Osallistu talvilintuseurantoihin!

Helsingin yliopiston eläinmuseon koordinoimat talvilintulaskennat käynnistyvät taas. Osallistumalla niihin edistät helpolla ja mukavalla tavalla lintutiedettä ja samalla kirjoitat lintuhistoriaa! Mm. pikkuvarpusen KSLY:n toimialueelle levittäytymisen seuran kannalta ovat kuluvan talven laskentatulokset erittäin kiinnostavia. Joko laji saapuu pihallesi? Toinen kiinnostava yksityiskohta on viherpeipon selviytyminen vuoden takaisesta lamasta. Se selviää vain laskennoin. Laskentojen numerodata muuttuu siis lintuhistoriaksi nopeasti. Osallistu hyödyllisiin talkoisiin ja ryhdy laskijaksi!

Talviset peruslajit tuntevalle harrastajalle on tarjolla kaksi laskentatapaa:

RUOKINTAPAIKKASEURANTA

Samaa ruokintapaikkaa tähystetään läpi ruokintakauden ja lajien maksimimäärät kirjataan puolen kuukauden jaksoin. Helppoa tieteentekoa vaikka kahvikupin ääressä sohvalta lintulautaa tähystäen!

KSLY:n alueella ruokintapaikkoja on tähän asti ollut laskennassa vain kymmenkunta. Määrä olisi helposti tuplattavissa. Tulokset palautetaan keväällä lomakkeella tai sähköisesti, ks. eläinmuseon ohjeet.

Sivuston linkki ”Palaute laskijoille talvista 2007-2010” sisältää mielenkiintoisen lajikatsauksen talvilinnustoomme lintulaudoilta laskettuna.

TALVILINTULASKENTA

Laskijan valitsema 5-10 km:n mittainen vakioreitti kierretään kolme kertaa talvessa ja kaikki havaitut linnut lasketaan. Reitti voi kulkea taajamassa tai haja-asutuksen piirissä; ”tavallista” maisemaa ja lajistoa arvostetaan.

Ensimmäinen laskentakerta on välillä 30.10.-14.11. KSLY:n alueella on laskettuja reittejä vuosittain noin 25. Lisää mahtuu! Tulokset palautetaan lomakkeella tai sähköisesti laskennan jälkeen, ks.eläinmuseon ohjeet. Reittilaskentojen tuloksia koko laskentahistorian ajalta (1950-luvulta alkaen) on selattavissa täältä. Lisää tietoa KSLY:n talvilintuseurannoista saa Ilpo Liimataiselta (ilpoli[ättä]kolumbus.fi, p. 050 3644106).