLy) Sippulanniemen golfkenttä Likopohja (340m Lonkilasta) 1.6.-7.7. (JMk) Heinälampi Lepokorpi 2.6. (PLy) Sippulanniemen golfkenttä Majamäen SE-osa (340m Halisenmutkan reviiristä) 3.6.-6.7. (JMk) Mattilanniemi Seminaarinmäki yliopisto 9.6. (TLi) Rauhaniemi 11.6. (KOl) -27.6. (HHe), 2Ä 27.6. (TPa) Kuokkala Keskisentie 11.6. (JMk) Lohikoski Haavikatu-Niittytie 13.6. (KOl) -8.7. (KOl, PSu, J. Olkio) Palokkajärvi S-osa luusua 14.6. (KOl) Kukkumäki 16.6. (MHl) Haukanniemi 16.6. (K. Laitinen) Taulumäki Kankaankatu 19.6. (KOl) Kortepohja Vehkalampi 23.6. (TPa) -4.7. (HLa) Sallaajärvi aarnialue rasti 5 läh. piha 25.6. (PLy) Tuohimutka Lehvätien pää 28.6. (JMä) Lohikoski Paperimestarintie 3 1.7. (KOl) Kortemäki 3.7. (TNi) Palokka Saarijärventie/Rutalantie 4.7. (HLa) Holsti Kyyhkysentie 5.7. (JIk) Keljonkangas Valimontie 15.7. (HHe) JMLK 6 Vaajakoski Unnukantie 19.5. (TPa) Iso-Haapasaari 1.6. (TPa) Palokka Ollila 2.6. (PLy) Väinölä Jaakontie 23.6. (TPa) Vaajakoski Haapaheikintie 27.6. (TPa) Kuikka 28.6. (PHm, SYl, PLy) JÄM 25 Pispala Kirkonmäki 4.5.-3.6. (JLa), 23.5. 2Ä (IPe) Kirkkoniemi Kavala Vanha hautausmaa 2Ä 4.-26.5., 1Ä 11.7. (MKe) Vessarinkylä Korpula 4.5.-15.7. (MKe) Hiidenmäki 19.5. (RPi) Paattila Rantapolku pumppukoppi 19.5. (RPi) Olkkola UPM-jätevedenpuhdistamo 20.5. (RPi) Pänkälä 23.5. (RPi) -3.6. (JLa) Paunu Koskentie 23.5. (PTa, MPo) Lokalahti parkkipaikka/lintutorni 2.6. (KVe) -*3.8. (LLi), 2Ä 15.6. (LLi, RPi) Pukinvuori 3.6. (JLa) Virtasalmi 3.6. (JLa) Riihijärvi Rintalantie 61 3.6-14.7. (JLa) Markkula 8.6. (IPe, KKa) Länkipohja 2Ä 8.6. (AMy) Sahila 2Ä 16.6. (R. Kosonen) Vessarinkylä Pohja 2Ä 25.6., 3Ä 4.-15.7. (MKe) Riihijärvi Hakala 4.7. (JLa) Kolosalmi Särkisjärvi 17.7. (MKe) JMSK 7 Kellokallio veturitalli 19.5. (RPi) Koskenpää Pajutie 11.7. (JLa) Koskenpää Lammi 11.7. (JLa) Koskenpää keskusta 2Ä 11.7. (JLa) Ehikki Ahola 11.7. (JLa) Linnasenvuori 17.7. (JLa) KON 2 Kuikkaniemi JY:n tutkimusasema 26.5. (JTo) Istunmäki Aittomäki 19.6. (PKy) KOR 5 Rantuu 25.5. (TLi) Putkilahti Hiironniemi Kitisnenä 5.6. (HAl) Putkilahti Riihilahti 30.6. (SYl, O. Ylistö) Putkilahti Kopiseva 4.7. (HHe, JTo) KUH 6* Pajamäki Maxin mökki 20.-22.6. (MVa) Ruoranta *2Ä 5.-10.7. (MVa) Lepola 10.7. (MVa) Hahmajärvi Vintturinniemi 10.7. (T. Sahi) Hahmajärvi Pirttiniemi 15.7. (T. Sahi) LAU 10 Puttola 29.5. (TLi) Kirkonkylä Vuojärven N-pää 29.5. (MYl) Lievestuore Poikasuo 2Ä 29.5. (JRa) Lievestuore Sylvi Saimontie 31.5. (PTa, MPo) Lievestuore Majasaarentie 1 A 4.6. (JRa) Lievestuore Kelkkamäen hautausmaa 7.6. (UTu, MTu) Lievestuore Majaniemi 13.6. (JRa) Lievestuore Liepeentien ja 9-tien risteys 26.6. (TPa) Puhakka Koivukumpu 28.6. (JRa) LUH 7 Rauanvuori 25.5. (TLi) Ulakko 25.5. (TLi) Kirkonkylä kirkko 25.5. (TLi) Kirkonkylä Peltoharju 30.5. (TGr) Klemettilä Kotilahti/Ulakko 25.6. (THa, KNy) Eskola 30.6. (SYl, O. Ylistö) Harjula 30.6. (SYl, O. Ylistö) MUU 3 Rajala Vainiontie 23.5. (JTo) -4.7. (JTo, KRa) Keskusta Muuramenjoki 5.6. (KVe) Verkkoniemi Väliläntie/Verkkoniementie 12.6.-18.7. (KVe) PET 2 Kintaus vanha rautatieasema 4.-6.5. (K. Laitinen) Ala-Kintaus 21.5. (PNi) PIH 2 Laurilantie 11.6. (ASr, AKa) Huumarmäki 14.6. (EHi, LHi) TOI 1 Kankainen Kilpala 28.5. (JRa) UUR 3 Höytiä 16.-28.6. (OKe) Oikarinperä Riihimäki 16.6. (OKe) Oikarinperä Karjumäki 16.6. (OKe) ÄÄN 7 Alkula 3.6. (KTu) Jouhtiskylä Suopelto 4.6. (KNy, THa) Kalaniemi 11.6. (KHi) Liimattala venesatama 20.6. (LHi) Hietama Muinosmäki 25.6, 2Ä 29.6. (KTu) Pukkimäki 17.7. (LHi) IDÄNUUNILINTU (PHYDES) 17 (10, 28-1993, 2005) Tätä metsien vaatimatonta laulajaa kuultiin kohtuullisesti 17 reviirillä. Kyseessä on viidenneksi suurin määrä havaintojaksolla 1990-2008. 2004-2006 kuultiin kuitenkin yli 20 laulajaa/kesä, joten mitenkään suuriin ilonpurkauksiin ei voi puhjeta näillä idulimäärillä. JKL 4 Aittorinne Tuohimutka/Tuohirinne 28.5. (TPa) Tourujoen laakso 24.5. (TLi) Tarhamäki Korkeakoskentie 23.6. (TPa) Tuohimutka 27.-28.6. (siirtynyt? 300m) (JMä) JMLK 3 Oravasaari Hyppyriäinen 27.5. (TPy) Vaajakoski Leppätie/Vaajalinnantie 31.5.-4.6. (TPa) Vaajakoski Siikasaari 11.-14.6. (JTo, L. Häkkinen, A. Eloranta) JÄM 1 Vaheri 2.6. (M. Kurvinen) KON 1 Nollinniemi 21.-22.6. (T. Seimola) KOR 1 Jänismäki 4.6. (E. Terho) LAU 2 Lievestuore Honkatölpäs 28.5. (JRa) -29.5. (TLi) Lievestuore Majasaarentie 5 4.6. (JRa) PIH 1 Hopeavuori Sammalisenpuro 14.6. (MRä, JRa, ASy, JIk) SAA 1 Kulhanvuori Syväojanrotko 18.6. (THa, OKe, T. Nieminen) VII 2 Kolkku Pellikkamäki 23.6. (THa, KNy) Kolkku Hiekkapuro 23.6. (THa, KNy) ÄÄN 1 Kalaniemi Havusalmi 1.6. (KHi) LAPINUUNILINTU (PHYBOR) 0 (1, 2-1977) Lapinuunilinnusta on neljä havaintoa tällä vuosituhannella. Kaikki ovat eri vuosilta. Ei siis ole mitenkään tavatonta jäädä vaille ensimmäistäkään reviiriä. PIKKUSIEPPO (FICPAR) 30- SIVUAA ENNÄTYSTÄ! (30) Pikkusiepon kohdalla juhlitaan viime kesän ennätyksen sivuamista! Viimeiset viisi vuotta ovat olleet tällä lajilla mainioita vuosia. Sieppo havaittiin laulavana 13 kunnassa, joista Jyväskylässä 7 reviirillä. Kuhmoisten Lokkiluodolla nähtiin nuori pikkusieppo 31.7., mutta tästä ei voida todeta muuta kuin se, että muutto on alkanut. HAN 2 Suolikoski 28.5. (TPi) Säkinmäki Säkinlampi 29.5. (TPi) JOU 3 Retisenlampi 10.5. (JVi) Lapinkylä Säpöslahti 25.5. (TPi, JRa) Rajalantie 29.6. (PTa, MPo) JKL 7 Hämeenlahti 9.5. (ASy, MVn) Aittovuori 17.5. (TTo) Sääksvuori 20.5. (H. Sihvonen) Sallaajärvi aarnialue (rasti 1-2) 21.5. (PHm, TFo) -6.6. (J. Viinikka) Sallaajärvi aarnialue (rasti 6-9/E-puoli puronotko) 22.5. (M.-L. Huhta, TGr) -6.6. (J. Viinikka) Ylistönrinne 28.5. (MKo ym.) Kekkola Kylmänoro 9.6. (ed. paikasta yli 400m) (JTo) JÄM 3 Liesi luonnonsuojelualue 28.5. (MKe) Vessarinkylä Kuraullakko 3.6. (MKe) Vähäsalmi Lehtimäki/Aittosuo 7.-10.7. (MKe) KAN 1 Käräjämäki Raakkipuro 21.6. (KNy) KOR 1 Ruppavuori 3.6. (E. Terho, S. Hietaranta) LAU 5 Lievestuore Mustavuori 29.5. 5Ä (JRa), 1Ä (JKu) -31.5. (JRa) LUH 1 Rekola Juurikkavuori 28.5. (TPy) PET 2 Maunula 7.6. (E. Majaniemi) Töysänperä Kortemäki 17.6. (THa) SAA 2 Pyhä-Häkki "Iso puu" 22.5. (RHo) -8.6. (M. Knuuttila), 7.6. 2Ä (TTo) UUR 1 Lahomäki 22.5. (A. Pesola) VII 1 Heinä-Suvanto Pekan puu 21.5. (TTo) -10.6. (TMu) ÄÄN 1 Ruotinkylä Rekolahti 27.6. (KTu) KUHANKEITTÄJÄ (ORIORI) 21 (37, 46-2002) Kuhankeittäjiä kuultiin vähän! Vain neljänä vuonna on kuultu vähemmän ja tarkasteluvuosia on sentään 19. Luhanka on kuhankeittäjän tukialuetta ja muissakin Päijänteen itä/kaakkoispuolen kunnissa havaittiin useita laulajia. Laukaan Vuonteen ja Jämsän Lahdenkylän linnut ovat poikkeuksia linjasta. Pihtiputaalla havaittiin pohjoiseen muuttanut yksilö! JOU 3 Ruokoranta/Rajalantie 21.5. (MPo) -*27.7. (PTa, MPo) Suontee Hoskonlahti 27.6. (JVi) Suontee Vetokeidas 28.6. (JVi) JÄM 1 Lahdenkylä 21.5. (MKe) KOR 5 Putkilahti Peuhanniemi 30.5. (TRe) -10.7. (T. Simola) Putkilahti Kassaari 8.6. (TLi) -12.6. (TGr, L. Kilpeläinen) Putkilahti Ruohtinniemi 8.6. (TLi) Putkilahti Niemelä 20.6. (JVi) Putkilahti Koivusalmi 30.6. (SYl, O. Ylistö) LAU 1 Vuontee Koivukallio 30.5. (MRä) LUH 11 Kirkonkylä kirkko 25.5. (TLi) -4.7. (JTo, HHe) Kirkonkylä uimaranta 25.5. (TLi) -30.5. (TGr) Kirkonkylä Peltoharju 25.5. (TLi) -4.7. (JTo, HHe) Judinsalo Turanen 2Ä 30.5. (PHm) Kirkonkylä Vanhankylänlahti 2Ä 8.6. (JJo, MVn) Harjula 30.6. (SYl, O. Ylistö) Pytynpohja 30.6. (SYl, O. Ylistö) Kotilahti 30.6. (SYl, O. Ylistö) Tammijärvi 19.7. (P. Hakari) PELTOSIRKKU (EMBHOR) 26 (24, 45-2001) Peltosirkun havaintojakso on poikkeuksellisesti vain 11 vuotta. 26 reviiriä osoittaa jonkinlaista vakiintumista tälle yli 20 reviirin tasolle. Se on havaintojakson neljänneksi korkein lukema, mutta peltojen lukumäärään suhteutettuna äärimmäisen mitätön tulos. Kaiken lisäksi lähes puolet reviireistä sijaitsee melko lähekkäisillä pelloilla Jyväskylän mlk:n Tikka-Mannilan-Kuukasojan lakeuksilla. JMLK 12 Tikka-Mannila (yht. 3Ä, 2 keski- ja 1 N-osassa), 2Ä 19.5. (HHö) -4.6. (HHö, G. Gamble), 25.5. 1Ä (PHö, HHö) -27.6. (ILi) Jylhänperä 24.5. (TLi) -27.5. (JTo) Puuppola Koluntie 25.5. (IVa, KOl) Jylhänperä Koivurinne 3Ä 27.5. (JTo) -1.6. 5 (3Ä,2/1) (JTo, KRa) Vähäjärven N-puoli Salmelantie-Vähäjärventie 2Ä (MVn) JÄM 3 Kilpakorpi Rakentajantie 2Ä 9.5. (PKy) -28.5. (IPe, KVi), 26.5. 3Ä (RPi) KON 2 Majakangas Harjula 13.6. (K. Salo) -16.6. (AKn) Perttulan pellot 15.6. (K. Salo) LAU 4 Tervatehdas Miljoonatie 27.5. (PKy) Haapalankylä 28.5. (MYl) -10.6. (KHi) Leipäpohja 4.6. (ILi) Asemankylä Kankaanpää 4.6. (ILi) MUU 1 Isolahti Pukkimäki 25.5. (AMä) PIH 3 Elämäjärvi Lehtoranta 22.5. (TTo) -14.6. (PKy, JVi, KVe, EKo, SMe, HRa, PLy, OKe, LPa, SYl) Kojola 29.5. (PKy) Kortteinen 14.6. (KHi, HHi, THi) ÄÄN 1 Hietama Tervavuorentie 1.6. (KTu) 2008 ei havaittu seuraavia lajeja: heinäkurppa (GALMED) (1-2000, 2003-04) etelänsatakieli (LUSMEG) (1-1992) sinipyrstö (TARCYA) (2-1997) viirusirkkalintu (LOCLAN) (3-2002) kirjokerttu (SYLNIS) (1-1963, 1995)
Seppo Mertanen