Äärimyöhäinen Talviralli

KSLY:n Talvirallissa on kokeiltu kiertävää kisakuukautta. Viime talvena kilpailtiin joulukuun alussa ja tänä talvena helmikuun viimeisenä lauantaina, 26.2.2011. Myöhäisen ajankohdan turvin kisan alkua oli varhaistettu klo 6:een. Päättyminen oli normaaliin tapaan klo 16. Pitkään jatkuneen kovan pakkaskauden jälkeinen ensimmäinen leuto päivä oli myös varsin tuulinen, mikä teki lintujen havaitsemisen vaikeaksi.

KSLY:n 13. Talviralliin osallistui 18 joukkuetta, joista kaksi luomusarjaan. Joukkueissa oli yhteensä n. 60 lintuharrastajaa. Rallille saatiin uusi voittaja, kun Allihuuppa (Teemu Fors, Toni Niskanen, Ohto Oksanen) nappasi ainutlaatuiset kaakkurimukit 37 lajilla. Eroa toiseksi ja kolmanneksi sijoittuneisiin THE Joukkueeseen (Tomi Hakkari, Harri Högmander, Esko Martikainen) ja Simunankosken Höylään (Mika-Petri Harju, Janne Kilpimaa, Antti Pesola, Tero Toivanen) tuli kaksi lajia. Luomusarjan voitti yhden lajin erolla Sorbus (Jarmo Jokinen, Marjo Pihlaja, Tuomo Pihlaja) tuloksella 20 lajia.

Kaikkiaan rallissa havaittiin 55 lajia. Uusia lajeja Talvirallille olivat nokkavarpunen Jyväskylässä ja viitatiainen Pihtiputaalla. Ässiä (vain yhden joukkueen listalla) olivat metso (Petäjävesi), valkoselkätikka (Laukaa), pohjantikka (Laukaa), varpuspöllö (Muurame), lapintiainen (Kannonkoski), viitatiainen (Pihtipudas), tundraurpiainen (Petäjävesi) ja taviokuurna (Äänekoski). Muita harvinaisia lajeja olivat tavi (Jämsä), turkinkyyhky (Jämsä) ja punarinta (Jyväskylä, Äänekoski). Yllättäen koko kisassa ei havaittu lainkaan pyrstötiaista, pikkutikkaa eikä harmaahaikaraa, ja pöllöistäkin vain kaksi varpuspöllöä.

Rallin purku pidettiin jälleen Keskisuomalaisen tiloissa ja kestitsemänä. KSLY kiittää! Osallistujilta kerättiin vapaaehtoinen suojelumaksu, joka tilitetään lyhentämättömänä BirdLife Internationalin kansainväliseen linnustonsuojelukohteeseen, ilmeisesti Borneoon.