Vuoden 2013 alusta KSLY:ssä aloitettiin kuukauden havainnon valinta. Valinnan tekee KSLY:n hallituksen valitsema havaintoraati.
Raadin jäsenet antavat ääniä kolmelle mielestään kiinnostavimmalle havainnolle edellisen kuukauden ajalta.

Raadin valinnat kuukausien parhaiksi v. 2016:

Tammikuu 2016
Helmikuu 2016
Maaliskuu 2016

2015 vuoden havainnoksi äänestettiin maaliskuun havainto, Muuramen punapäänarskut.
Vuonna 2015 raatiin kuuluivat Teemu Fors, Heikki Helle, Jarmo Jokinen, Seppo Mertanen, Toni Niskanen, Kimmo Olkio, Rauno Pitkäniemi, Tuomas Syrjä ja Sami Ylistö.

Raadin valinnat kuukausien parhaiksi v. 2015:

Joulukuu 2015
Marraskuu 2015
Lokakuu 2015
Syyskuu 2015
Elokuu 2015
Heinäkuu 2015
Kesäkuu 2015
Toukokuu 2015
Huhtikuu 2015
Maaliskuu 2015
Helmikuu 2015
Tammikuu 2015

2014 valituista kuukauden havainnoista valittiin yleisöäänestyksellä parhaaksi huhtikuun havainto arotasku.
Vuonna 2014 raatiin kuuluivat Teemu Fors, Heikki Helle, Jarmo Jokinen, Seppo Mertanen, Toni Niskanen, Rauno Pitkäniemi, Tuomas Syrjä ja Sami Ylistö.

Raadin valinnat kuukausien parhaiksi v. 2014:

Joulukuu 2014
Marraskuu 2014
Lokakuu 2014
Syyskuu 2014
Elokuu 2014
Heinäkuu 2014
Kesäkuu 2014
Toukokuu 2014
Huhtikuu 2014
Maaliskuu 2014
Helmikuu 2014
Tammikuu 2014

2013 valituista kuukauden havainnoista valittiin yleisöäänestyksellä vuoden paras havainto, jonka voitti ylivoimaisesti lokakuun parhaaksi valittu KSLY:n ensimmäinen pronssi-iibis.
Vuonna 2013 raatiin kuuluivat Jarmo Jokinen, Heikki Helle, Pekka Kyllönen, Tero Toivanen ja Tuomo Pihlaja.

Raadin valinnat kuukausien parhaiksi v. 2013:

Joulukuu 2013
Marraskuu 2013
Lokakuu 2013
Syyskuu 2013
Elokuu 2013
Heinäkuu 2013
Kesäkuu 2013
Toukokuu 2013
Huhtikuu 2013
Maaliskuu 2013
Helmikuu 2013
Tammikuu 2013