Kunnon lintuvuoden tapaan vuosi 2005 tarjosi kosolti elämyksiä alusta loppuun. Huippuharvinaisuuksilla ei tänäkään vuonna mässäilty, mutta toki erikoisiakin vierailijoita riitti. Vuoden aikana Keski-Suomen Lintutieteellisen Yhdistyksen luettelot alueella tavatuista ja pesineistä lintulajeista saivat yhden uuden lajin kumpikin. Seuraavassa vuoden huipputapauksia käydään läpi aikajärjestyksessä.
- Pitkästä aikaa oli mainio pöllökevät, kiitos pitkään jatkuneen vahvan myyrähuipun. Erityisesti helmi-, viiru- ja lapinpöllöjä kuultiin runsaasti. Lisäksi pesimäaikaan tavattiin poikkeuksellisen paljon suopöllöjä. Pöllöt myös pesivät menestyksellisesti, ja poikuekoot olivat ennätyksellisen muhkeita.
- Keski-Suomen ensimmäinen amerikantavi löytyi 9.4. Korpilahden Kärkistensalmesta muuttavien sorsien lepäilyporukasta. Tämä meikäläisen tavin lähisukulainen on kolmas pohjoisamerikkalainen lintulaji KSLY:n lajilistalla, aiemmat ovat sinisiipitavi ja amerikanhaapana.
- Huhtikuun puolivälissä oli hurja muuttorynnistys. Peräti kymmenkunta lajia teki uuden saapumisennätyksen välillä 9.-19.4. Mm. käki tavattiin jo 16.4. Jämsässä, mikä on kymmenen päivää varhaisempi kuin edeltävä ennätys.
- Vuosi 2005 oli harvinaisten petolintujen osalta juhlava, mihin vahvoilla myyräkannoilla voi olla osansa. Keväällä nähtiin arosuohaukka Sumiaisissa ja niittysuohaukka Jämsässä. Kesällä havaittiin kiljukotka Viitasaaren Heinä-Suvannolla jo neljäntenä kesänä peräkkäin ja Konnevedellä. Syyskesän hurja kaakkoinen punajalkahaukkojen invaasio ulottui myös Keski-Suomeen muutaman linnun voimin. Lisäksi haarahaukka pesi Joutsassa jo neljättä kesää. Harvinainen oli myös hiirihaukan viiden poikasen pesye Luhangassa, jopa suomenennätyslukema.
- Sisämaahan vähitellen leviävän valkoposkihanhen ensipesintä Keski-Suomessa varmistui, kun Korpilahdella Päijänteellä nähtiin emot uimassa neljän poikasen kanssa. Lisäksi pesimäaikaisia havaintoja lajista tehtiin muutamalla paikalla.
- Syksyllä nähtiin mahtavaa kurkimuuttoa. Yhteensä havaittujen kurkien määräksi Keski-Suomessa arvioitiin yli 30 000 muuttajaa. Parhaat päivät olivat 13.9., jolloin nähtiin yhteensä vähintään 10 000 kurkea, ja 4.10., vähintään 17 000 kurkea.
- Pikkulinnuilla oli oivaa syysvaellusta. Muuttavia hippiäisiä laskettiin Viitasaarella 16.9. 300, sini- ja talitiaisia taas matkasi Luhangassa 24.9. yhteensä noin 1500. Pyrstötiaisia oli syksyllä liikkeellä ennätyksellisen runsaasti, ja laji on ollut tavallinen näky talvellakin. Suurin päivämuutto laskettiin Luhangassa 26.9., 363 vaeltajaa. Lähes koko syksyn jatkunut vastatuuli pakotti pikkulinnut muuttamaan matalalla, minkä seurauksena päästiin laskemaan ennätysmuuttoja. Enimmillään Luhangan Vuoksensalmella ynnättiin 24.9. 20 000 ja 26.9. 21 000 peippoa ja järripeippoa.
- Vuoden kovin hanhipäivä koettiin 16.10. Keski-Suomessa havaittiin päivän mittaan yhteensä yli 30 000 muuttavaa arktista hanhea, valtaosaltaan valkoposkihanhia.
- Myyrärunsauden jatkumisesta seurasi kaikkien aikojen hiiripöllösyksy. Syksyn mittaan laskettiin huikeat noin 80 hiiripöllöä. Esimerkiksi viime vuosikymmenellä Keski-Suomessa tavattiin tyypillisesti vain pari hiiripöllöä vuodessa.
- Alkutalvi oli poikkeuksellisen runsaslajinen. Joulukuussa Keski-Suomessa on havaittu jo 90 lintulajia. Maakunnalle uusia talvilajeja ovat piekana Kuhmoisissa, jalohaikara Jämsässä ja harjalintu Petäjävedellä, joista jälkimmäiset ovat erittäin harvinaisia talvisaikaan valtakunnallisestikin. Myös myöhäisiä muuttavia kaakkureita ja kalalokkeja on nähty joulukuussa ennätyksellisen runsaasti.