Heinäkuun havainnoksi raati äänesti Sami Ylistön laskemat Muuramen Ala-Sallaajärven ylittäneet 824 korppia.
Annetaanpa Samin itse kertoa:
”Ennätyksellinen korppikerääntymä on laskettu Markku Alenin pihasta. Ajatus alueella liikkuvien korppien laskemisesta sai alkunsa jo pari vuotta sitten. Huomasin silloin, että korppien liikehdintä noudattaa joka päivä samaa kaavaa: aamulla lennetään jostakin Muuratjärven suunnalta Mustankorkealle ja illalla palataan samaa reittiä Mustankorkealta yöpymään Muuratjärven suuntaan. Reitti näytti pysyvän päivästä toiseen täysin samana ylittäen Ala-Sallaanjärven. Korppien lukumäärät rupesivat ihmetyttämään minua, koska iltaisin mökkilaiturilta pystyin laskemaan hyvin lyhyessä ajassa toistasataa yöpymään matkaavaa korppia. Niinpä viime heinäkuussa kesälomalla päätin käyttää yhden illan ajankuluksi korppien laskemiseen.
Tiesin että Markun pihasta on paras näköala järvelle ja se olisi näin ollen paras paikka laskea järven ylittävät korpit. Eräänä iltana sovin Markun kanssa, että menen heidän kuistilleen staijaamaan. Markku ei itse ollut silloin kotona. Menin paikalle jo seitsemän maissa, koska tiesin kokemuksesta, että niihin aikoihin liikehdintä kaatopaikalta kohti Muuratjärveä alkaa. Ensimmäiseen puoleen tuntiin ei mennyt yhtään mitään. Seuraavan puolen tunnin aikana liikehdintä hiljalleen alkoi ja laskin 63 korppia. Seuraavan puolentoista tunnin aikana liikehdintä oli vilkasta ja laskentapisteen ohitti silloin 200 – 300 korppia puolessa tunnissa. Suurin parvi oli massiivinen 164 korppia, joka ylitti järven pitkänä letkana. Puoli kymmeneltä meno hyytyi ja viimeisen puolen tunnin aikana laskin enää 7 korppia.
Laskennan tulos oli itsellenikin hieman hämmentävä. Ala-Sallaajärven ylitti silloin kahden ja puolen tunnin aikana 824 korppia. Kaikilla linnuilla oli tiukasti sama suunta eivätkä kiertelevät linnut sekoittaneet laskutoimitusta. Korppien lisäksi porukassa oli mukana vain 8 varista ja 6 harmaalokkia. Lisäksi oheishavaintoina näin tuulihaukan ja varpushaukan sekä myöhemmin illalla Ala-Sallaajärvellä harmaahaikaran. Puolessa välissä havainnointijaksoa rupesi satamaan vettä, mutta olin kiikarin ja kaukoputken kanssa sateensuojassa Alenien kuistilla. Lisäksi Markun vaimo Reija toi kuistille minua varten teetä. Harvemmin lintuja havainnoidessa pääsee nauttimaan pöytään katetusta teestä!
Terveisin,
Sami Ylistö”
Heinäkuun havainto: 16.7.2015 Korppi 824 SW Muurame, Ala-Sallaajärvi (Sami Ylistö)