Talvikauteen saatiin taas vauhdikas startti, kun Keski-Suomen lintutieteellisen yhdistyksen talvilajien listalle liitettiin tänään 1.12.2015 uusi laji. Pihtiputaalla Kortteisen peltoaukealla havaittiin kattohaikara. Lintu tavattiin Kortteisella ensi kerran jo marraskuun alussa, ja jännityksellä odotettiin, viihtyykö se paikalla aina talvikaudelle asti. Välillä maassa on ollut vaaksan verran luntakin, mutta karjatilojen pihoilla on ollut sen verran sulaa maata, että haikara on syötävää löytänyt. Nyt Keski-Suomessa on kautta aikain kalenteritalvien aikana joulu-helmikuussa havaittu 159 lintulajia. Edelliset lisäykset listalle olivat viime talvena havaitut valkoposkihanhi ja selkälokki. Talvinen kattohaikara on koko valtakunnan mittakaavassa niin merkittävä tapahtuma, että Pihtiputaan lintu keräsi tiistaiaamupäivän aikana muutamia kymmeniä katsojia ympäri Etelä-Suomea. Koko valtakunnassa kattohaikaraa on aiemmin tavattu talvikaudella vain pari kertaa, edellisen kerran v. 2001 Ahvenanmaalla.
Eikä siinä vielä kaikki. Kattohaikarabongarit löysivät kotimatkallaan Pihtiputaan keskustaajaman Putaanvirralta jalohaikaran. Kyseessä on vasta toinen talviaikainen havainto kyseisestä lajista Keski-Suomessa. Edellinen havaittiin Jämsän Lokalahdella joulukuussa 2005. Jalohaikara on muutenkin harvinainen näky Keski-Suomessa: lajia havaitaan vain kerran tai kaksi vuosittain. Jalohaikaran havaintomäärät ovat runsastuneet hurjasti 2000-luvulla, ja aivan viime vuosina siitä on tehty pesintään viittaavia havaintoja Suomen länsirannikolla.
Kuvat: Matti Häkkilä