Helmikuun Kuukauden havainnon tittelistä kamppaili tasapäin aivan viime metreille saakka kaksi havaintoa. Muuramessa onnistuneesti talvehtinut kautta aikain ensimmäinen helmikuinen laulurastas, sekä myös kautta aikain ensimmäinen helmikuinen, Jämsän Tuuralammilla piipahtanut, punasotka, ottivat vuoron perään kärkipaikan juryn sihteerin helmitaulussa, sitä mukaa kun kirjekyyhkyt uusia äänestyskuponkeja toimittivat. Lopulta kärkipaikan vei viimeisen lipukkeen rätingin jälkeen laulurastas, pienimmällä mahdollisella, yhden pisteen erolla. Tiiran mukaan Muuramen laulurastas on pohjoisin koskaan Suomessa helmikuussa havaittu laulurastas.

Tiukkaa oli myös heti kärjen takana, tuomaripisteiden hajautuessa ehkä enemmän kuin kertaakaan aiemmin. Kahta täysin samanlaista äänestysriviä ei löytynyt kahdeksanhenkisen raadin papereista. Kolmos- ja nelossijoille tulivat Jämsässä talven viimeisenä päivänä havaitut kiuru ja uuttukyyhky.

Helmikuun havainto: Laulurastas Muurame, Kinkomaa 1 p (Pekka Liimatainen)

laura_tommi_parikka
Kuva: Tommi Parikka