Jäsenretki Hankoon 27.-29.9.

Lähde mukaan KSLY:n jäsenretkelle Hankoon, yhdelle Suomen parhaista syysmuuton havainnointipaikoista. Retken aikana mm. tutustutaan Hangon lintupaikkoihin ja vieraillaan Haliaksen lintuasemalla. Retkellä on hyvä mahdollisuus oppia lisää linnuista, määrityksestä ja tutustua muihin harrastajiin. Toisin sanoen retki sopii hyvin niin vasta aloittaneille kuin jo pitkään harrastaneille. Lähtö perjantaina 27.9. ja paluu sunnuntaina illalla 29.9.

Retki toteutetaan kulujen nousun hallitsemiseksi henkilöautoilla! Retken hinnaksi muodostuu aika tarkalleen noin 100€/lähtijä. Alle 18v puoleen hintaan. Hinta sisältää matkakulut, majoituksen, aamiaiset sekä lintuasemamaksut. Hinta tarkentuu kun lähtijöiden tarkka määrä on tiedossa.

Sitovat ilmoittautumiset allekirjoittaneelle viimeistään sunnuntaina 15.9. mieluiten sähköpostitse. Ilmoita samassa yhteydessä, mikäli sinulla olisi mahdollisuus lähteä matkaan omalla autolla, niin saadaan kyydit järjestettyä. Matkakulut autolla lähtijöille korvataan.

tuomas.syrja[@]gmail.com, p. 040 7766 794