Sepelkyyhkyt vauhdissa muutonseurantatapahtumassa 25.9.

KSLY:n vuoden ensimmäisessä staijaustapahtumassa päästiin nauttimaan komeasta sepelkyyhkymuutosta. Vaikka sää ei kirkastunutkaan aivan odotetusti, sai luoteeseen kääntynyt tuuli kyyhkyt liikkeelle heti aamusta. Hienoa muuttoa riittikin sitten aina puoleen päivään asti. Komeita parvia lipui myös suoraan ylitse ja parvikoon arviointia päästiin harjoittelemaan oikein urakalla. Suurimmissa rykelmissä muutti 200 ja 170 kyyhkyä ja muutenkin keskimääräinen parvikoko oli tavanomaista suurempi.


Sepelkyyhkyjen palloparvi
Juha Rahkonen

Lopullinen summa 3086 muuttajaa 54 parvessa on KSLY:n historian 3. suurin kyyhkymuutto. Sepelkyyhkyjen määrä on viime vuosina kasvanut ja kaikki tilastojen suurimmat muutot on laskettu 2000-luvulla. Ennätys on muutaman vuoden takaa myös Säynätsalosta, 28.9.2007 3947m.

Muu muutto olikin sitten vaisuhkoa. Pilvinen sää piti pedot pääosin aloillaan ja lännen puoleinen virtaus ei tuonut idässä kulkevaa vesilintu- ja hanhimuuttoa Keski-Suomeen asti. Joitain pieniä haapanaparvia ja hanhiryhmiä kuitenkin havaittiin. Kurkienkin pääjoukot poistuivat maasta yhdessä rysäyksessä jo reilua viikkoa aiemmin ja nyt summattiin enää vähän alle 100 kurkea.

Kävijöitä murtajalla laskettiin ilahduttavasti yli 30, mikä taitaa olla tapahtuman ennätys. Sääkin suosi; vettä saatiin vain muutama pisara eikä tuulikaan ollut hyytävä kuin pienen puhurin ajan.

Ensi sunnuntaina 2.10. staijataan taas samassa paikassa, tervetuloa mukaan. SiIloin osallistutaan myös Euroopan laajuiseen EuroBirdwatch tapahtumaan. Lisätietoja linkistä.

Tuomo Pihlaja