Tällä sivulla seurataan muuttolintujen saapumista Keski-Suomeen keväällä 2023.

Ensimmäiset kevätmuuttajat vuonna 2023 havaittin jo helmikuun alussa, ja saapumisennätyksiäkin tehtiin. Maaliskuun mittaan kevätmuutto kuitenkin seisahtui pitkäksi aikaa yöpakkasten myötä. Sään lämmettyä pääsiäiseksi palattiin ensin normaaliin aikatauluun, ja huhtikuun lopun lämpimien öiden myötä muuttolintuja ehti saapua jopa ennätystahtiin.

Perinteisen vapun tienoon takapakin jälkeen muutto on edennyt korkeapainesäässä jokseenkin normaalissa aikataulussa ilman mainittavia kohokohtia. Linnut ovat saapuneet reviireilleen pikku hiljaa, eikä sen enempää aikaisuus- kuin myöhäisyysennätyksilläkään ole juhlittu.

24.5.2023 mennessä Keski-Suomessa on havaittu yhteensä 154 kevätmuuttajaksi tulkittua lintulajia. Näistä lajeista 129 on ”jokavuotisia” eli havaittu 2000-luvun kaikkina keväinä. Loppukevät ei ole ollut erityisen varhainen, koska joinain vuosina kaikki jokavuotiset lajit (yht. 132) ovat tähän mennessä jo saapuneet.

Kevään kokonaislajimäärä (154 tähän mennessä) ei ole hääppöinen. 24.5. mennessä Keski-Suomessa on 2000-luvulla enimmillään havaittu 164 muuttolintulajia (v. 2020) ja keskimäärinkin 157 lajia. Pitkäkestoinen korkeapaine toukokuussa on huonoin mahdollinen säätilanne lintujen löytämiseksi Keski-Suomessa, koska muuttajat eivät tällöin pysähdy eivätkä myöskään muuta nähtävissä korkeuksissa.

Muuttolintujen saapuminen Keski-Suomeen keväällä 2022 (yht. 132 lajia, jotka on havaittu joka kevät 2000-luvulla). Kevään 2022 muuton edistymistä vertaillaan 2000-luvun aikaisimpaan, keskimmäiseen ja myöhäisimpään kevääseen.

Muuttolistalla luetellaan toistaiseksi Keski-Suomeen saapuneet lajit aikajärjestyksessä (viimeisin ensin). Mikäli samasta lajista on yhtenä päivänä useita havaintoja, ensihavainnoksi on valittu niistä pohjoisin. Ensihavaintoa vertaillaan (päivämäärät havainnon jälkeen) vertailujakson 2000-2022 ensimmäiseen, keskimmäiseen ja myöhäisimpään saapumiseen. Lista voi sisältää virheitä ja esimerkiksi listalla olevat harvinaisuushavainnot ovat toistaiseksi tarkistamattomia. Lista ei sisällä varmistamattomia yleisöhavaintoja tai havaintoja, joista on lisätietokysely meneillään.

24.5.2023 mennessä Keski-Suomeen ovat saapuneet:

23.5. pensassirkkalintu KON Pyhäjärvi 1Ä (9.5.-21.5.-25.5.)
20.5. vesipääsky VII Suovanselkä 3p (SMe) (16.5.-21.5.-28.5.)
20.5. luhtahuitti JOU Keskisenlampi 2Ä (KSi) (26.4.-14.5.-2.6.)
19.5. suosirri LAU Lapinjärvi 1p (TTo) (3.4.-13.5.-26.5.)
(150)
19.5. viitakerttunen JKL Kuokkalanpelto 1Ä (OSi) (12.5.-22.5.-31.5.)
19.5. idänuunilintu PIH Lamminahonrinne 1Ä (SVa) (5.5.-22.5.-28.5.)
18.5. ruisrääkkä HAN Pellisensalmi 1Ä (TPi) (11.5.-18.5.-26.5.)
17.5. sepelhanhi JKL Kiviönniemi 3m (HJu ym.) (23.3.-20.5.-12.6.)
17.5. lapinsirri VII Muikunlahti Lampilantie 1p (HHi, THi) (2.5.-11.5.-21.5.)
(145)
15.5. kehrääjä JÄM Näätämäki 1Ä (RPi) (3.5.-15.5.-24.5.)
15.5. kultarinta ÄÄN Honkola 1Ä (LHi) (6.5.-19.5.-31.5.)
14.5. rytikerttunen JÄM Olkkolanlahti 1Ä (RPi, TKu, M.Mäkinen) (9.5.-21.5.-15.6.)
13.5. räyskä JÄM Olkkolanlahti 1p (RPi) (18.4.-2.5.-18.6.)
13.5. lapinkirvinen MUU Saarenkylä 1m (KVe) (3.5.-15.5.-19.5.)

Myöhäiskevään muuttajat saapuvat Keski-Suomeen vuodesta toiseen suunnilleen samaan aikaan. Lehtokertun ja punavarpusen ensihavainto vuonna 2023 saatiin erittäin odotettuna ajankohtana.

(140)
13.5. lehtokerttu MUU Muuramenjoki 1Ä (SYl) (6.5.-13.5.-19.5.)
12.5. sinirinta JKL Savonmäki 1/0p (K.Kiukkonen) (18.4.-8.5.-16.5.)
12.5. pikkulepinkäinen JÄM Lokalahti 1/0p (PKe ym.) (4.5.-14.5.-24.5.)
11.5. tervapääsky MUU Tervamäki 1m (JIk) (30.4.-10.5.-16.5.)
11.5. pikkusieppo JKL Särkijärvi 1Ä (JVi) (30.4.-14.5.-19.5.)
(135)
11.5. pensaskerttu JKL Keljonlahti 1Ä (TJo, TKa) (2.5.-8.5.-16.5.)
11.5. punavarpunen JÄM Kähäri 1Ä (LLi) (2.5.-13.5.-19.5.)
10.5. satakieli JKL Sulkula 1Ä (JMk ym.) (30.4.-11.5.-19.5.)
10.5. ruokokerttunen JÄM Lokalahti 2Ä (KTa ym.) (3.5.-9.5.-16.5.)
10.5. harmaasieppo PIH Junganperä 1p (M.Mäkelä, S.Mäkelä) (2.5.-9.5.-16.5.)
(130)
9.5. merikihu TOI Mämmimineimi 1m (HJu)  (1.5.-13.5.-21.5.)
7.5. alli JOU Pylsy 1/0p (TLe) (9.4.-3.5.-14.5.)
7.5. lapasotka JOU Pylsy 4/3p (TLe) (24.4.-10.5.-18.5.)
7.5. mandariinisorsa JÄM Tyry Kukkarosalmi 1/0p (J.Nokelainen ym.) (17.4.-29.4.-20.5.)
6.5. mehiläishaukka JKL Sallaajärvi 1m (TPa, L.Savolainen) (24.4.-8.5.-16.5.)
(125)
6.5. lapintiira KON Pyhäjärvi 1p (HHi, LHi, THi) (2.5.-9.5.-27.5.)
5.5. karikukko MUU Saarenkylä 1p (TJo, TKa) (3.5.-19.5.-29.5.)
4.5. punakuiri ÄÄN Soskonniemi Nerulampi 1p (HHi,THi) (19.4.-3.5.-14.5.)
1.5. hernekerttu ÄÄN Soskonniemi Nerulampi 1p (LVi, A.Viitanen) (25.4.-2.5.-10.5.)
30.4. ristisorsa PIH Kortteinen 1p (JKi) (21.3.-21.4.-6.5.)
(120)
30.4. lampiviklo ÄÄN Soskonniemi Nerulampi 2p (HHi) (14.4.-12.5.-13.6.)
	- 2. varhaisin saapuminen (14.4.2013)
30.4. mustaviklo VII Muikunlahti 1m (JKi) (19.4.-28.4.-5.5.)
29.4. käki LAU Murokasniemi 1S (ASy ym.) (16.4.-3.5.-7.5.)
29.4. harjalintu VII Keihärinkoski 1p (L.Hannila) (19.4.-30.4.-23.5.)
29.4. törmäpääsky LAU Vuontee 1p (TPa, L.Savolainen) (26.4.-3.5.-9.5.)
(115)
28.4. jänkäkurppa JKL Tervajärvi 1p (ASy, JTo, TTo) (2.4.-22.4.-8.5.)
28.4. pensastasku SAA Heikkilä 2/0p (MVa, OVa) (21.4.-30.4.-8.5.)
27.4. räystäspääsky JÄM Lokalahti 1p (LLi) (19.4.-26.4.-3.5.)
26.4. nuolihaukka JKL Iso Haapasaari 1p (TTo) (11.4.-25.4.-5.5.)
26.4. kalatiira ÄÄN Piilolanniemi 1p (HHi) (15.4.-22.4.-28.4.)

Hyönteissyöjiä, kuten pajulintuja ja sirittäjiä, alkoi saapua Keski-Suomeen keväällä 2023 hieman tavanomaista varhaisemmin. Kummankaaan lajin keskimääräinen saapuminen ei näytä 2000-luvun mittaan juuri aikaistuneen.

(110)
26.4. sirittäjä ÄÄN Muinosmäki 1Ä (KTu) (24.4.-2.5.-11.5.)
	- 2. varhaisin saapuminen (24.4.2000)
25.4. NIITTYSUOHAUKKA SAA Satosuo 1/0p (MVa, OVa ym.) (4.5.-9.5.-21.5.)
	- 9. havainto Keski-Suomesta ja saapumisennätys (4.5.2013)
25.4. luhtakana JOU Keskisenlampi 2Ä (MHu) (25.3.-24.4.-6.6.)
25.4. leppälintu JKL Tikka 1/0p (S.Koukka) (17.4.-26.4.-4.5.)
25.4. kirjosieppo JÄM Olkkola 1/0p (KTa) (20.4.-25.4.-4.5.)

Pikkulokki on kellontarkka muuttaja, jonka ensihavainnot 2000-luvulla mahtuvat reilun viikon sisään. Kalatiiran saapuminen noudattelee pitkälti jäiden lähtöä: parina viime vuonna ensimmäiset kalatiirat on havaittu hieman keskimääräistä myöhemmin.

(105)
24.4. heinätavi VII Muikunlahti Lampilantie 1/1p (HHi ym.) (10.4.-22.4.-29.4.)
24.4. pilkkasiipi ÄÄN Liimattala 1/1p (HHi) (9.4.-4.5.-15.5.)
24.4. pikkulokki LAU Vuontee 1p (HKa ym.) (21.4.-25.4.-30.4.)
24.4. käenpiika JÄM Iso Nurmijärvi 1p (TKu) (21.4.-27.4.-5.5.)
24.4. mustapääkerttu JÄM Olkkola 1/0p (TKu) (11.4.-2.5.-14.5.)
(100)
24.4. pajulintu JKL Väinölä 1Ä (TTo) (19.4.-27.4.-3.5.)
23.4. tylli JKL Kuukasojanaukea 2p (J. ja K.Hämäläinen) (13.4.-30.4.-19.5.)
23.4. punajalkaviklo LAU Vuontee 1p (J.Ovaskainen, N.Karstunen, I.Tuori) (8.4.-19.4.-29.4.)
23.4. suokukko JOU Keskisenlampi 10p (S.Malinen) (13.4.-25.4.-4.5.)
23.4. mustapyrstökuiri ÄÄN Liimattala 1p (HHi, THi) (16.4.-25.4.-6.5.)
(95)
23.4. keltavästäräkki JÄM Paro 1p (M.Saarinen) (19.4.-27.4.-6.5.)
23.4. mustaleppälintu JÄM Jämsänkoski 0/1p (HHi ym.) (2.4.-15.4.-8.5.)
22.4. valkoposkihanhi LAU Vuontee 9m (JMe) (5.4.-22.4.-18.5.)
22.4. tukkakoskelo KON Rossinkylä 0/1p (A.Maukonen) (1.3.-19.4.-26.4.)
22.4. härkälintu JKL Kärkistensalmi 1p (KVe) (8.4.-22.4.-3.5.)
(90)
22.4. kattohaikara MUU Lietniemi 1p (T.Ahopelto ym.) (5.4.-8.5.-30.5.)
22.4. liro VII Iso-Kutemainen 1p (SVa, N.Vainio) (19.4.-25.4.-30.4.)
22.4. haarapääsky JÄM Kalmavirta 1m (LHi) (1.4.-22.4.-28.4.)
21.4. harmaasorsa LUH Vuoksensalmi 1/1p (J.Hostikka) (31.3.-18.4.-3.5.)
21.4. punasotka LAU Lapinjärvi 1/0p (KOl) (29.3.-9.4.-23.4.)
(85)
21.4. mustalintu LAU Torikkasalmi 2/0p (JMe) (4.4.-21.4.-30.4.)
21.4. mustakurkku-uikku SAA Summassaari 2p (HTa) (11.4.-23.4.-2.5.)
20.4. lapasorsa JKL Iso Haapasaari 1/1p (HLa ym.) (31.3.-18.4.-24.4.)
20.4. kaakkuri JKL Kärkistensalmi 1p (HJu, KVe) (27.3.-18.4.-30.4.)
20.4. valkoviklo PET Piesalankylä 1p (LIj ym.) (10.4.-19.4.-24.4.)
(80)
20.4. rantasipi JKL Tervajärvi 2p (YTo) (12.4.-19.4.-26.4.)
20.4. pikkukuovi PIH Kortteinen 1p (SVa) (15.4.-22.4.-28.4.)
18.4. metsäkirvinen JÄM Hassi 1p (KTa) (14.4.-20.4.-28.4.)
17.4. pikkujoutsen JÄM Kääpälä 1p (LLi) (9.3.-7.4.-11.5.)
16.4. lyhytnokkahanhi LAU Vuontee 2p (MHä ym.) (27.3.-16.4.-29.4.)
(75)
16.4. kuikka LAU Vuontee 1p (MHä, JTo) (7.4.-18.4.-23.4.)
16.4. haarahaukka JOU Pekkanen 1p (ASi, KSi, SSi) (8.4.-19.4.-4.5.)
16.4. sepelrastas PET Karikonkylä 1p (P.Valkeajärvi) (8.4.-18.4.-27.4.)
15.4. AROKYYHKY SAA Satosuo 2p (HTa, R. ja T.Toivola)
	- ensimmäinen havainto Keski-Suomesta
13.4. kivitasku MUU Saarenkylä 1p (V.Mäkinen) (2.4.-14.4.-25.4.)
(70)
12.4. silkkiuikku LAU Torikkasalmi 1p (HHi, THi) (27.3.-12.4.-20.4.)
12.4. suopöllö SAA Satosuo 1p (J.Vainio) (21.3.-15.4.-30.5.)
12.4. tunturikiuru MUU Saarenkylä 1p (TJo, TKa ym.) (29.3.-16.4.-25.4.)
12.4. nokkavarpunen ÄÄN Rotkola 1p (E.Kaarakainen) (1.4.-18.4.-6.6.)
11.4. jouhisorsa LAU Vuontee 1/1p (PLe) (30.3.-10.4.-19.4.)
(65)
11.4. uivelo KON Isosalmi 3/0p (A.Maukonen) (16.3.-8.4.-16.4.)
11.4. arosuohaukka JÄM Kääpälä 0/1p (LLi) (8.4.-18.4.-25.5.)
11.4. kapustarinta ÄÄN Äänemäki 1m (KTu) (13.3.-8.4.-17.4.)
11.4. pohjansirkku ÄÄN Rotkola 1p (E.Haatainen) (15.4.-30.4.-8.5.)
	- saapumisennätys (15.4.2008)
10.4. tavi LAU Vuontee 1/1p (JMe) (13.3.-5.4.-15.4.)
(60)
10.4. harmaahaikara JKL Väinölä-Haapaniemi 1m (EMa, MMl)(10.3.-4.4.-12.5.)
10.4. sinisuohaukka JÄM Kääpälä 2/0m (LLi, THu, TKu) (21.3.-4.4.-16.4.)
10.4. ruskosuohaukka JÄM Kääpälä 0/1m (LLi, THu, TKu) (1.4.-6.4.-16.4.)
10.4. pikkutylli LAU Leppävesi 1p (ONo) (2.4.-17.4.-27.4.)
	- 2. varhaisin saapuminen (2.4.2000)
10.4. metsäviklo JÄM Kääpälä 1p (LLi) (28.3.-6.4.-15.4.)
(55)
10.4. kalalokki ÄÄN Mustaniemi 1p (SMe) (12.3.-3.4.-15.4.)
9.4. kaulushaikara LUH Tammipohja 1p (M.Kantonen) (12.3.-1.4.-20.4.)
9.4. muuttohaukka MUU Saarenkylä 2m (KVe ym.) (3.4.-9.4.-27.4.)
9.4. kuovi LAU Puhakka 1p (A.Korhonen, V.Halonen) (28.3.-7.4.-16.4.)
9.4. virtavästäräkki MUU Uimola 1p (TJo, TKa) (30.3.-11.4.-3.6.)
(50)
9.4. laulurastas JKL Ristikivi 1p (MHä) (19.3.-5.4.-18.4.)
9.4. vuorihemppo JKL Viherlandia 4p (HJu ym.) (18.3.-3.4.-20.4.)
9.4. lapinsirkku JÄM Kääpälä 1p (LLi) (18.3.-7.4.-17.4.)
8.4. kyhmyjoutsen JKL Kivilampi 1m (HJu) (28.1.-2.4.-29.4.)
8.4. tukkasotka LAU Vuontee 1/0p (HJu) (29.3.-10.4.-20.4.)

Hanhien kevätmuutto on aikaistunut valtavasti 2000-luvulla. Vuonna 2023 metsä- ja merihanhi ehättivät Keski-Suomeen edellisiin vuosiin verrattuna varsin myöhään.

(45)
8.4. piekana JKL Iso Haapasaari 3m (MHl ym.) (12.3.-2.4.-15.4.)
8.4. nokikana JKL Jyväsjärvi 1p (A.Ahola, YTo) (21.3.-3.4.-9.4.)
8.4. taivaanvuohi JÄM Hiukkaanlahti 1p (TSu) (23.3.-4.4.-15.4.)
8.4. järripeippo JKL Kärkistensalmi 1p (O.-A.Hintikka)  (26.3.-3.4.-12.4.)
7.4. metsähanhi JÄM Kääpälä 39m (LLi, TKu) (9.3.-31.3.-15.4.)
(40)
7.4. tundrahanhi JÄM Kääpälä 4m (LLi, TKu) (13.3.-13.4.-29.4.)
7.4. merihanhi PET Piesalankylä 1m (LIj, AIj) (17.3.-2.4.-22.4.)
7.4. haapana LAU Vuontee 1/0p (J.Karnio, ONo) (10.3.-7.4.-18.4.)
7.4. sääksi JKL Putkilahti 1p (HAl) (29.3.-8.4.-15.4.)
7.4. meriharakka JÄM Kaipola 1p (J.Savela) (31.3.-12.4.-20.4.)
(35)
7.4. lehtokurppa JKL Harju 1kuollut (M.Seppä) (16.3.-31.3.-15.4.)
7.4. peukaloinen PET Piesalankylä 1p (R.Virta, P.Virta) (15.3.-1.4.-17.4.)
7.4. rautiainen PET Piesalankylä 2p (P.Valkeajärvi) (17.3.-7.4.-19.4.)
7.4. punakylkirastas JKL Kivilampi 1m (TTo) (20.3.-1.4.-16.4.)
7.4. tiltaltti MUU Muuramenjoki 1p (AOk ym.) (31.3.-12.4.-25.4.)
(30)
6.4. ampuhaukka JKL Hämeenlahti 1m (ASy ym.) (22.2.-27.3.-15.4.)
6.4. naurulokki JKL Jyväsjärvi 1p (16.3.-31.3.-11.4.)
6.4. kangaskiuru KUH Paateri 1p (E.-M.Lampinen) (18.3.-29.3.-21.4.)
6.4. niittykirvinen JÄM Kääpälä 1p (LLi, THu) (21.3.-1.4.-15.4.)
6.4. kulorastas JKL Hämeenlahti 1m (ASy ym.) (19.3.-30.3.-15.4.)
(25)
6.4. pajusirkku LAU Vuontee 1p (V.Kanala, AHa) (11.3.-31.3.-7.4.)
5.4. merimetso JKL Hämeenlahti 1m (ASy, JTo) (26.3.-8.4.-21.4.)
5.4. punarinta JKL Vaajakoski 1p (MMk) (13.3.-2.4.-18.4.)
1.4. selkälokki JKL Jyväsjärvi 1p (JVi) (9.3.-1.4.-6.4.)
25.3. peippo JÄM 1p (H.Unnaslahti) (11.3.-22.3.-3.4.)
(20)
24.3. kanadanhanhi JÄM Jokisuu 1p (J.Kuivalainen) (15.3.-28.3.-15.4.)
24.3. merilokki JKL Jyväsjärvi 1p (LHi) (26.1.-17.3.-7.4.)
24.3. västäräkki MUU Uimola 1p (R. ja V.Nikkarikoski) (12.3.-28.3.-12.4.)
24.3. sepelkyyhky JÄM Alhojärvi 1p (AMy, E.Myllys) (2.3.-19.3.-7.4.)
23.3. isokoskelo JÄM Virmapyhä 2/2p (HIl) (10.2.-9.3.-24.3.)
(15)
23.3. hemppo JÄM Könkkölä 1/0p (HAh) (7.3.-28.3.-10.4.)
23.3. kottarainen LAU Tyvelänniemi 1p (J.Koskinen) (23.2.-17.3.-1.4.)
22.3. kurki LUH kk 1ä (P.Raukko) (12.3.-29.3.-14.4.)
21.3. mustavaris JKL Viitaniemi 1p (M.Värtö-Niemi) (10.2.-13.3.-30.3.)
19.3. tuulihaukka JÄM Alhojärvi 1/0p (RPi) (23.2.-27.3.-9.4.)

Monen muun isokokoisen lintulajin tavoin kurjen kevätmuutto on aikaistunut. Nykyään ensihavainto Keski-Suomessa tehdään säännöllisesti jo maaliskuun puolella.

(10)
19.3. kiuru SAA Sammakkokangas 1m (HTa) (26.2.-15.3.-6.4.)
18.3. pulmunen JKL Putkilahti 3p (TRe) (23.2.-12.3.-23.3.)
18.3. uuttukyyhky JÄM Alhojärvi 4p (AOk) (22.2.-21.3.-11.4.)
15.3. hiirihaukka ÄÄN Äänemäki 1m (SMe) (12.2.-16.3.-28.3.)
15.3. töyhtöhyyppä JÄM Kaipola 1p (T.Pitkäniemi) (19.2.-17.3.-9.4.)
(5)
15.2. laulujoutsen JÄM Jämsänjoki 1p (LLi) (9.2.-26.2.-22.3.)
15.2. telkkä LAU Kuhankoski 2/1p (ILi) (26.1.-28.2.-17.3.)
11.2. merikotka JKL Hämeenlahti 1m (ASy) (16.2.-26.2.-27.3.)
	- saapumisennätys (16.2.2019)
10.2. harmaalokki JKL Jyväsjärvi 1adp (PKy) (20.1.-1.3.-21.3.)
	- 2. varhaisin saapuminen (20.1.2020)
2.2. maakotka SAA Hietalahti 1subadm (HTa) (10.2.-8.3.-12.4.)
	- saapumisennätys (10.2.2015)