Pöllöreviiritilanne 16.3.

Maaliskuun puolivälin pyykki on ylitetty. Pöllöjen huuteluinto on lisääntynyt tietenkin olennaisesti, mutta jäljessä ollaan kuitenkin viime nousu- ja huippuvuosien lukemista. Viiru- ja lehtopöllöjen nihkeä huutelu on kummastuttanut pitkin kevättä – varmaa kuitenkin on, että vanhat linnut yrittävät pesiä, jos jotakin suurta romahdusta ei juuri pesinnän kynnyksellä pääse tapahtumaan. Vahva oletus oli, että kahtena viime vuonna syntyneet nuoret linnut olisivat nyt innolla paikkaamassa kuolontalven 2009/2010 jättämää aukkoa ja huutelu olisi sen myötä innokasta. Näin ei ole kuitenkaan käynyt, syystä tai toisesta. Helmipöllöillä on ollut paikoittaisia huomattavia tihentymiä, ja huuteluinto on lisääntynyt kaiken aikaa maaliskuun edetessä.

 

Todennäköisesti myyräkannoissa on melkoista vaihtelua. Lapinpöllöjä on kuitenkin ollut äänessä puolenkymmentä ja yhdestä varmasta hiiripöllöreviiristäkin on havainto. Tällä hetkellä näyttää siltä, että ainakin pohjoisen Keski-Suomen itäosassa myyriä on todella reippaasti.

Reviirikartta on toistaiseksi maaliskuun alusta, mutta se päivittyy lähiaikoina.

 

Summa / Reviirit
kunta helmipöllö huuhkaja lapinpöllö lehtopöllö varpuspöllö viirupöllö Kaikki yhteensä
HAN 1 2 3
JKL 30 1 3 3 12 50
JOU 1 2 1 1 5
JÄM 6 1 1 1 9
KON 2 3 1 6
LAU 7 3 3 2 6 21
MUU 5 1 1 8
PET 49 1 2 5 57
PIH 3 5 1 9
SAA 8 1 2 2 13
TOI 7 2 9
UUR 13 1 14
VII 4 3 1 1 1 11
ÄÄN 15 5 3 6 29
Kaikki yhteensä 151 25 4 7 17 37 244

Summa / Reviirit
laji 2012 2011 2009 2008 2006 2005
helmipöllö 151 162 702 244 250 112
viirupöllö 37 47 416 123 131 54
huuhkaja 25 14 63 28 37 18
varpuspöllö 17 13 40 25 13 9
lehtopöllö 7 10 52 22 28 7
lapinpöllö 4 1 9 2 0 8
hiiripöllö 1 0 0 3 9 1