Jyväskylän lintuatlas 2005-2006

Mikä atlasaineistoa tulkitaan?

Pesimävarmuusindeksien tulkinta

Atlaksen havainnot kerätään yhdistelmänä: ruutu, laji, pesimävarmuusindeksi. Indeksi kertoo kuinka todennäköisenä lajin pesintää ruudussa voidaan havainnon perusteella pitää. Indeksien asteikko on varsin selkeä ja kattaa useimmat havaintotilanteet. Pesimävarmuusindeksien tulkinta ja merkitys esimerkiksi runsauksia arvioitaessa on kuitenkin tiukasti sidoksissa lajiin ja sen elintapoihin.

Lajien havaittavuus ja etenkin pesinnän varmistamiseen tarvittava työmäärä vaihtelee suuresti eri lajien välillä. Näkyvästi pesivillä lajeilla korkeiden pesimävarmuusindeksien osuus korostuu piileskeleviin lajeihin nähden, vaikka itse pesivien parien määrä olisikin samaa luokkaa. Räkättirastas on yleinen ja se pesii ja puolustaa poikasiaan näkyvästi. Pesintä on varmistunut suuressa osassa ruutuja. Myös rautiainen on yleinen, mutta laulua lukuun ottamatta se piilottelee tiheissä kuusikoissa. Asuttujen ruutujen määrä on suuri, mutta yhtään pesintää ei varmistunut. Nokikana on varsin harvalukuinen, mutta hautova emo tai myöhemmin poikue on helppo havaita. Pesimävarmuuksien keskiarvo on lajilla korkea. Yleisyydessä samaa luokkaa oleva satakieli on äänekäs, mutta pesinnän varmistaminen vaatii aina suuren työn. Suuri osa indekseistä kertookin vain pysyvistä reviireistä.

Elinympäristökin vaikuttaa; avoimien ympäristöjen lajeista saadaan helpommin korkeita indeksejä kuin metsissä lymyilevistä lajeista. Toisaalta joittenkin lajien laulu tai muu käyttäytyminen on näkyvää ja kuuluvaa, mutta itse pesintä ja poikueet hyvinkin piilottelevia. Hyvä esimerkkilaji on lehtokurppa, jonka soidinlento on helppo havaita, mutta pesän löytää vain sattumalta emon räpsähtäessä pakoon viime hetkellä, aivan jalkojen juuresta. Eri lajien atlasindeksien jakaumat voivatkin siis poiketa huomattavasti toisistaan aivan lajeista itsestään johtuvista syistä ilman suuria eroja esimerkiksi runsaudessa.

Tärkeätä on myös muistaa, että mahdollinen pesintä (eli indeksit 2 ja 3) ei suinkaan tarkoita, että laji varmasti pesii ruudussa. Mitä harvinaisemmasta lajista on kyse, sitä varovaisemmin alhaisia indeksejä on arvioitava. Monesti lintujen populaatioihin kuuluu pesimättömiä yksilöitä, jotka voivat kierrellä laajasta. Nämä yksilöt voivat myös vallata tilapäisiä reviirejä. Toisaalta monien lajien muuttokausi on huomattavan pitkä, ja osin päällekkäinen pesimäkauden kanssa. Meillä pesimäaikaan nähtävä yksilö voi olla vasta matkalla pesimään pohjoisemmille seuduille.

Lajikohtaisten karttojen tulkinta

Atlaskartoitus tuottaa ruutukohtaista tietoa lajien esiintymisestä. Havaintojen tuloksena syntyy erikokoisten pisteiden muodostama täplittämä kartta, joka kertoo onko lajia tavattu kussakin ruudussa ja millä varmuudella voidaan arvella lajin siellä pesivän. Tyhjissä ruuduissa lajia ei ole tavattu, mutta esiintymistä ei useimmiten voida täysin varmasti sulkea poiskaan. Tuskin mitään tutkimusruuduista tarkastettiin tässäkään atlaksessa aivan täydellisesti molempien pesimäkausien aikana tai koko pinta-alaltaan. Atlaksen tuottama esiintymistieto on siis luotettavaa, mutta poissaolotieto suhteellista. Asuttujen ja tyhjien ruutujen suhde kertoo kuitenkin esiintymisen todennäköisyydestä. Laji, joka on havaittu kaikissa viereisissä ruuduissa, esiintyy todennäköisesti myös väliin jäävässä tyhjässä ruudussa. Toisaalta laji, joka on havaittu vain yhdessä ruudussa, esiintyy koko tutkimusalueellakin korkeintaan muutamissa ruuduissa.

Atlasaineisto kertoo sekä lajien levinneisyydestä että runsaudesta. Lajin runsaus lisää aina todennäköisyyttä havaita laji, mistä johtuen runsaan lajin atlaskartassa on enemmän asuttuja ruutuja kuin harvinaisemman, vaikka todellisuudessa tätä eroa asuttujen ruutujen määrässä ei olisikaan. Se miten hyvin atlaskartta suoraan kuvaa lajien runsautta vaihtelee lajista toiseen. Suhteellisen harvalukuisten ja yksittäispareina pesivien lajien runsauden kuvaajana atlaskartta on varsin osuva. Kultarinnan atlaskartta kertoo hyvin myös lajin kokonaismäärästä atlasalueella. Hyvin tai melko yleisten lajien osalta tarkempi tieto kuitenkin jo katoaa. Punarinta asuttaa tasaisesti lähes kaikkia ruutuja ja kartta ei riitä kertomaan lajin yksilömääristä sen tarkemmin. Toisaalta paikallisesti runsaiden, mutta harvoissa paikoissa pesivien lajien runsaudesta harvatäpläinen atlaskartta ei anna oikeaa kuvaa. Hyvä esimerkki on naurulokki, joka voi asuttaa yhtä ruutua satojen parien voimin, mutta puuttua kokonaan lähiseudun muista ruuduista.

Toisille lajeille myös valittu ruutukoko sopii paremmin kuin toisille. Esimerkiksi suurempien lintujen reviirit ovat laajempia ja etenkin 1 km x 1 km ruudukossa samaan pesintään liittyviä havaintoja voi kertyä useista ruuduista. Jos laji on vielä äänekäs tai näkyvä, pelkkä havaintoruutujen määrä voi antaa yliarvion lajin yleisyydestä. Yksi palokärki kirjauttaa helposti itsensä useammankin ruudun lajilistalle. Atlaskarttojen tulkinnassa ja etenkin niiden muuttamisessa runsausarvioiksi tarvitaan siis aina myös taustatietoa lajien ekologiasta ja pesimätavoista.

Kannanarviot

Tulossivustolla on lajien kuvaustekstin jälkeen atlaksen tuloksiin perustuva arvio kunkin lajin pesimäkannan suuruudesta atlasalueella. Arvio annetaan kolmen luvun yhdistelmänä; ensimmäinen on minimiarvio, toinen todennäköisin pesimäkannan suuruus ja viimeinen kannan arvioitu maksimikoko. Vaihteluväli riippuu lajista ja kuvaa myös arvion luotettavuutta. Joidenkin lajien pesimäkanta on helpompi arvioida kuin toisten. Yleensä ottaen arvioiden haarukka kasvaa myös itse arvion kasvaessa. Lajeilla, joilla pesijöiden määrä vaihtelee suuresti vuosien välillä, alaraja kuvaa huonon esiintymisvuoden tilannetta ja yläraja poikkeuksellisen hyvän vuoden maksimiarviota. Esimerkiksi käy helmipöllö, jonka pesintään vaikuttaa voimakkaasti hyvin vaihteleva pikkujyrsijöiden määrä.

Ruutujen lajimäärän muodostuminen

Atlastutkimus tuottaa tietoa lajien levinneisyydestä, mutta myös eri tutkimusruutujen lajimääristä eli linnuston diversiteetistä. Pelkkä lajimäärä ei kuitenkaan riitä kertomaan esimerkiksi ruudun suojelullisesta arvosta.

Lajimäärä koostuu useista eri tasoista. Ehkä tärkeimpänä vaikuttajana on ruudun elinympäristöjen vaihtelevuus. Eri elinympäristöihin liittyy oma lajistonsa, joka ei välttämättä esiinny muun tyyppisillä ympäristöillä lainkaan. Toisena tekijänä on lajirikkaus eri elinympäristöjen sisällä. Tämä on jo tärkeä suojelutoimien kannalta, mutta vaikeasti eroteltavissa atlastyyppisestä aineistosta.

Atlaskartoituksessa vaikuttavat myös itse kartoitukseen liittyvät tekijät. Ruudun sijainti ja saavutettavuus voivat kohentaa tai heikentää kartoituksen tehokkuutta. Tunnettuja lintupaikkoja sisältävien ruutujen lajimäärä voi nousta korkeaksi toisaalta ruudun suuren diversiteetin ja toisaalta suuremman retkeilymäärän johdosta. Tällaisia vaikutuksia on vaikea erotella aineistossa. Vielä maastotöiden päätyttyä kahden kartoitusvuoden jälkeen, Jyväskylän atlaskartalla näkyy viitteitä lintuharrastajien sijoittumisesta. Kaikkiaan atlaskartoituksen kattavuus Jyväskylässä oli varsin hyvä. Selkeästi muita huonommin tutkituiksi jäivät vain muutamat Päijänteen saaria sisältäneet ruudut, joille ei ollut helppoa kulkuyhteyttä.

Kirjoittaja: Tuomo Pihlaja