Kuukauden havainnoksi valikoitui havainto, joka löytyi ykkössijalta kaikkien tuomariston jäsenten listalta. Tiiran mukaan kyseessä on pohjoisin talvihavainto koskaan koko Suomesta. Kyseessä on myös uusi talvilaji KSLY:n alueelle. Yleensä talviaikaiset valkoposkihanhet havaitaan rannikkoalueella, tai ainakin huomattavasti etelämpänä kuin Laukaan Kuusasta 11.12.2014 löytynyt ”vapo”. Vielä jokunen vuosikymmen sitten kyseinen havainto olisi vaikuttanut täydeltä utopialta, mutta ei enää nykyisin kun laji on yleistynyt maassamme räjähdysmäisesti.
Juryn mielestä selkeä kakkonen tässä kuussa oli jo marraskuussa löydetty selkälokki ja Joutsan 70:n kalalokin parvi pääsi tämänkertaisessa äänestyksessä sijalle kolme.
Kuva: Timo Kytömäki
Joulukuun havainto: Valkoposkihanhi Laukaa, Kuusa 1 p (Arto Valo)