Toimintakertomus

Hallitus:
pj Jarmo Kovanen
vpj Erik Holmberg
siht. Jukka Virtanen
tal.hoit. Lauri Kahanpää
jäsen Aarno Liimatainen

Keski-Suomen Linnut -lehden vastaava toimittaja oli Jarmo Kovanen. Lehti julkaistiin nelinumeroisena. Ensimmäinen yölaulajakatsaus ilmestyi (Aarno Liimatainen). Lajiryhmä on ollut erityisen suosittu keskisuomalaisessa lintuharrastuksessa koko yhdistyksen historian ajan.

Jäsenmaksu 10 mk (opiskelijat 5 mk).
Jäsenmäärä kohosi jo yli 200:n ja oli vuoden lopussa 215.

KSLM liittyi vuonna 1973 perustetun LYL:n jäsenjärjestöksi.

Alueellinen rariteettikomitea (ARK) perustettiin. Ensimmäisenä puheenjohtajana toimi Risto Pirkkalainen vv. 1977-78.

Kevätretki tehtiin Perhon-Kivijärven Salamajärvelle, syksyllä vierailtiin Kokkolan lintupaikoilla. Atlasretket tehtiin Kuorevedelle ja Hankasalmelle. Yhdistyksen ensimmäinen lintuharrastuskurssi järjestettiin keväällä Jyväskylässä.

KSLM:n ensimmäinen lausunto koski Jyväskylän Rautpohjan suojelemista mm. ruoppaukselta. Yhteistoiminta YLE:n alueradion kanssa alkoi. Lehtileikearkisto perustettiin.

Suomen Lintutieteellisen Yhdistyksen (SLY) varpuslintusymposio ja LYL:n edustajiston kokous pidettiin Jyväskylässä.

Vuodesta 1965 ilmestynyt Lintumies-lehti siirtyi SLY:ltä LYL:n lehdeksi.