Atlas on levinneisyyden kartoitusta ruudukossa

Eliölajien levinneisyyden arviointia varten kehitettiin 1900-luvulla nk. atlasmenetelmä. Siinä tutkittava alue jaetaan ruutuihin, ja tämä ruudukko sanelee levinneisyyskartoituksen maantieteellisen tarkkuuden. Kustakin ruudusta pyritään selvittämään, esiintyykö tarkasteltava eliö siellä vai ei. Yksilömäärällä ei atlaksissa ole merkitystä, vain olemassaolo kiinnostaa. Siten yksi ruudussa pesivä huuhkajapari tuottaa vastaavan lopputuloksen kuin tuhannen parin naurulokkikolonia.
Atlaksen tavoitteena on lajin levinneisyyttä kuvaava atlaskartta, joka koostuu kahden värisistä ruuduista. "Väritetty" ruutu tarkoittaa, että kohdelaji on havaittu ko. ruudussa. "Valkoinen" eli tyhjä ruutu taas kertoo, ettei lajia ole siinä havaittu. Laji siis joko puuttuu valkoiseksi jääneestä ruudusta, tai sitten lajin edustajat ruudussa ovat jääneet selvityksessä havaitsematta.

Atlaskartoitukset ovat yleensä laajoja: ruutuja on vähintään satoja, usein tuhansia. Siten on luonnollista, ettei kaikkia ruutuja kyetä tarkastamaan läheskään täydellisesti, varsinkin, kun kartoitus on tyypillisesti vapaaehtoisten harrastajien harteilla.

Atlasmenetelmää on sovellettu kasvien, perhosten ja muiden hyönteisten, nisäkkäiden sekä pesivien ja talvehtivien lintujen levinneisyyden tutkinnassa. Pesimälintuatlakset ovat näistä ahkerimmin käytettyjä ja laajimmalle levinneitä. Tiennäyttäjänä voidaan pitää Britannian ja Irlannin pesimälintuatlasta vv. 1968–72, The Atlas of Breeding Birds in Britain and Ireland.

Pesimälintuatlaksissa ruutukoko vaihtelee "kaupunkiatlasten" 1 km x 1 km:n ruuduista "maanosa-atlasten" 50 km x 50 km:iin. Tavallisin koko on peninkulmaruutu 10 km x 10 km, jota on käytetty myös kaikissa keskisuomalaisissa kartoituksissa.

Keski-Suomen pesimälintuatlakset

Keski-Suomen Lintutieteellisen Yhdistyksen toimialueella on tehty kolme pesimälintujen levinneisyyskartoitusta. Takseeraukset ovat kolmelta peräkkäiseltä vuosikymmeneltä, mikä hakee levinneisyyden seurantatutkimuksena vertaistaan koko maailmassa. Kaksi ensimmäistä atlashanketta tehtiin osana laajempia kartoituksia.

Ensimmäinen, Suomen lintuatlas, toteutettiin vuosina 1974–79. Tämä massiivinen hanke myös edesauttoi paikallisten lintuharrastusyhdistysten syntyä. Keski-Suomen osalta tätä atlasta koordinoivat Kalevi Hyytiä ja Lauri Kahanpää. Koko Suomen lintuatlaksen tulokset julkaistiin kirjassa Suomen lintuatlas, joka sai valtion tiedonjulkistamispalkinnon.

Suomen pesimälinnuston levinneisyyskartoitus toistettiin vuosina 1986-89 osana Euroopan lintuatlasta. Koko Euroopan tulokset koottiin lopulta eri maiden hieman eri aikoina tehdyistä kartoituksista massiiviseksi teokseksi The EBCC Atlas of European Breeding Birds, jossa maanosan lintulajien levinneisyys kuvataan 50 km x 50 km:n ruuduissa. Suomen tulokset ja vertailut 1970-luvun kartoitukseen julkaistiin jos mahdollista vieläkin suurempana kirjana Muuttuva pesimälinnusto käyttäen tuttuja peninkulmaruutuja. Keski-Suomen alueen atlashanketta organisoivat Lauri Kahanpää, Harri Högmander ja Hannu Koivisto.

Keski-Suomessa tehtiin oma lintuatlas täysin paikallisena hankkeena vuosina 1995–98. Tätä paikallisyhdistyksen voimannäytettä vetivät Tomi Hakkari ja Harri Högmander. Kartoituksen tulokset ovat nähtävissä oheisilla karttasivuilla.

Atlasselvitykset ovat olleet hyvin suosittuja keskisuomalaisten lintuharrastajien keskuudessa. Valtakunnallisten kartoitusten aikana innokkaat atlastajat tekivät oman alueen takseeraamisen lisäksi "kehitysapuretkiä" erityisesti harvaan asuttuun Pohjois-Lappiin. Moni keskisuomalainen lintuharrastaja on käynyt lintuperuskoulunsa atlaskarttoja ruuduttaen. Atlaksen mainioita puolia on, että kaikki lajit ja kaikki paikat ovat kiinnostavia – atlaskartta kun koostuu yksittäisistä, tasa-arvoisista täplistä. Samalla lajien pesimäbiologia tulee tutuksi.

Kuinka atlaskarttoja luetaan

Keski-Suomen, kuten koko Suomen, atlaskarttojen peninkulmaruudut noudattavat ns. yhtenäiskoordinaatistoa - samaa kuin peruskarttojen punainen ruudutus; itse asiassa suuressa osassa Keski-Suomea atlasruutu ja peruskarttalehti ovat alueeltaan yhtenevät. Atlasruudut on numeroitu niiden lounaisnurkan (vasen alanurkka) mukaan. Kaksiosaisen numeron ensimmäinen osa kertoo ruudun pohjoisuuden, toinen itäisyyden. Tarkkaan ottaen pohjoisuus on ruudun eteläreunan etäisyys Päiväntasaajasta kymmeninä kilometreinä. Itäisyys taas on täsmällisesti ruudun etäisyys "Suomen keskiruodosta", pituuspiiristä 27° E, siten, että ruudun itäkoordinaatti vähennettynä luvusta 50 on ruudun länsireunan etäisyys pituuspiiristä 27° E kymmeninä kilometreinä. Esimerkiksi Jyväskylän keskustan sisältävä atlasruutu on numeroltaan 690:(3)43, ts. ruudun eteläreuna on 6900 km (690 x 10 km) Päiväntasaajalta pohjoiseen ja länsireuna taas 70 km (50–43 x 10 km) pituuspiiristä 27° E länteen. Edelleen, esimerkiksi Jyväskylän keskustan ruudun pohjoispuolinen naapuriruutu on 691:(3)43 ja läntinen naapuri 690:(3)42.

KSLY:n vastuualueet 1970- ja 1980-lukujen valtakunnallisissa atlaksissa poikkeavat hieman toisistaan, eikä kumpikaan näistä vastaa 1990-luvun kartoitusta, joka tehtiin silloisen toimialueen rajoja mukaillen. KSLY:n toimialue on tuonkin jälkeen muuttunut Kuoreveden kunnan liittyessä Jämsän kaupunkiin ja sitä myötä KSLY:n alueeseen. Koska tavoitteena on esittää kaikkien atlasten levinneisyyskartat nykyisen toimialueen mukaisesti, ovat kartoissa mukana myös aluemuutosten myötä KSLY:n reviiriin liittyneet Kuhmoinen ja Kuorevesi. Tästä valitettavasti seuraa, että Kuoreveden osalta 1990-luvun atlaskartat ovat tyhjiä. Toimialueen rajaruuduista on valittu mukaan ne, joista suurin osa tai muuten erityisen merkityksellinen osa, esim. keskeinen kylä, sijaitsee KSLY:n toimialueella. 1970- ja 1980-lukujen atlaksissa rajaruudussa kuvattu havainto saattaa olla peräisin ruudun KSLY:n alueen ulkopuolisesta osasta. 1990-luvun atlaksessa rajaruutuja on takseerattu vain KSLY:n alueen osalta.

Todellisuudessa kukin laji joko pesii ruudussa tai ei pesi, mutta pesimälintuatlaksissa on tarkoituksenmukaista kuvata varmistettujen pesintöjen lisäksi myös pesintään viittaavia havaintoja. Brittien ensimmäisestä pesimälintuatlaksesta lähtien lajin ruutukohtaista pesintävarmuutta on kuvattu atlaskartoissa kolmiportaisesti erikokoisilla ympyröillä. Lisäksi tyhjä ruutu tietenkin ilmentää pesimähavaintojen puuttumista. Luokat ovat mahdollinen pesintä, todennäköinen pesintä ja varmistettu pesintä. Mahdollinen pesintä (jota kuvaa kartoissa pieni ympyrä) tarkoittaa sitä, että laji on tavattu ruudussa sopivassa pesimäympäristössä pesimäaikaan. Todennäköinen pesintä (keskikokoinen ympyrä) tarkoittaa pysyvää reviiriä, soidinmenoja, linnun käyntiä todennäköisellä pesäpaikalla, varoittelevaa emoa, havaittuja pesänrakennusta tms. epäsuoraa vihjettä pesinnästä. Varmistettuun pesintään (suuri ympyrä) riittää muna- tai poikaspesän löytymisen ohella myös juuri pesästä lähteneiden poikasten tai esimerkiksi ruokaa poikasille kantavan emon näkeminen. Varsinaisessa atlastyössä on käytetty vielä moniportaisempaa luokittelua (1970-luvulla peräti 20-luokkainen, 1980- ja 1990-luvuilla kahdeksanluokkainen), mutta kartoissa käytetään em. kolmetasoista havaitun pesimävarmuuden esitystapaa.

Jokaisesta lajista, josta kolmessa keskisuomalaisessa atlaksessa on tehty pesintään viittaavia havaintoja, esitetään neljä karttaa. Jos jonkin vuosikymmenen kartta puuttuu, ei lajista ole ko. kartoituksessa tehty yhtään pesintään viittaavaa havaintoa. Eri vuosikymmenten atlasten karttojen lisäksi esitetään myös kaikkien kolmen atlaksen yhdistelmäkartta, jossa jokaisessa ruudussa näytetään korkein siinä havaittu pesimävarmuus ko. lajille. Suojelusyistä maakotkan levinneisyyskartat on jätetty esittämättä. Laji on pesinyt 1970-90-luvuilla Keski-Suomessa 1-2 parin voimin.

Kuinka vertailukelpoisia eri vuosikymmenten kartat ovat keskenään?

Atlaksen kaltainen laaja, vapaaehtoistyöhön perustuva tutkimus ei voi olla tuloksiltaan täydellinen, mikä on syytä muistaa karttoja katsellessa. Atlaskartoissa maantieteelliset erot selvityksen tarkkuudessa voivat olla huomattavia, ja erojen alueellinen painottuminen vaihtelee vuosikymmenestä toiseen. Kartoissa on erotettu erityisen puutteellisesti tutkitut ruudut harmaalla taustavärillä. Puutteellisesti selvitetyksi on tulkittu eri vuosikymmenten atlaksissa ruutu, josta on ko. ajanjaksolta havaintoja alle 50 lajista. Vuosikymmenten yhdistelmäkartassa raja on tiukempi, ja alle 75 lajin ruudut ovat harmaita.Harmaissa ruuduissa jonkin lajin pesimättömyys on siis epävarmempaa kuin paremmin takseeratuissa ruuduissa.

Erot atlasten välillä ovat paitsi alueellisia myös lajikohtaisia. Osaltaan tämä johtuu paikallisen lintutiedon karttumisesta. Hyviä lintupaikkoja ja yksittäisten lajien reviirejä on opittu tuntemaan vuosikymmenten varrella samalla kun keskisuomalainen lintuharrastus on kehittynyt ja laajentunut ylipäänsä. Esimerkiksi pöntöissä pesivien pöllöjen levinneisyyserot eri vuosikymmenten atlaskartoissa selittyvät osin pöntötysharrastuksen kasvulla. Systemaattisiakin eroja on. 1970-luvun atlaksessa on mukana metsästäjien riistalaskennoista saatuja täydentäviä tietoja kanalintupoikueista, mutta myöhemmissä atlaksissa vastaavia laskentoja ei ole järjestelmällisesti hyödynnetty.

Joidenkin lajien kohdalla vuosien väliset runsauserot pesimäkannoissa ovat valtavia. Osin tästä syystä kukin atlas on ollut vähintään neljän vuoden mittainen, jolloin jaksoon todennäköisesti osuu useimpien lajien kannalta vähintään yksi hyvä vuosi. Heilahtelut voivat johtua ravintotilanteesta (myyrät, siemenet), edeltävän pesimäkauden tuloksesta, talven ankaruudesta tai muutonaikaisista sääoloista. Yhden huippuvuoden osuminen atlaskaudelle saattaa täplittää levinneisyyskarttaa hurjasti. Atlaskartta ei siten kuvaa esimerkiksi sinisuohaukan, pikkukäpylinnun tai satakielen levinneisyyttä kaikkina vuosina.

Tekijät

Keskisuomalaiset atlaskartoitukset perustuvat satojen lintuharrastajien havaintoihin. Eri atlasprojektien vetäjät on mainittu jo edellä. 1970- ja 1980-lukujen atlasten täydellinen aineisto on saatu Helsingin yliopiston Luonnontieteellisen keskusmuseon eläinmuseolta. Nyt nähtävillä olevaa "nettiatlashanketta" koordinoivat alkuvuodesta 2004 Harri Högmander, Tomi Hakkari ja Tanja Juuti, jonka käsialaa myös atlassivujen varsinainen tekninen toteutus on.

Harri Högmander

Kirjallisuus:

Hagemeijer, E. J. M. & Blair M. J. (toim.) 1997: The EBCC (European Bird Census Council) Atlas of European Breeding Birds: Their Distribution and Abundance. Poyser, Lontoo.

Hyytiä, K., Kellomäki, E. & Koistinen, J. (toim.) 1983: Suomen lintuatlas. SLY:n Lintutieto Oy, Helsinki.

Sharrock, J. T. R. 1976: The Atlas of Breeding Birds in Britain and Ireland. Poyser, Calton.

Väisänen, R. A., Lammi, E. & Koskimies, P. 1998: Muuttuva pesimälinnusto. Otava, Helsinki.