Kaakkovuorella on korkea (16 m), puiden latvojen tasalle ulottuva maisematorni, josta on hyvät näkymät joka suuntaan.
Lajisto: Erityisesti Keitelettä seuraavat muuttavat linnut ja Keiteleen rantojen ohjaama muutto: vesilintuja, hanhia, petolintuja. Tornista on nähty mm. muuttohaukka.
Ajo-ohje: Suolahdesta Sumiaisiin vievältä tieltä käännytään Syvä- ja Lohilahden suuntaan (vähän ennen Sumiaisten rajaa, n. 7 km Suolahdesta). Tätä tietä ajetaan noin 2,5 km, kunnes käännytään oikealle kohti Kangaslammen leirikeskusta (viitta Kangaslampi). Ei ajeta leirikeskuksen pihaan vaan käännytään ennen porttia vasemmalle metsään. Reilun 700 m:n jälkeen tie haarautuu. Tästä käännytään oikealle ja 500 m:n ajon jälkeen jatketaan T-risteyksestä vasemmalle. 300 m:n päässä tien jakautuessa jälleen kahtia ajetaan vasemmalle. Tämän jälkeen jatketaan suoraan 700 m. Vastaan tulee tien oikealla puolella suuri puupenkki ja ”Laulavan mörön” luontopolun opasteet, joista yksi osoittaa suunnan vuorelle. Tästä kohdasta on tornille reilun puolen kilometrin kävely hyväkuntoista polkua pitkin. Vaihtoehtona on ajaa 1,8 km Kangaslammen tienhaarasta eteenpäin, kunnes oikealla on hailakan keltainen talo. Heti talon pihan takakulmalta käännytään jyrkästi oikealle tummanvihreän pumppukopin edestä (hyvin pieni tie). Tätä pikkutietä ajetaan 900 m, kunnes saavutaan em. opasteiden luo. Kummankin reitin tiet ovat tavallisella henkilöautolla ajettavia, vaikka muutamassa kohden saa olla tarkkana. Ensiksi mainittu reitti lienee kuitenkin vähemmän haasteellinen. Kaakkovuoren ympärillä olevat mäntykankaat ovat täynnä joka suuntaan kulkevia pikkuteitä, joten risteysten kanssa on syytä olla tarkkana.
Karttalinkki Kaakkovuori