Amerikantaivaanvuohi - Kaikkien aikojen keskisuomalainen lintusensaatio

Laukaan Vihtasillassa kolmatta kevättä reviiriä pitävä, mutta vasta huhtikuun lopulla 2010 määritetty amerikantaivaanvuohi (Gallinago delicata) lienee harvinaisin ikinä KSLY:n alueella tavattu lintu. Havainto on paitsi ensimmäinen lajista Suomessa, myös ensimmäinen soidin- tai reviirihavainto koko länsipalearktiselta alueelta. Ilmankos lintua on parin ensimmäisen viikon aikana käynyt kuuntelemassa ja katselemassa jo tuhatkunta lintuharrastajaa.

-Kuinka rari löytyi-

Tomi Hakkari

Vihtasillan magneetin historiallisiin vaiheisiin mahtuu kohtalaisen monta onnellista yhteensattumaa.

Todennäköisesti huhtikuun lopulla 2008 kiinnitimme vaimoni Kristiina Nyholmin kanssa huomiota oudosti vipattavaan taivaanvuohen ääneen, joka kuului taivaalta iltayöstä kotipihaan Laukaan Vihtasillassa rengastusretkiltä palattuamme. Silloin tällöin sotkimme hätäisesti äänen helmipöllöön, mutta pikku hiljaa totuimme ajatukseen, että pukkihan se siellä puputteli. Vahva ajatus oli, että pyrstösulat olivat hieman vinksin vonksin ja outo saundi menee normaalin vaihtelun piikkiin – tosin vastaavaa ei kylläkään ollut aiemmin tullut vastaan. Kuulimme lintua vielä pitkään toukokuun mittaan, tarkoista päivämääristä ei ole hajua.

Huhtikuun loppupuolella 2009 totesimme epäilemättä saman erikoisella soidinäänellä varustetun taivaanvuohen palanneen reviirilleen. Kuvio oli sama kuin edellisvuonna. Lintua sotkettiin helmariin välillä ja toki nyt ajateltiin, että ei ole epäilystäkään, etteikö kyseessä olisi sama lintu. Se kyllä hieman kummastutti, että kuinka ne pyrstösulat ovat edelleen tai taas vinksin vonksin.

Ensimmäinen onnellinen yhteensattuma oli, kun Tero Linjama kyseli juuri tuolloin havaintoja erikoisista linnunäänistä äänittääkseen niitä. Vinkkasin pukistamme, joka kuulostaa erehdyttävästi helmipöllöltä. Tero kävi pari kolme kertaa laitteineen visiitillä, mutta arvon pukki oli aina noilla hetkillä hiljaa. Toukokuu eteni, vuohi kävi vaisummaksi ja Terolta jäi äänitallenne saamatta.

Edettiin jälleen vuosi. Toinen onnellinen yhteensattuma oli uuden Lintuoppaan ilmestyminen hiljattain – jos tämä olisi tapahtunut vaikkapa heinäkuussa, olisi taivaanvuohen järisyttävä totuus todennäköisesti edelleen pimennossa. Tero oli lueskellut kirjaa ja soitti 21.4. illansuussa kertoakseen adrenaliinitasoa nostattavan tiedon: amerikantaivaanvuohen ääntä kuvattiin juuri samanlaiseksi kuin olin kuvannut Vihtasillan linnun ääntä Terolle. Huikean kiintoisaa, mutta mutta: EIHÄN SE LINTU TIETENKÄÄN ENÄÄ PALAA! Tämä jää varmaankin ikuiseksi arvoitukseksi, lupasin kuitenkin, että pukkielämän seuraaminen otetaan tästä eteenpäin sydämenasiaksi ja palataan aiheeseen välittömästi, jos puputusta alkaa taas kuulua. Tuona iltana palasimme klo 23.30 kotiin ja lintuelo oli olematonta. Seuraavana iltana 22.4. vietimme leppoisaa koti-iltaa. Pistäydyin klo 21.15 sukkasillani ulkoportaille varmuuden vuoksi kuulostelemaan. Lähes heti kuulin jotain, jota toivoin kovasti, mutta en toki realistisissa odotuksissa uskonut mahdolliseksi: SIELLÄHÄN SE PUKKI PUPUTTAA!

Kerroin havainnon Kristiinalle, puhelin kouraan, minkä jälkeen kävin yhden elämäni lyhimmistä puhelinkeskusteluista:
– Tero.
– Pukki puputtaa!
– Ei kai… Mä tuun heti!

Painelin Kristiinan kanssa tien poskeen päivystämään. Pukki vaahtosi kaiken aikaa, sekunnit tuntuivat minuuteilta Teroa odotellessamme. Älä nyt lopeta, älä lopeta… Hämärä tiheni, pukki jatkoi. Kohta tuli auto sellaista vauhtia alamäkeä, että sen täytyi olla Tero. Ovi auki, kerroin että lintu vetää soidinta tuossa yhtä soittoa. Samassa Tero kuuli äänen, kirosanan säestyksellä kertoi äänen täsmäävän kuulemaansa näytteeseen. Päällisin puolin rauhallinen mies osoitti adrenaalinikuohunsa laitteiden viritysvaiheessa, kun kaikki piuhat menivät sekaisin ja solmuun samanaikaisesti ja putoilivat asfaltille toinen toisensa jälkeen.

Pian kuitenkin oltiin asemissa suuntamikrofonia myöten ja välillä liikennekin oli niin rauhallista, että linnusta saatiin pätkä melko laadukasta äänitallennetta. Puolen tunnin päästä lintu lopetti ja Tero lähti kotiinsa tutkimaan äänispektriä. Me taas kaivoimme nettilinkistä amerikantaivaanvuohen ääninäytteen. Taisi siinä pieni hullun hihitys päästä – tämähän on prikulleen kuin tuossa pihassa kuuntelisi!

Klo 23.45 Tero soitti ja kertoi sonogrammin täsmäävän täysin amerikantaivaanvuoheen. Vieläkin pyöri mielessä, että kai tälle joku järkevä selitys löytyy… amerikantaivaanvuohta ei kaiketi koskaan ollut kuultu soidintavana koko WP:n alueella, joten vahva usko tähän lajiin tuntui lähes itsepetokselta. Joka tapauksessa se kolmas suuri onnellinen yhteensattuma oli, että lintu ei ollut pudonnut talvella vaan palasi vielä kerran ja vielä samaan paikkaan, nyt mysteeriin olisi ainakin mahdollista saada selvyys.

Loppu onkin historiaa, sillä Teron jakeluun laittamaa ääninäytettä pidettiin siinä määrin vakuuttavana, että linnusta tiedotettiin 23.4. aamulla maalle mahdollisesti uutena lajina.

Lintua ei ollut tähän mennessä vielä nähty ollenkaan. Neljäs onnellinen yhteensattuma oli, että lintu sattui olemaan vankalla esiintymistuulella heti samana iltana klo 19 aikoihin, jolloin mm. Juha Rahkosen alias Jusun laadukkaalla kameraoptiikalla saatiin pukista useita määritystä edistäviä otoksia sekä maasta että lennosta tuoreeltaan.

Bongausmylläkkää seuratessani ovat tavallaan palanneet mieliin ne ajat, jolloin iltayön puputtava pukki eli omassa rauhassaan ja oli vain erikoinen taivaanvuohi muiden joukossa. Miten tämä näin kääntyi – nyt sadat harrastajat käyvät tutustumassa tuohon samaan puputukseen, jota olemme ehtineet ihmetellä jo kaksi vuotta ja jolle olemme ehtineet jo monta kertaa naureskellakin. Eipä olisi tuolloin uskonut, että tästä linnusta tulee se todellinen cosmic mindfucker, jota ei voi vieläkään täysin ymmärtää. Uskallan luvata, että tämä ei toistu – mutta yhtä mielelläni rikon tämän lupauksen, jos niin on tapahtuakseen.





Amerikantaivaanvuohi maassa ja soidinlennossa. Lajille tyypillisiä tuntomerkkejä ovat (maassa) valkea päälaenkeskijuova, kontrastikkaat naamajuovat, yläpuolen ”kylmä” värisävy (vrt. taivaanvuohen oljenkeltainen sävy), lennossa lähes olemattoman ohut siiven valkoinen takareuna, siiven alapinnan tummuus ja kuviointi (taivaanvuohella on kaksi leveää valkeaa pitkittäisjuovaa), kupeiden ja kainaloiden vahva musta raidoitus ja soidinsyöksyssä pyrstön puolittain kaksi ulointa harittavaa reunasulkaa (taivaanvuohella yksi), joista syntyy helmipöllön puputusta muistuttava ääni. (sähköpostikeskustelujen pohjalta kokosi Harri Högmander)
Juha Rahkonen