Seuraavassa luettelossa on jokaisen KSLY:n alueella tavatun lintulajin ensihavainto tai vanhin tunnettu havainto. Kullakin rivillä on
Joistakin rariteettikomiteoiden tarkastettavista lajeista (kulloisenkin ajankohdan tarkastuslistan mukaan) on luettelossa kaksi tai jopa kolme havaintoa. Näin on silloin, kun lajista on uskottava havainto ajalta ennen komiteoita, mutta dokumenttien puuttuessa havaintoa ei ole voitu tarkistaa komiteakäytännön mukaisesti. Näissä tapauksissa myös ensimmäinen tarkastettu havainto on mainittu omalla rivillään (huomautussarakkeen merkintä 1. ARK tai 1. RK). Lajin järjestysnumero on annettu ilmeisimmän ensihavainnon mukaan (nämä ilmeiset ensihavainnot on merkitty a-kirjaimella ja muut lajiin liittyvät listalla olevat havainnot (ja sp-havainnot) b:llä ja c:llä, esim. viiriäinen 126a, b, c. Muut kuin oletetut ensihavainnot on myös kursivoitu. Tällaiset tulkinnat ovat luonnollisesti aina subjektiivisia, ja lukija voi tehdä omat päätelmänsä.
Havaintojen kunnat ovat pääsääntöisesti ko. ajankohdan kuntajaon mukaisia; entisiä kuntia: JMLK = Jyväskylän mlk (kuuluu nykyisin Jyväskylään), JMSK = Jämsänkoski (nyk. Jämsä), KONG = Konginkangas (nyk. Äänekoski), KOR = Korpilahti (nyk. Jyväskylä), KUO = Kuorevesi (nyk. Jämsä), LEI = Leivonmäki (nyk. Joutsa), LÄN = Längelmäki (nyk. Jämsä), SUM = Sumiainen (nyk. Äänekoski), SUO = Suolahti (nyk. Äänekoski), SÄY = Säynätsalo (nyk. Jyväskylä).
Keski-Suomesta on käytettävissä hyvin vähän lintutietoa yhdistyksen perustamista (v. 1974) edeltävältä ajalta. Vanhat tiedot ovat peräisin yksityisten harrastajien tai tutkijoiden muistiinpanoista, luonnontieteellisten julkaisujen tiedonannoista, lehtikirjoituksista sekä eläinmuseoiden ja koulujen kokoelmista. Kiitän lukuisia henkilöitä, jotka ovat saattaneet tietooni vanhoja lintuhavaintoja ja niitä sisältäviä julkaisuja. Erityisesti mainittakoot Jarkko Mäntynen, Ari Tossavainen, Ilkka Vatanen, Jyrki Torniainen, Jarmo Meriläinen, Seppo Blom ja Jouni Parviainen.
KSLY on kiinnostunut saamaan haltuunsa ja arkistoonsa myös vanhoja keskisuomalaisia lintuhavaintoja. Tällaisten tietojen haltijaa pyydetään ottamaan yhteyttä tämän sivun kirjoittajaan. Myös korjaukset ja täydennykset allaolevaan listaan ovat tervetulleita.
Uusimmat muutokset on vahvennettu
Koko Suomen ensihavainnot näkyvät täällä .
Harri Högmander
Lajin nro. Pvm Laji Kunta Löytäjä/ilmoittaja/täyttäjä Viite Kategoria Huom.
315 27.4.2019 paksujalka MUU S. Ylistö, J. Jokinen ym./RK A
314 8.9.2018 punapäälepinkäinen MUU H. Jussila, T. Toivanen/RK A
313a 30.8.2015 suula JKL P. Keskinen, P. Mäkinen/RK A 1. RK
312 20.8.2015 aroharmaalokki JKL T. Linjama, T. Toivanen/ARK A
311 21.4.2015 isohaarahaukka JÄM L. Lindroos/RK A
310 14.4.2015 pussitiainen JKL O. Sihvola/ARK A
309 25.10.2013 pronssi-iibis VII M. Vihava/RK A
308 1.11.2012 isovesipääsky JOU M. Müller/ARK A
307 20.10.2012 nunnatasku ÄÄN H. Hiekkanen/RK A
306 14.06.2011 pikkusirkku ÄÄN K. Hiekkanen/ARK A
305 29.05.2011 siperiantavi JKL R. Mörsky/RK A
304 27.04.2010 amerikantukkasotka LAU K. Olkio/RK A
303 25.04.2008 amerikantaivaanvuohi LAU T. Hakkari, K. Nyholm/RK A
302 01.10.2007 palsasirri JÄM L. Lindroos/RK A
301 21.01.2007 valkopäätiainen UUR S. Purstokangas, T. Nieminen/RK A
300a 06.04.2006 mustapäätasku JÄM R. Pitkäniemi/RK A
299 09.04.2005 amerikantavi KOR P. Kyllönen, T. Toivanen, K. Vesanen/RK A
298 26.09.2004 tundra-/rämekurppelo KUH E. Martikainen, K. Vesanen/RK A
75b 14.10.2003 tunturihaukka KUH E. Martikainen, K. Vesanen/ARK A 1. ARK
297 01.05.2003 kuparisorsa JKL A. Sylgrén/RK C
– 26.04.2003 morsiosorsa JÄM K. Pitkäniemi/ARK D
296 09.11.2002 töyhtökiuru SUO H. Högmander/RK A
295 24.08.2002 mustaotsalepinkäinen SAA T. Väyrynen/ARK A
294 20.06.2002 pikkukultarinta KON P. Kyllönen/RK A
293 23.04.2002 avosetti SAA T. Väyrynen/ARK A
292 14.06.2000 punakottarainen PIH T., R. Aulin/RK A
291 16.05.2000 amerikanjääkuikka ÄÄN E. Hiekkanen/RK A
290 16.05.2000 isokihu KUH H. Högmander, K. Vesanen/RK A
289 12.05.2000 niittysuohaukka JÄM K. Vesanen/ARK A
288 27.04.2000 punapäänarsku JÄM K. Vesanen/RK A
287 08.10.1999 punakaulahanhi KUH K. Vesanen/RK A
286 03.06.1999 ruokosirkkalintu JÄM K. Vesanen/RK A
285 08.05.1999 amerikanhaapana VII H. Högmander, T. Hakkari, L. Partanen/RK A
229b 24.03.1999 luotokirvinen JKL H. Jussila/ARK A 1. ARK
284 30.10.1998 viiksitimali JOU J. Virtanen/ARK A
283 20.05.1998 tiibetinhanhi PIH M. Mäkelä/RK C
282a 08.05.1998 kiljukotka JKL T. Linjama, J. Kilpimaa/RK A 1. RK
281 17.05.1997 pikkutiira JKL K. Olkio/ARK A
280 08.05.1997 arotasku JÄM M., A. Ohtonen/RK A
279 25.04.1997 arosuohaukka PIH E., H. Hiekkanen/RK A
278 26.05.1996 ylänkökiuru ÄÄN E., H., K., T. Hiekkanen/RK A
277 01.05.1996 lyhytnokkahanhi ÄÄN E., H., K., T. Hiekkanen/ARK A
276 04.02.1996 viitatiainen JOU T. Alanko, R. Ikonen/RK A
275 28.08.1995 siperian-/amerikankurmitsa ÄÄN E., H., K. Hiekkanen/RK A
211b 02.06.1995 kirjokerttu KON A. Stenroos, A. Pirkkalainen/ARK A 1. ARK
274 23.04.1995 sinisiipitavi JMLK T., L. Hakkari/RK A
273 17.10.1994 isokirvinen JKL T. Hakkari/ARK A
272 08.07.1994 ruostesorsa LAU P. Kyllönen/RK A
217b 16.12.1993 merisirri JÄM J. Virtanen/ARK A 1. ARK
271 04.07.1993 viirusirkkalintu HAN P. Kyllönen, J. Virtanen/RK A
270 25.04.1993 grönlanninlokki JKL J. Virtanen/RK A
269 27.10.1993 hippiäisuunilintu JKL J. Pynnönen/RK A
196c 10.10.1992 lapintiainen LUH H. Högmander, P. Kyllönen, J. Virtanen/ARK A 1. ARK
268 05.06.1992 etelänsatakieli SAA H. Tammelin/RK A
267 09.05.1992 sitruunavästäräkki KON E., H., K., T. Hiekkanen/RK A
266 12.07.1991 nummikirvinen JÄM J. Virtanen/RK A
265a 30.05.1991 kiljuhanhi LUH K. Vesanen/ARK A 1. ARK
221c 30.05.1991 tunturikihu LUH K. Vesanen/ARK A 1. ARK
264 18.05.1991 kyhmyhaahka LAU J. Kankainen, J. Mäntynen/ARK A
263 05.05.1991 valkosiipitiira HAN K. Oksanen/RK A
262 16.09.1990 taigauunilintu ÄÄN E. Hiekkanen/RK A
261 29.04.1990 mustapyrstökuiri LAU K. Vesanen, P. Kyllönen, A. Sylgrén, K. Heiskanen/ARK A
260 23.07.1989 jalohaikara JOU M. Huikko/RK A
127c 05.06.1989 viiriäinen KOR P. Kyllönen, T. Linjama, K. Vesanen/ARK A 1. ARK
259 14.05.1989 sepelsieppo UUR A. Kolu/RK A
258 30.04.1989 mustahaikara HAN V. Kinnunen/RK A
257 25.09.1988 lyhytvarvaskiuru JÄM L. Lindroos/RK A
190b 20.06.1988 sinipyrstö SAA P. Saikku/RK A 1. RK
199b loppu 05.1988 mustaleppälintu SAA K., M. Rämänen/ARK A 1. ARK
256 23.05.1988 mehiläissyöjä JÄM T. Ilomäki A
168b 12.05.1985 kyhmyjoutsen KON A. Pirkkalainen, T. Kupari/ARK A 1. ARK
255 28.04.1985 riskilä JÄM M. Nieminen/ARK A
254 14.12.1984 idänturturikyyhky JÄM L. Lindroos/RK A
253 24.11.1984 virtavästäräkki JÄM M. Nieminen/RK A
130b 01.04.1984 pikkukajava JKL P. Kuhno/RK A 1. RK
218b 26.02.1984 merihanhi KON A. Hamarus, K. Oittinen/ARK A 1. ARK
252 n. 22.10.1983 pikkuruokki JÄM ?/J. Valkeeniemi/RK A
215b 20.05.1982 merikihu JKL E. Martikainen/ARK A 1. ARK
251a 23.12.1981 pikku-uikku JMLK H. Hakkarainen, P. Honkalahti, J. Häkkinen, T. Väyrynen/ARK A 1. ARK
250a 15.11.1981 vuorihemppo JKL P. Kuhno, A. Hamarus, J. Kilpimaa/ARK A 1. ARK
249a 08.11.1981 sepeltasku KOR R. Pirkkalainen/RK A
101b 07.10.1981 muuttohaukka JKL A. Hamarus/ARK A 1. ARK
225b 11.08.1980 isosirri ÄÄN A., R. Pirkkalainen/ARK A 1. ARK
249b/300b 19.04.1981 sepeltasku/mustapäätasku JKL A. Hamarus/RK A
181b 06.08.1980 kaulushaikara JKL A. Hamarus, A. Lammi/ARK A 1. ARK
248 13.07.1980 haarahaukka LEI K. Oittinen, T. Pylvänäinen/ARK A
247 16.06.1980 kultasirkku JMLK M. Kuitunen, T. Törmälä/RK A
246a 26.01.1980 tundraurpiainen JKL A. Lammi, J. Manninen/ARK A 1. ARK
132b 14.10.1979 sepelhanhi JKL E. Martikainen, O. Vesikko, J. Murtosaari/ARK A 1. ARK
121b 30.09.1979 maakotka JKL A. Lammi, J. Virtanen/ARK A 1. ARK
245 18.05.1979 lampiviklo JÄM L. Lindroos/ARK A
244 13.04.1979 kanadanhanhi JÄM M. Nieminen/ARK C
243 29.03.1979 kattohaikara JKL J. Tuderus, A. Kuusela, P. Penttinen/ARK A
34b 12.11.1978 isokäpylintu JKL O. Vesikko, J. Murtosaari/ARK A 1. ARK
83b 05.11.1978 kirjosiipikäpylintu JÄM L. Lindroos/ARK A 1. ARK
313b 10.1978 suula KUH P. Linkola/Tiira A
242 13.09.1978 turkinkyyhky JÄM M. Nieminen/ARK A
68b 10.09.1978 heinäkurppa JKL O. Vesikko/ARK A 1. ARK
241 30.08.1978 pulmussirri JÄM M. Nieminen, L. Lindroos/ARK A
224b 09.08.1978 tundrakurmitsa JÄM L. Lindroos/ARK A 1. ARK
240 17.07.1978 pikkukiljukotka JMLK A. Liimatainen/RK A
226b 20.06.1978 turturikyyhky JMLK A. Hamarus, J. Murtosaari/ARK A 1. ARK
239 03.06.1978 rastaskerttunen HAN A. Veijanen/ARK A
202b 14.10.1977 merikotka JÄM M. Nieminen/ARK A 1. ARK
195b 07.06.1977 lapinuunilintu TOI A. Veijanen/ARK A 1. ARK
238 22.05.1977 valkoposkihanhi JÄM M. Nieminen, H. Rantanen, H. Ottelin/ARK A
166b 18.05.1977 keräkurmitsa SAA E., P. Eerola/ARK A 1. ARK
237 14.05.1977 haahka JÄM P., O. Mäkinen/ARK A
236 12.05.1977 tundrahanhi PIH M. Rikkonen, M. Tenhunen/ARK A
235 12.05.1977 allihaahka PIH M. Rikkonen/ARK A
214b 08.05.1977 harmaasorsa JKL J. Virtanen, O. Vesikko, A. Hamarus, E. Martikainen/ARK A 1. ARK
89b 03.05.1977 jänkäkurppa JÄM M. Nieminen/ARK A 1. ARK
234 30.04.1977 pikkujoutsen JKL J. Virtanen/ARK A
198b 28.04.1977 sepelrastas PET P. Niiles/ARK A 1. ARK
174b 07.11.1976 nokkavarpunen JKL J. Virtanen A 1. ARK
209b 15.05.1976 punakuiri JKL A. Hamarus A 1. ARK
233 11.05.1976 rantakurvi JKL J., V. Virtanen, E. Martikainen/ARK A
232 07.05.1976 ristisorsa JKL L. Paasivirta/ARK A
126b 07.05.1976 meriharakka JKL L. Paasivirta/ARK A 1. ARK
183b 15.04.1976 tunturikiuru JKL J. Virtanen, A. Hamarus/ARK A 1. ARK
231 14.02.1976 pikkuvarpunen JMSK P. Kataja/ARK A
117b 06.01.1976 merimetso JMSK P. Kataja/ARK A 1. ARK
106b 07.12.1975 lapinpöllö SAA M. Peränen/ARK A 1. ARK
228b 30.09.1975 merilokki JKL J. Haapala/ARK A 1. ARK
201b 23.08.1975 kuovisirri JKL J., V. Virtanen/ARK A 1. ARK
216b 12.08.1975 räyskä VII M. Rikkonen/ARK A 1. ARK
40b 3 0.06.1975 valkoselkätikka KOR J. Kovanen/ARK A 1. ARK
219b 17.06.1975 luhtakana JOU H. Vuorinen, H. Hokkanen/ARK A 1. ARK
182b 22.05.1975 mustatiira JKL J., V. Virtanen, A. Hamarus, E. Martikainen/ARK A 1. ARK
169b 17.05.1975 harjalintu LAU T. Mikkola/ARK A 1. ARK
230 13.05.1975 mandariinisorsa JKL R. Palokangas, J. Haapala, J. Kovanen/RK C
203b 26.04.1975 liejukana MUU H. Hokkanen, H. Vuorinen/ARK A 1. ARK
192b 20.04.1975 kuningaskalastaja LAU H., M. Räkköläinen/ARK A 1. ARK
118b n. 10.11.1974 tunturipöllö VII S. Siekkinen/ARK A 1. ARK
229a 27.09.1974 luotokirvinen KUH P. Linkola/PHLY A
197b 21.04.1974 kangaskiuru JKL J., V. Virtanen A 1. ARK
221b 26.09.1973 tunturikihu SUM ?/HY A
204b 30.05.1973 harmaahaikara VII M. Rikkonen/ARK A 1. ARK
265b 22.05.1973 kiljuhanhi KON P. Moilanen/Moi A
228a 14.10.1972 merilokki KUH P. Linkola/Tiira A
222b 22.04.1972 ruskosuohaukka JKL M. Snellman/ARK A 1. ARK
227 09.06.1971 viitasirkkalintu LAU T. Törmälä/LM 1973 A
226a 18.05.1971 turturikyyhky JKL T. Törmälä/LM 1973 A
282b 6.1970 kiljukotka KUH P. Linkola/Tiira A
225a 26.05.1970 isosirri KON VHT A
224a 02.10.1969 tundrakurmitsa JKL P. Helle, M. Peltola/LM 1973 A
223 1968 fasaani LAU VHT C
– 09.08.1968 afrikanhanhi JMSK P. Luopa/LM 1981 E
222 01.06.1968 ruskosuohaukka JÄM VHT A
221a 23.05.1968 tunturikihu VII K. Simonen/LM 1968 A
220 06.07.1967 jänkäsirriäinen KON P. Saikku/SL A
219a 08.05.1967 luhtakana JKL T. Törmälä A
218a 31.03.1967 merihanhi JÄM J. Lukkarinniemi, P. Keskinen/Vesikko A
217a 27.10.1962 merisirri KUH P. Linkola/OF 1967 A
216a 22.08.1965 räyskä KUH P. Linkola/PLV A
215a 07.06.1965 merikihu KUH V. Vasama/OF 1976 A
250b 23.03.1965 vuorihemppo JÄM P. Luopa A
214a 28.04.1964 harmaasorsa JÄM J. Vihijärvi/OF 1967 A
213 07.1963 pikkulokki LAU P. Tarvainen/Natura A
212 14.06.1963 luhtakerttunen PIH P. Helo/Tiira A
211a 13.06.1963 kirjokerttu KON A. Pynnönen/AP, KSL 3/84 A
210 1962 rytikerttunen KOR O. Reinikainen/PLV A
226c 25.8.1962 turturikyyhky SAA S. Kärkkäinen/Tiira A
209a 24.07.1962 punakuiri KUH P. Linkola/PLV A
208 16.05.1961 punajalkaviklo JKL ?/Valovirta & Helle/KSML A
207a 10.05.1961 punajalkahaukka JKL J. Valovirta/ARK A
251b 07.05.1961 pikku-uikku JKL P. Tikkamäki/KSLY A
206a 16.10.1960 lapasotka JKL J., K. Valovirta A
94b 01.09.1960 pikkusirri JKL J. Valovirta A
205 24.08.1960 lapinkirvinen JKL K. Valovirta/J. Valovirta A
204a 07-08.1960 harmaahaikara KON A. Pynnönen/AP A
203a 05.1960 liejukana KOR A., O. Reinikainen/PLV A
202a 26.03.1960 merikotka KUH M., P. Linkola/PLV A
201a 21.07.1959 kuovisirri KON A. Pynnönen/AP A
200 09.06.1959 karikukko KOR M. Linkola/PLV A
199a 02.05.1959 mustaleppälintu JKL J. Valovirta/LT 1961 A
198a kevät 1958 sepelrastas JÄM J. Vihijärvi/PLV A
197a 19.04.1957 kangaskiuru ÄÄN L. Pesonen/Mol, Larus 1956 A
196a loppuv. 1956 lapintiainen ÄÄN L. Pesonen, I. Rinne/Mol, PLV A
246b 02.12.1956 tundraurpiainen ÄÄN I. Rinne/Larus 1957 A
195a 20.08.1956 harjalintu ÄÄN L. Pesonen, I. Rinne/Mol, Larus 1956 A
194a 04.07.1955 lapinuunilintu KOR A., O. Reinikainen/PLV A
193 17.05.1955 uivelo KON T. Närhi/AP A
192 15.05.1955 pensassirkkalintu VII F. Haraldh/BKFNF A
191a 1953-55 kuningaskalastaja JMSK VHT A
190 19.08.1954 vesipääsky KON A. Pynnönen/AP A
190a 28.06.1953 sinipyrstö KON A. Reinikainen/OF 1958, AP A
189 1951 nokikana K-S ?/VHT A
188 1949 viitakerttunen KOR PLV A
187 18.07.1949 harmaalokki KON A. Pynnönen/AP A
186 28.06.1949 keltahemppo JKL L. Lehtonen/OF 1955 A
185 08.06.1949 pikkusieppo KON A. Pynnönen/OF 1954, AP A
184 07.06.1949 idänuunilintu KON A. Pynnönen/OF 1954 A
183a 08.05.1949 tunturikiuru KON A. Pynnönen/AP A
127b 23.06.1948 viiriäinen KON U. Häkkinen/LT 1951 A
182a 12.05.1948 mustatiira HAN V. Manerus/Palmén A
181a 20.08.1945 kaulushaikara VII E. Minkkinen/H. Halmesmäki, LT 1947 A
180a kesä 1945 uuttukyyhky KON A. Pynnönen/PLV A
179 13.06.1944 mustaviklo KON A. Pynnönen/AP A
178 27.04.1940 rautiainen JKL L.Teivainen ym./Tei A
206b ennen 1940 lapasotka HAN SSR A
177 06.06.1939 sinisuohaukka JKL L. Teivainen ym./Tei A
176 30.04.1939 tylli JKL L. Teivainen ym./Tei A
175 16.04.1939 hemppo JKL B. Pirttimäki A
174a 16.05.1938 nokkavarpunen JKL K. Turpeinen/Palmén A
173 12.05.1938 lapasorsa JKL B. Pirttimäki A
172 12.05.1938 pikkutylli JKL L. Teivainen ym./Tei A
171 loppuv. 1936 mustarastas JKL VHT A
170 12.06.1936 kultarinta JKL L.Teivainen ym./Tei A
169a 10.1934 harjalintu JMLK prep. Sahlstein/SS 18.10.1934 A
168a 21.03.1934 kyhmyjoutsen VII PLV C
167 1932 mustavaris JKL Lyseo A
166a 28.05.1932 keräkurmitsa KON V. Metso/AP A
165 05.1931 mustapääkerttu JKL I. Mikkola/Luonto A
164 27.04.1931 naakka JKL P. Mikkola/Luonto A
196b 11.04.1930 lapintiainen JKL I. Mikkola/Luonto
163a 1920-l. isolokki K-S H. Maraste/JY A 1. ARK
162 12.05.1929 jouhisorsa JMLK P. Mikkola/Luonto A
161 talvi 1928-29 urpiainen JKL T. Oksala/Luonto A
160 01.1929 pikkukäpylintu JKL K. Jussila A
159 21.07.1928 korppi K. Jussila A
158 26.05.1927 talitiainen JKL K. Jussila A
157 22.05.1927 pyy LAU K. Jussila A
156 19.04.1927 viherpeippo JKL E. V. Tahvonen/OF 1932 A
155 02.1927 pohjantikka JKL K. Jussila A
154 1926 kesykyyhky JKL K. Jussila C
153 22.05.1926 lehtokerttu JKL E. V. Tahvonen/OF 1932 A
152 30.05.1925 vihervarpunen PIH I. Hortling, V. Thomé, V. Valli/OF 1925 A
151 30.05.1925 kuusitiainen PIH I. Hortling, V. Thomé, V. Valli/OF 1925 A
150 30.05.1925 hernekerttu PIH I. Hortling, V. Thomé, V. Valli/OF 1925 A
149 30.05.1925 palokärki PIH I. Hortling, V. Thomé, V. Valli/OF 1925 A
148 29.05.1925 keltasirkku PIH I. Hortling, V. Thomé, V. Valli/OF 1925 A
147 27.04.1925 isolepinkäinen JKL E. V. Tahvonen/OF 1932 A
146 11.04.1925 sepelkyyhky JKL E. V. Tahvonen/OF 1932 A
145 15.05.1924 pensaskerttu JKL E. V. Tahvonen/OF 1932 A
144 04.05.1924 peltosirkku JKL E. V. Tahvonen/OF 1932 A
143 02.05.1924 tuulihaukka JKL E. V. Tahvonen/OF 1932 A
142 kesä 1923 sinisorsa JKL K., P. Jussila A
141 kesä 1923 kaakkuri TOI P. Jussila A
140 kesä 1923 kuikka KOR P. Jussila A
139 kesä 1923 metsäkirvinen JKL P. Jussila A
138 kesä 1923 pajulintu JKL P. Jussila A
137 1922 ruokokerttunen KON A. Pynnönen/AP A
136 1922 harmaapäätikka VHT A
135 15.07.1922 tikli KUH I. Hildén/OF A
134 02.06.1922 sirittäjä KON A. Pynnönen/LY A
133 pesimäaika 1921 tukkasotka KON A. Pynnönen/AP A
132a 05.10.1918 sepelhanhi JKL ?/SL, OF 1927 A
131 pesimäaika 1918 töyhtöhyyppä KON V. Metso/AP A
130a 05.04.1911 pikkukajava JKL Vanamo 1930, SSR A
129 1900-09 törmäpääsky KON A. Pynnönen/AP A
128 1900-09 niittykirvinen KON A. Pynnönen/AP A
207b ennen 1909 punajalkahaukka JKL ammuttu/SLR A
127a ennen 1909 viiriäinen JKL, SAA, JÄM SLR A
126a kevät ennen 1909 meriharakka JKL SLR A
125 ennen 1909 silkkiuikku JKL SLR A
124 ennen 1909 punasotka JKL SLR A
179b ennen 1909 uuttukyyhky JKL SLR A
123 27.05.1907 sininärhi PIH HY A
122 kesä 1905 punavarpunen KON A. Pynnönen/AP A
121a 1904 maakotka PIH A. Mikkonen/LY A
120 1904 mustalintu PIH A. Mikkonen/LY A
119a 24.12.1903 tunturipöllö PIH A. Mikkonen/LY A
163b 24.12.1903 isolokki PIH hra Bergh/LY A
118 03.11.1903 närhi JKL F. W. Lönn/JY A
117a 08.1903 merimetso LAU J. Castrén/KS A
116 06.-07.1903 varpunen VII J. Tegengren/MSFFF A
115 06.1903 harmaasirkku VII J. Tegengren/MSFFF, SLR, PLV B
114 29.11.1902 pohjankiisla PIH A. Mikkonen/LY B
113 01.11.1902 jääkuikka LUH HY, SSR A
112 1901 viirupöllö JKL F. W. Lönn/JY A
111 15.09.1901 minervanpöllö MUU JY B
110 11.1900 pähkinänakkeli JKL F. W. Lönn/JY, SLR A
109 22.07.1900 hiirihaukka MUU F. W. Lönn/JY A
108 1899 pensastasku JKL Lyseo A
107 syksy 1897 lehtopöllö KOR PLV A
106a 12.1896 lapinpöllö KOR JY A
105 1895 piekana LAU Seminaari/K. Jussila A
104 24.05.1895 härkälintu JKL J. Sucksdorff/JY A
103 1894 lapinsirkku JKL Lyseo A
102 1893 leveäpyrstökihu JKL HY A
101a 20.06.1893 muuttohaukka VII I. Hortling/OF A
100 25.05.1893 naurulokki JKL SLR A
99 1891 varpuspöllö JKL Seminaari/K. Mikkola A
98 1890 töyhtötiainen JKL J. Sucksdorff/JY A
97 1890 puukiipijä JKL J. Sucksdorff/JY A
96 1890 suopöllö JKL Seminaari/K. Jussila, K. Mikkola A
95 1890 kehrääjä JKL J. Sucksdorff/JY A
94a 28.08.1890 pikkusirri JKL Seminaari/J. Sucksdorff/I. Mikkola
93 28.08.1890 lapinsirri JKL J. Sucksdorff/JY A
92 27.08.1890 suosirri JKL G. W. Forssell/OL A
91 1889 liro JKL J. Sucksdorff/JY A
90 1889 valkoviklo JKL Seminaari/K. Jussila, K. Mikkola A
89a 14.09.1889 jänkäkurppa JKL J. Sucksdorff/JY A
88 08.09.1889 suokukko JKL J. Sucksdorff/JY A
87 22.08.1889 luhtahuitti JKL J. Sucksdorff/JY A
86 05.08.1889 ampuhaukka JKL J. Sucksdorff/JY A
85 25.07.1889 taivaanvuohi JKL J. Sucksdorff/JY A
84 03.05.1889 pikkukuovi JKL J. Sucksdorff/JY A
83a 01.1889 kirjosiipikäpylintu JKL L. Kiljander/SLR A
82 28.01.1889 pikkutikka JKL J. Sucksdorff/JY A
81 05.12.1888 kanahaukka JKL Seminaari/K. Jussila, K. Mikkola A
80 02.11.1888 taviokuurna JKL J. D. Stenbäck/JY A
79 20.05.1888 lapintiira JKL PLV A
78 05.05.1888 metsäviklo JKL J. Sucksdorff/JY A
77 13.08.1887 nuolihaukka JKL J. Sucksdorff/JY A
76 20.06.1887 käpytikka JOU Wasenius/PLV A
75a 11.01.1887 tunturihaukka HAN HY A
74 21.10.1886 hiiripöllö JKL J. D. Stenbäck/JY A
73 19.10.1886 sarvipöllö JKL J. D. Stenbäck/JY A
72 1885 selkälokki JKL Seminaari/K. Jussila, K. Mikkola A
71 1885 peukaloinen JKL Lyseo A
70 21.11.1885 peltopyy JKL J. Sucksdorff/JY A
69 09.1885 tervapääsky JKL J. Sucksdorff/JY A
68a 30.08.1885 heinäkurppa JKL J. Sucksdorff/JY, K. Jussila, K. Mikkola A
67 24.05.1885 käenpiika JKL J. Sucksdorff/JY A
66 27.02.1885 helmipöllö JKL J. Sucksdorff/JY A
65 1884 tiltaltti JKL Lyseo A
64 1884 kirjosieppo JKL Lyseo A
63 1883 räkättirastas JKL J. Sucksdorff/JY A
62 1882 satakieli JKL SL A
61 1880 sinitiainen JKL Lyseo A
60 01.06.1880 varpushaukka VII O. Lindebäck A
59 25.04.1880 huuhkaja VII PS/C A
58 1879 hömötiainen JKL Lyseo A
57 26.06.1879 sääksi VII O. Lindebäck A
56 15.06.1879 mehiläishaukka VII O. Lindebäck A
55 19.05.1879 lehtokurppa VII O. Lindebäck A
54 1878 kuhankeittäjä JKL Lyseo A
53 1875 harmaasieppo JKL Lyseo A
52 21.06.1875 pohjansirkku VII Warén/SLR A
51 18.05.1872 heinätavi JKL J. D. Stenbäck/JY A
50 1871 hippiäinen JKL J. D. Stenbäck/JY A
49 05.12.1871 pilkkasiipi JMLK E. v. Knorring/WP A
48 10.11.1871 pajusirkku JKL J. D. Stenbäck/JY A
47 15.10.1871 punatulkku JKL J. D. Stenbäck/JY A
46 15.10.1871 pyrstötiainen JKL J. D. Stenbäck/JY A
45 20.09.1871 kuukkeli JKL J. D. Stenbäck/JY A
44 20.09.1871 järripeippo JKL J. D. Stenbäck/JY A
43 19.09.1871 punakylkirastas JKL J. D. Stenbäck/JY A
42 14.09.1871 haapana JKL J. D. Stenbäck/JY A
41 07.07.1871 mustakurkku-uikku JKL J. D. Stenbäck/JY A
40a 06.1871 valkoselkätikka JKL HY A
39 24.04.1871 kulorastas JKL JY A
38 21.02.1871 riekko JKL JY A
37 14.02.1871 kalalokki JKL Lyseo/PLV A
36 1870 sinirinta JKL Lyseo A
35 1869 punarinta JKL Lyseo A
34a 1867 isokäpylintu JKL Lyseo A
33 14.04.1866 laulurastas SAA KSS 1913 A
32 1861 pikkulepinkäinen JKL Lyseo A
31 10.10.1855 tilhi VII C. M. Dahlström/BFNES 1860 A
30 26.05.1855 leppälintu SAA W. G. v. Hertzen/BFNES 1860 A
29 19.05.1855 kottarainen SAA W. G. v. Hertzen/BFNES 1860 A
28 15.05.1853 harakka VII C. M. Dahlström/BFNES 1860 A
27 19.04.1849 metso VII C. M. Dahlström/BFNES 1860 A
26 18.03.1848 koskikara JOU M. v. Wright, L. Forstén/v. Wright 1849 A
25 21.06.1847 ruisrääkkä VII C. M. Dahlström/BFNES 1860 A
24 26.05.1847 alli VII C. M. Dahlström/BFNES 1860 A
23 25.05.1847 keltavästäräkki VII C. M. Dahlström/BFNES 1860 A
22 11.05.1847 tukkakoskelo VII C. M. Dahlström/BFNES 1860 A
21 09.05.1847 isokoskelo VII C. M. Dahlström/BFNES 1860 A
20 07.05.1847 kapustarinta VII C. M. Dahlström/BFNES 1860 A
19 02.05.1847 tavi VII C. M. Dahlström/BFNES 1860 A
18 01.05.1847 kuovi VII C. M. Dahlström/BFNES 1860 A
17 13.09.1846 varis LAU C. I. Wallenius/BFNES 1860 A
16 kesä 1846 pähkinähakki LAU M. v. Wright/v. Wright 1859 A
15 23.05.1846 kalatiira VII A. Dahlström/BFNES 1860 A
14 22.05.1846 telkkä VII A. Dahlström/BFNES 1860 A
13 18.05.1846 rantasipi VII A. Dahlström/BFNES 1860 A
12 15.05.1846 räystäspääsky JKL W. S. v. Schildt/BFNES 1860 A
11 15.05.1846 haarapääsky VII A. Dahlström/BFNES 1860 A
10 21.03.1821 pulmunen VII J. Boxström/BKFNF 1894 A
9 29.04.1817 peippo VII J. Boxström/BKFNF 1894 A
3b 20.04.1817 harmaahanhilaji LAU A. A. Arvidsson/BKFNF 1894 A
8 17.04.1817 teeri VII J. Boxström/BKFNF 1894 A
7 16.04.1817 kivitasku LAU A. A. Arvidsson/BKFNF 1894 A
6 13.05.1816 käki LAU A. A. Arvidsson/BKFNF 1894 A
5 20.04.1816 västäräkki LAU A. A. Arvidsson/BKFNF 1894 A
4 10.04.1816 kiuru LAU A. A. Arvidsson/BKFNF 1894 A
3 1800-l. alku metsähanhi JKL v. Wright, Palmén/PLV A
139b 18.04.1801 kuikkalaji VII J. Boxström/BKFNF 1894 A
141b 18.04.1801 sorsalaji VII BKFNF 1894 A
11b 25.05.1800 haara-/räystäspääsky VII BKFNF 1894 A
2 23.04.1800 kurki VII BKFNF 1894 A
1 23.04.1800 laulujoutsen VII BKFNF 1894 A
Viitteet ja tarkastetut lähteet ARK Keski-Suomen Lintutieteellisen Yhdistyksen alueellinen rariteettikomitea. BFNES Bidrag till Finlands naturkännedom, etnografi och statistik vihko 7/1860 BKFNF Bidrag till kännedom af Finlands natur och folk - Tierphänologische Beobachtungen in Finnland vihkot 55/1894, 3/1941, 2/1949, 4/1952, 2/1958. Col Collin, O. 1886: Suomessa tavattavien pöllöjen pesimissuhteista (uusintapainos 1986). HV Helle, P. & Valovirta, J. 1961: Lintuartikkeli Keskisuomalaisessa 29.5.1961. HY Luonnontieteellisen keskusmuseon eläinmuseon arkisto ja kokoelma, Helsingin yliopisto. JuK Jussila, Kauko 1927-29: 4 havaintovihkoa. JuP Jussila, Pauli 1922: havaintovihko. JY Keski-Suomen luontomuseon arkisto ja kokoelma, Jyväskylän yliopisto (aik. Seminaari). Kiv1 Kivirikko, K. E. 1926-27: Suomen linnut I-II. Kiv2 Kivirikko, K. E. 1939: Suomen selkärankaiset. KS Keski-Suomi (lehti) 11.8.1903. KSL Keski-Suomen Linnut. KSLY Keski-Suomen Lintutieteellisen Yhdistyksen havaintoarkisto. Lar Larus 1956-58, Äänekosken yhteiskoulun Martius-kerhon lehti. LM Lintumies. LT Luonnon tutkija 2?/47, 3?-4?/49, 2?,4?/50, 1,2/51, 1/52, 3/59, 2?/61, 2?,4?/62, 3?/64. Luonto Luonto/Luonnontieteellisiä tietoja Jyväskylästä Mikkola, I., Mikkola, P. ja Oksala, T. 1931 (4 julkaisematonta lehteä). LY Luonnon Ystävä. Lyseo Jyväskylän lyseon kokoelma. MK Mela, A. J. & Kivirikko, K. E. 1909: Suomen luurankoiset. Moi Moilanen, P. 1976: Runsaslinnustoinen Pyhäjärvi. Teoksessa Konneveden kirja, toim. M. Linkola. Mol Molekyyli 3,4/1959. Natura Laukaan yhteiskoulun luontokerho Naturan havaintoja 1961- 69, -75. OF Ornis Fennica. Ol Oulun lyseon kokoelma. Palmén J. A. Palménin arkisto. Pes Pesonen, Lauri 1954-60: muistiinpanoja. PHLY Päijät-Hämeen Lintutieteellisen Yhdistyksen arkisto. Pir Pirttimäki, Birger 1935-40: muistiinpanoja. PLV v. Haartman, L., Hildén, O., Linkola, P., Suomalainen, P. & Tenovuo, R. 1963-72: Pohjolan linnut värikuvin. Pyn Pynnönen, A. 1965: Havaintoja Konneveden pitäjän linnustosta. Kuopion Luonnon Ystäväin Yhdistyksen julkaisuja. Sarja B, 3, N:o 6. RK Suomen Lintutieteellisen Yhdistyksen/BirdLife Suomen rariteettikomitea. Sem Jyväskylän seminaari, ks. JY. SL Savon Luonto 1970 2(2). Sun Sundman, G., Palmén, J. A. 1879-91: Finska Fogelägg - Suomen lintuin munia. Tei Teivainen, Lauri 1951: Muuttolintujen saapuminen 100- vuotiaaseen Jyväskylään, esitelmä Luonto-Liiton talvipäivillä. (Havainnoijina myös Kaino Kuukkanen, Simo Kuukkanen, Valio Pirttimäki, Vilho Salminen ja Kosti Turpeinen.) Teivainen, L. 1989: Vihreitä ajatuksia. Pälkäne-seura. Tiira Havaintojärjestelmä Tiira, BirdLife Suomi (www.tiira.fi) Tör Törmälä, Timo: muistiinpanoja 1960- ja -70-luvuilta. Val Valovirta, Juhani 1960-61: muistiinpanoja. Vanamo Ann. Soc. Zool. Bot. Fenn. Vanamo. Ves Vesikko, O. 1984: Harvinaisuudet Keski-Suomessa 1871-1982, Keski-Suomen Linnut 9(2,3). VHT Virtanen, J., Högmander, H. & Tuikka, K. (toim.) 1992: Keski-Suomen linnusto. WP v. Wright, M. & Palmén, J. A. 1873: Finlands foglar II. Wright v. Wright, M. 1848: Päiväkirja 21.-22.1848. Wri v. Wright, M. 1859: Finlands foglar.