Keskisuomalaiset lintuharrastajat ehtivät hädin tuskin toipua viime viikolla löydetyistä pussitiaisista, kun tiistaina 21.4. harrastajien hälypuhelimet piippasivat taas uudesta lintulajista Keski-Suomen lintutieteellisen yhdistyksen toimialueella. Tällä kertaa yhdistyksen lajilistan jatkoksi liihotteli isohaarahaukka (Milvus milvus) ollen 309. lintulaji yhdistyksen toimialueella.
Isohaarahaukan löysi päivittäisistä retkimaastoistaan Jämsän Kääpälän peltoaukealta kokenut jämsäläinen lintuharrastaja Leo Lindroos. Lintu kierteli rauhallisesti lennellen alueella ja laskeutui välillä pellolle haaskalle ruokailemaan. Tiistai-iltapäivän mittaan isohaarahaukan ehti näkemään parikymmentä lintuharrastajaa, mutta lopulta lintu häipyi hitaasti Pirkanmaan suuntaan kadoten näkyvistä. Nähtäväksi jää jäikö isohaarahaukan ensivisiitti Keski-Suomeen yhden iltapäivän mittaiseksi vai saadaanko tätä eleganttia lentelijää ihastella alueella pidempäänkin.
Isohaarahaukka muistuttaa suuresti tavallisempaa Suomessa pesivää haarahaukkaa. Molemmille lajeille on tyypillistä jatkuva lennon ohjailu lovipäistä pyrstöä keikutellen. Isohaarahaukka on kuitenkin yleisväritykseltään vaaleamman punaruskea, harmaapäinen ja kirkkaan punaruskea pyrstö on hyvin syvään lovettu. Isohaarahaukka on harvalukuinen pesimälaji Etelä-Euroopassa ja tavattu Suomessa muutamia kymmeniä kertoja. Parina viime vuonna havaintomäärät Suomessa ovat kuitenkin lisääntyneet rutkasti joten isohaarahaukkaa kyllä osattiin jo odottaa Keski-Suomeenkin.
Onnittelut linnun löytäjälle! Lisää löytötarinaa voi lukea Leo Lindroosin blogista:
http://leolindroos.kuvat.fi/blog/33/Retkip%C3%A4iv%C3%A4kirja+huhtikuu+2015/