Karsturallin säännöt (lähes samat kuin SSLTY:n Loppiaisrallissa)
â— Kilpailualueena on Karstulan kunta. Havainnoitsijoiden tulee olla kunnan alueella, mutta havaittu lintu saa olla esimerkiksi Saarijärven puolella
â— Kilpailuaika on lokakuun ensimmäisenä lauantaina (5.10.) klo 7-15 (8 h)
â— Joukkuekoko on 1-5 henkilöä
â— Pinna hyväksytään, mikäli yli puolet joukkueen jäsenistä havaitsee saman yksilön tai saman parven yksilön seuraavasti (joukkueen jäsenten määrä / vaadittava havaitsijoiden määrä): 1/1, 2/2, 3/2, 4/3, 5/3
â— Joukkue saa hajaantua kilpailuaikana, kunhan edellä mainitut havainnoitsijakriteerit täyttyvät
â— Mekaanisia atrappeja eli houkuttimia ei saa käyttää, mutta ääniä saa tuottaa itse (esim. viheltämällä)
â— Liikkumiseen saa käyttää mitä tahansa apuvälineitä, mutta rallissa on myös ekosarja, jossa voi liikkua vain omia lihasvoimia hyödyntäen (esim. kävellen, soutaen tai polkupyörällä)
â— Sekä yleisessä että ekosarjassa ralli alkaa vapaavalintaisesta paikasta ja päätyy samaan pisteeseen tai muualle, kuten esimerkiksi opiston rantasaunalle
â— Tasatilanteessa ratkaisevat ensin ässät (vain yhden joukkueen havaitsemat lajit), sitten viimeisen lajin kellonaika ja lopuksi kuljetut kilometrit (mitä vähemmän, sen parempi)
â— Rallia edeltävänä aikana havaintoja ei saa pimittää tietoisesti; ne suositetaan merkittävän Tiiraan
â— Rallin aikana havaintoja ei saa kertoa toisille joukkueille, mutta harvinaisuuksista tulee ilmoittaa muille
Ilmoittautumiset tehdään viimeistään kolme päivää ennen rallia klo 21 mennessä (2.10.2013 klo 21) Santtu Ahlmanille sähköpostilla santtu.ahlman[@]gmail.com tai puhelimella 044-5096814. Ilmoittautuessa tulee ilmoittaa osallistujien nimet sekä mahdolliset ruoka-aineallergiat. Ilmoittautuminen tulee tehdä ajoissa, jotta purkutilaisuuden ruokailu voidaan järjestää kaikille. Purkutilaisuus pidetään heti rallin jälkeen Karstulan Evankelisen opiston rantasaunalla (Kokkolantie 12). Järjestelykulujen (tilavuokra ja ruokailut) kattamiseksi osallistujilta peritään viiden euron (5 €) osallistumismaksu, joka maksetaan purkutilaisuudessa. Rallin jälkeen on saunomismahdollisuus. Osallistujille jaetaan sähköisesti peruslajilomake, jonka mukaan purkutilaisuudessa merkitään joukkuekohtaiset lajit. Peruslajien jälkeen huudetaan joukkue kerrallaan lisälajeja.